Elinkeinopoliittinen aiesopimus

 

TUUSULAN KUNNAN ELINKEINOPOLIITTINEN AIESOPIMUS AIKAJAKSOLLE 2013-2014

Tuusulan kunta ja kunnassa toimivat elinkeinoelämän järjestöt tekevät yhdessä työtä alueen elinkeinoelämän menestykseksi ja uusien työpaikkojen saamiseksi alueelle. Kunnan ja elinkeinoelämän yhteistyö tapahtuu elinkeinoneuvottelukunnan, seudullisten yhteistyökumppanien ja jokapäiväisen kanssakäymisen puitteissa. Tämän elinkeinopoliittisen aiesopimuksen laatimisen aikaan Tuusulan elinkeinopolitiikan tilasta on ilmentynyt positiivisia viitteitä. Tuusula sijoittui viidenneksi vuoden 2012 kuntien yritysilmastoa mittaavassa tutkimuksessa (EK 2012). Monella osa-alueella on kuitenkin edelleen paljon kehitettävää.

Tarve elinkeinopoliittisen aiesopimuksen laadintaan syntyi siitä, että haluttiin saada kunnan eri toimijoiden yhteinen intressi elinkeinoelämän kehittämiseen konkretisoitua ja tiivistettyä entistä paremmin sekä tätä kautta kanavoida tavoitteet yleisiksi toimintaperiaatteiksi. Lisäksi elinkeinopoliittisen aiesopimuksen avulla pyritään levittämään viestiä tehokkaista toimintamalleista entistä laajemmalle keskeisten toimijoiden joukkoon.

Elinkeinopoliittisen aiesopimuksen tarkoituksena on selkeyttää kunnan virkamiesten, poliitikkojen, yritysten ja muiden sidosryhmien yhteistä tahtotilaa sekä yleisiä toimintaperiaatteita kunnan elinkeinoelämän kehittämiseksi. Perimmäisenä tavoitteena on tukea kaikkien toimijoiden työskentelyä yritysten toiminta- ja kasvuedellytysten parantamiseksi. Näin kehitystyössä ei pyritä pelkästään yritysten lukumäärän kasvuun, vaan tavoitteena on luoda Tuusulasta menestyvien ja kasvavien yritysten kunta.

Tutustu aiesopimuksen tavoitteisiin ja toimenpiteisiin.


Netland-tuotantoa