Päätöstiedote 7.4.2014: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

07.04.2014

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

175 § Valtuuston 31.3.2014 pidetyn kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpano 

Kunnanhallitus päätti todeta KunL 56 §:n mukaisesti valtuuston 31.3.2014 pidetyn kokouksen päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja olevan täytäntöönpanokelpoisia.

176 § Sisäisen tarkastuksen vuoden 2013 tarkastukset, sisäisen tarkastuspalvelun hankinta vuosille 2014-2017 sekä vuoden 2014 tarkastussuunnitelma

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi vuoden 2013 tarkastukset.

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi, että seudullinen hankintapalvelukeskus on 23.1.2014 tehnyt päätöksen Tuusulan sisäistä tarkastuspalvelua koskevan sopimuksen solmimisesta KPMG Oy Ab:n kanssa.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että sisäisen tarkastuksen pääkohdat vuonna 2014 ovat

- kunnan palvelujen ostojen arviointi

- sopimushallinnan arviointi (mukaan lukien ICT)

- kunnanjohtajan päättämät erityistarkastukset.

177 § Kaatuneitten muistopäivän seppelten lasku 18.5.2014

Kunnanhallitus päätti nimetä Veikko Seunan, Ruut Sjöblomin ja Jorma Sulanderin edustajikseen kaatuneitten muistopäivän seppeltenlaskuun Kirkkopuistoon ja Paijalan hautausmaalle ja Jukka Ahlgrenin, Hannu Helasvuon, Kyösti Lehtosen ja Ari Nymanin Kellokosken hautausmaalle.

178 § Etuosto-oikeuden käyttämiseen tai käyttämättä jättämiseen liittyvän prosessin hyväksyminen

Kunnanhallitus päätti etuostoprosessin sujuvaksi hoitamiseksi ja tulkinnanvaraisen ohjeistuksen selventämiseksi,

- että maankäyttöpäällikkö käy läpi kuukausittain kaikki kunnassa tehdyt kiinteistökaupat ja tutkii niistä kaikki etuosto-oikeuden pinta-alarajan (5000 m²) ylittävät kaupat ja valitsee niistä ne, jotka täyttävät etuostolain (5.8.1977/608) muut edellytykset

- että etuosto-oikeutta ei pääsääntöisesti käytetä, jos myydyillä maa-alueilla on rakennuksia ja maata on suhteellisen vähän

- että etuosto-oikeutta ei pääsääntöisesti käytetä, ellei maa liity kunnan maaomistukseen eikä tue yhdyskuntarakentamisen kehittämistä

- että etuosto-oikeutta ei käytetä, mikäli maan hankintahinta etuosto-oikeutta käytettäessä muodostuisi kohtuuttoman korkeaksi

- että maankäyttöpäällikkö harkitsee etuostolain edellytykset täyttävistä kaupoista ne, jotka ovat tai saattavat olla kunnan kehittämisen kannalta tärkeitä käytettäväksi asumista, työpaikkoja, infrastruktuurin toteuttamista tai virkistys- ja suojelutarkoituksia varten ja ovat hinnaltaan kohtuullisia

- että niiden kauppojen, jotka täyttävät edellä mainitut ehdot ja rajoitukset, osalta etuosto-oikeuden käyttäminen esitellään kunnanhallituksen päätettäväksi

- siltä osin kuin etuosto-oikeuden käyttöä ei tuoda esityksenä kunnanhallitukselle, kaikki yli 5000 m2:n kiinteistökaupat tuodaan säännöllisesti ilmoitusasioissa tiedoksi kunnanhallitukselle

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

179 § Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy, etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen

Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle.

180 § Rakennusliike Lapti Oy, AP-tontin 858-7-5504-2 myynti Bostonin asemakaava-alueelta

Kunnanhallitus päätti myydä kiinteistön 858-7-5504-2 Rakennusliike Lapti Oy:lle 882.500,00 euron kauppahinnalla ja muutoin kauppakirjassa tarkemmin sovittavilla ehdoilla.

Lisäksi kunnanhallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen ja oikeuttaa allekirjoittajat tarvittaessa tekemään sopimukseen tarvittavat vähäiset muutokset ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen kauppakirjan.

181 § Nuottimäki Outi, luottamustoimen päättyminen ja tarkastuslautakunnan varajäsenen vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää todeta Outi Nuottimäen jäsenyyden tarkastuslautakunnassa päättyneeksi ja suorittaa täydennysvaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

182 § Hanhela Heidi, varavaltuutetun tehtävän päättyminen

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää todeta, että Heidi Hanhelan luottamustoimi varavaltuutettuna on päättynyt.

183 § Hanhela Heidi, luottamustoimen päättyminen ja nuorisolautakunnan varajäsenen vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää todeta Heidi Hanhelan varajäsenyyden nuorisolautakunnassa päättyneeksi ja suorittaa täydennysvaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

184 § Hanhela Heidi, luottamustoimen päättyminen ja kulttuurilautakunnan jäsenen vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää todeta Heidi Hanhelan jäsenyyden kulttuurilautakunnassa päättyneeksi ja suorittaa täydennysvaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

185 § Nurmi Laura, eron myöntäminen luottamustoimesta ja liikuntalautakunnan varajäsenen vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää Laura Nurmelle eron liikuntalautakunnan varajäsenen tehtävästä ja suorittaa täydennysvaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

186 § Nurmi Laura, ero Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän yhtymäkokousedustajan tehtävästä ja uuden edustajan valinta

Kunnanhallitus päätti myöntää Laura Nurmelle eron Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän yhtymäkokousedustajan tehtävästä ja valita hänen tilalleen Marja-Leena Kulmalan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

187 § Europarlamenttivaalit 2014, vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen, Jokelan vaalilautakunta

Kunnanhallitus päätti myöntää Pasi Huuhtaselle eron Jokelan vaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä ja valita Huuhtasen tilalle Paavo Juntusen.

188 § Sosiaali- ja terveystoimen terveyspalveluiden yhden osa-alueen määräaikainen ulkoistaminen, aloite

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

189 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

 

Takaisin