Päätöstiedote 28.4.2014: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

28.04.2014

207 § Lisämäärärahan varaaminen maanhankintaa varten 

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää 3 miljoonan euron lisämäärärahan maanhankintaan talousarviovuonna 2014 tehtävien kiinteistökauppojen ja muiden kiinteistöhankintojen rahoittamiseksi.

208 § Askolin Tapio, määräalan osto kiinteistöstä perä 858-409-4-171, Paijala

Kunnanhallitus päätti, että Tuusulan kunta ostaa noin 4,3537 ha suuruisen määräalan Tapio Askolinin omistamasta Perä-nimisestä kiinteistöstä RN:o 4:171 (kiinteistötunnus 858-409-4-171) 143 672,10 euron kauppahinnalla.

Kunnanhallitus päätti oikeuttaa kauppakirjan allekirjoittajien tarvittaessa tekemään kauppakirjaan pieniä/teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen kauppakirjan.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että kauppa voidaan tehdä ehdolla, että kunnanvaltuusto myöntää haetun lisämäärärahan 3 000 000 euroa maanhankintaa varten.

209 § Talvela Klaus, kiinteistön Kilo 858-415-4-86 ja kiinteistöstä Perttilä 858-415-4-87 määräalan osto, Tuomala

Kunnanhallitus päätti, että Tuusulan kunta ostaa Klaus Talvelan omistaman Kilo-nimisen kiinteistön RN:o 4:86 (kiinteistötunnus 858-415-4-86) ja määräalan kiinteistöstä Perttilä RN:o 4:87 (kiinteistötunnus 858-415-4-87) Tuusulan kunnan Tuomalan kylässä 148 086,60 euron kauppa-hinnalla.

Kunnanhallitus päätti oikeuttaa kauppakirjan allekirjoittajien tarvittaessa tekemään kauppakirjaan pieniä/teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen kauppakirjan.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että kauppa voidaan tehdä ehdolla, että kunnanvaltuusto myöntää haetun lisämäärärahan 3 000 000 euroa maanhankintaa varten.

210 § Kotilainen Erkki Ilmari kuolinpesä, kiinteistöjen 858-401-1-677 ja 858-401-1-697 osto, Riihikallio

Kunnanhallitus päätti, että Tuusulan kunta ostaa Erkki Ilmari Kotilaisen kuolinpesältä koko Karve-kulma-nimisen tilan RN:o 1:677 (858-401-1-677) ja koko Peuravuo-nimisen tilan RN:o 1:697 (858-401-1-697) Tuusulan kunnan Hyrylän kylässä 83.704 euron kauppahinnalla ja liitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin.

Kunnanhallitus päätti oikeuttaa kauppakirjan allekirjoittajat tarvittaessa tekemään pieniä/teknisluonteisia muutoksia kauppakirjaan ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen kauppakirjan.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että kauppa tehdään ehdolla, että kunnanvaltuusto myöntää lisämäärärahan maanhankintaa varten.

211 § Järvenpään seurakunta, asemakaavamuutoksen käynnistämissopimus, Kirkonkylä

Kunnanhallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen asemakaavamuutoksen käynnistämiseksi koskien Järvenpään seurakunnan omistamia kiinteistöjä; määräala tilasta Seurakunnan maa RN:o 7:53 (858-405-7-53) sekä tilaa Seurakunnan maa 2 RN:o 1:115 (858-418-1-115).

Lisäksi kunnanhallitus päätti oikeuttaa allekirjoittajat tekemään sopimukseen tarvittavat, vähäiset muutokset ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen sopimuksen.

212 § Tuusulan seurakunta, asemakaavamuutoksen käynnistämissopimus, Kartanon alue, Jokela

Kunnanhallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen asemakaavamuutoksen käynnistämiseksi koskien Tuusulan seurakunnan omistamia määräaloja kiinteistöstä Pappila RN:o 7:61 (858-405-7-61).

Lisäksi kunnanhallitus päätti oikeuttaa allekirjoittajat tekemään sopimukseen tarvittavat, vähäiset muutokset ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen sopimuksen.

213 § Sulan osayleiskaava, ehdotus

Kunnanhallitus päätti hyväksyä lausuntoihin ja mielipiteisiin annetut vastineet ja asettaa Sulan osayleiskaavaehdotuksen MRA 19 §:n mukaisesti nähtäville sekä pyytää osayleiskaavasta tarvittavat lausunnot.

214 § Maankäyttö- ja rakennuslain 38 §:n mukaisen rakennuskiellon ja 128 §:n mukaisen toimenpiderajoituksen jatkaminen, Ruotsinkylä-Myllykylä II

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että liitekartassa esitetyllä osayleiskaavan muutosalueella jatketaan MRL 38 §:n mukaista rakennuskieltoa.

Rakennuskieltoa jatketaan vihreällä viivoitettujen alueiden ulkopuolella siten, että rakennuskielto ei koske maatilatalouden harjoittamisen kannalta tärkeiden rakennusten rakentamista. Muilta osin rakennuskielto koskee myös maatilatalouden harjoittamisen kannalta tärkeiden rakennusten rakentamista.

Osayleiskaava-alueella jatketaan MRL 128 §:n mukaista toimenpiderajoitusta. Toimenpiderajoitusta jatketaan vihreällä viivoitettujen alueiden ulkopuolella siten, että rajoitus ei koske metsänhoidollisia toimenpiteitä. Vihreällä viivoitettujen alueiden sisäpuolella toimenpiderajoitus koskee myös metsänhoidollisia toimenpiteitä.

Rakennuskielto ja toimenpiderajoitus ovat voimassa kolme vuotta 12.3.2017 saakka tai kunnes osayleiskaava on saanut lainvoiman. Päätöstä on noudatettava MRL 202 §:n nojalla ennen kuin se on saanut lainvoiman.

215 § Väihkönen Edvard Johannes kp, Yli-Annala Pirkko, tila Koivikko, 858-407-5-63, lausunto Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle maa-ainesten ottoluvan jatkamisesta

Kunnanhallitus päätti antaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle perusteluosion mukaisen lausunnon.

216 § Kutsuntatilaisuuksista aiheutuvat toimenpiteet

Kunnanhallitus päätti nimetä molempiin kutsuntalautakuntiin erityisnuoriso-ohjaaja Timo Oinaanojan ja työvalmentaja Antti Peltolan jäseniksi ja erityisnuorisotyöntekijä Jaana Kellosalmen ja nuorisotyön päällikkö Sami Paanasen varajäseniksi, valita kunnan tervehdyksen esittäjäksi valtuuston I varapuheenjohtaja Lauri Untamon ja varajäseneksi valtuuston puheenjohtaja Tuija Reinikaisen kaikille kutsuntapäiville.

Lisäksi kunnanhallitus päätti kustantaa kutsuntalautakunnille ja kutsunnanalaisille lounaan ja kutsuvieraille kahvituksen.

217 § Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2015, lausunto

Kunnanhallitus päätti antaa perusteluosan mukaisen lausunnon.

218 § Tyynelä Janne ja Sippola Camilla, valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen poikkeamispäätöksestä, selitys

Kunnanhallitus päätti antaa perusteluosan mukaisen selityksen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle ja esittää Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että valitus tulee hylätä.

Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

219 § Ely-keskus, Koskenmäen varikon pilaantuneen maaperän puhdistamiskustannusten korvaaminen

Kunnanhallitus päätti hyväksyä asian sovinnollisena ratkaisuna, että Ely-keskus korvaa kunnalle kustannuksista 43 000 euroa (alv 0 %).

Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

220 § Metropolihallintoa koskevaa lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän seminaari 20.5.2014, edustajien valinta

Kunnanhallitus päätti nimetä Tuija Reinikaisen, Arto Lindbergin ja Salla Heinäsen Tuusulan kunnan edustajiksi metropolihallintoa koskevaa lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän seminaariin 20.5.2014.

221 § Kaatuneitten muistopäivän seppelten lasku 18.5.2014, edustajan vaihdos

Kunnanhallitus päätti, että Kyösti Lehtosen tilalle seppeleenlaskuun Kellokosken hautausmaalle nimetään Heli Udd.

222 § As Oy Vesitorninpuiston yhtiökokous, hallituksen nimeäminen

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi, että Kyösti Lehtonen on valittu jatkamaan As Oy Vesitorninpuiston hallituksen puheenjohtajana.

223 § Kuntapro Oy:n yhtiökokous, hallituksen nimeäminen

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi, että Markku Vehmas on valittu Tuusulan, Järvenpään, Nurmijärven ja Mäntsälän yhteiseksi edustajaksi KuntaPro Oy:n hallitukseen.

224 § Europarlamenttivaalit 2014, vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen, Kirkonkylän vaalilautakunta

Kunnanhallitus päätti myöntää Jard Salmiselle eron Kirkonkylän vaalilautakunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita Salmisen tilalle Nina Kiurun uudeksi varajäseneksi.

225 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

226 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

 

Takaisin