Päätöstiedote 5.5.2014: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

05.05.2014

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi. 

230 § TA-Asumisoikeus Oy:n korkotukilainahakemus, lausunto 

Kunnanhallitus päätti puoltaa TA-Asumisoikeus Oy:n As Oy Tuusulan Tulppaani (myöhemmin TA-Asumisoikeus Oy / Bostininkaari 10) hankkeelle myönnettävää korkotukilainaa.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

231 § Europarlamenttivaalit 2014, vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen, muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoihin

Kunnanhallitus päätti myöntää eron Kaija Tapanille Rusutjärven vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä, Ulla Anttoselle Hyökkälän vaalilautakunnan 3. varajäsenen tehtävästä, Sirkka Lehdelle Lepolan vaalilautakunnan 4. varajäsenen tehtävästä, Klaus Koivuselle Tuomalan vaalilautakunnan varapuheenjohtajan tehtävästä, Merja Soosalulle Kellokoski läntisen vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä ja Ulla Palomäelle Jokelan vaalilautakunnan varapuheenjohtajan tehtävästä.

Kunnanhallitus päätti valita Koivusen tilalle Tuomalan vaalilautakunnan varapuheenjohtajaksi Kari Stellbergin.

Kunnanhallitus päätti valita Tapanin tilalle uudeksi jäseneksi Pirjo Maulan, Anttosen tilalle uudeksi varajäseniksi Tuija Reinikaisen, Lehden tilalle uudeksi varajäseniksi Elina Pasasen, Soosalun tilalle uudeksi jäseneksi Merja Laaksosen ja Palomäen tilalle varapuheenjohtajaksi Sirpa Seppälän.

232 § Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristölupa, vastaselitys korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi Finavia Oyj:n asiassa antaman vastineen Tuusulan ja Keravan osalta liitteineen ja antaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle perusteluosan mukaisen vastaselityksen.

Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

233 § Linjapuiston asemakaava-alue kunnan omistukseen, aloite

Kunnanhallitus päätti hyväksyä yllä olevan selvityksen aloitteen johdosta ja että aloitteen pohjalta ei ryhdytä toimenpiteisiin.

Lisäksi kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa valtuutettu Hannu Helasvuon 27.1.2014 § 22 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

234 § Tuusulan keskustan yleissuunnitelman ja kauppakeskuskonseptin valmistelun tilannekatsaus

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi valmistelutyön tilannekatsauksen ja tarkentuneen aikataulun ja todeta, että konseptikilpailutusta koskeva asia tulee käsiteltäväksi 19.5.2014 pidettävään kokoukseen.

Kunnanhallitus päätti lähettää valmistelutytön tilannekatsauksen ja tarkentuneen aikataulun tiedoksi kuntakehityslautakunnalle 14.5.2014 kokoukseen.

235 § Varoituksen antaminen kunnanjohtajalle, luottamushenkilöaloite

Pasi Huuhtanen esitti, että kunnanhallitus päättää todeta, että se on 7.4.2014 § 178 hyväksynyt etuostomenettelyä koskevat periaatteet, jotka pääosin vastaavat vuodesta 2010 lähtien noudatettuja periaatteita. Lisäksi Huuhtanen esitti, että kunnanjohtaja on tarkastuslautakunnan suosituksesta huolimatta jättänyt tuomatta delegointiasiaa kunnanhallituksen päätöksentekoon toimikausittain. Näin toimiessaan hän on syyllistynyt moitittavaan menettelyyn ja tästä hänelle olisi kuulemisen jälkeen antaa suullinen huomautus.

Esitys raukesi kannattamattomana.

Kunnanhallitus päätti todeta, että se on 7.4.2014 § 178 hyväksynyt etuostomenettelyä koskevat periaatteet, jotka pääosin vastaavat vuodesta 2010 lähtien noudatettuja periaatteita. Lisäksi kunnanhallitus päätti, ettei kunnanjohtaja ole syyllistynyt virkavelvollisuuksien rikkomiseen, eikä aloite anna aihetta varoituksen antamiseen eikä myöskään muihin toimenpiteisiin.

Pasi Huuhtanen jätti asiaan eriävän mielipiteen.

236 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

237 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

238 § Sosiaalitaito Oy:n yhtiökokousohjeet

Kunnanhallitus päätti nimetä jäsenehdokkaaksi Sosiaalitaito Oy:n hallitukseen vuosiksi 2014-2015 hallinto- ja kehittämispäällikkö Päivi Klamin ja antaa mahdolliset muut ohjeet yhtiökokousedustajalle.

 
Esityslista

Takaisin