Päätöstiedote 12.5.2014: Tuusulan valtuuston päätöksiä

12.05.2014

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi. 

56 § Hanhela Heidi, varavaltuutetun tehtävän päättyminen

Valtuusto päätti todeta, että Heidi Hanhelan luottamustoimi varavaltuutettuna on päättynyt.

57 § Tilinpäätös 2013

Valtuusto päätti, että vuoden 2013 tilinpäätös hyväksytään.

Valtuusto päätti, että kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.2013-31.12.2013.

Valtuusto päätti, että tilikauden tulos 1 413 408,94 euroa käsitellään siten, että poistoeroa puretaan uimahallin poistoa vastaavasti 281 080,56 euroa.

Valtuusto päätti, että vuokra-asuntorahastoa kasvatetaan myytyjen asuntojen kauppahinnalla 717 957, 25 euroa ja vähennetään myytyjen asuntojen välityskustannuksilla 15 128,11 euroa.

Lisäksi valtuusto päätti, että tilivuoden 2013 ylijäämä 991 760,36 euroa kirjataan omaan pääomaan tilikauden yli/alijäämätilille.

58 § Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2013

Valtuusto päätti merkitä arviointikertomuksen 2013 tiedoksi ja velvoittaa kunnanhallituksen ryhtymään toimiin arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden johdosta ja raportoimaan em. toimista valtuustolle viimeistään lokakuun 2014 aikana.

59 § Henkilöstökertomus 2013

Valtuusto päätti merkitä vuoden 2013 henkilöstökertomuksen tiedoksi.

60 § Tuusulan seurakunta, vaihtokirja tilan Pappila 7:61 määräalasta ja Tuusulan kunnan tilojen 15:74 ja 26:130 määräaloista

Valtuusto päätti, että Tuusulan kunta vaihtaa Tuusulan seurakunnan kanssa määräalat kiinteistöistä 858-409-26-130 Nummi ja 858-409-15-74 Tuonenmaa Tuusulan seurakunnan omistamaan määräalaan kiinteistöstä 858-405-7-61 Pappila sekä lisäksi kunta saa 14.958 euroa välirahaa liitteenä olevan vaihtokirjaluonnoksen mukaisin ehdoin.

Valtuusto päätti oikeuttaa kauppakirjan allekirjoittajien tarvittaessa tekemään vaihtokirjaan pieniä, teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen vaihtokirjan.

61 § Paijalan koulun hankesuunnitelma

Valtuusto päätti hyväksyä Paijalan koulun laajennuksen hankesuunnitelman.

62 § Lisämäärärahan varaaminen maanhankintaa varten

Valtuusto päätti myöntää 3 miljoonan euron lisämäärärahan maanhankintaan talousarviovuonna 2014 tehtävien kiinteistökauppojen ja muiden kiinteistöhankintojen rahoittamiseksi.

63 § Maankäyttö- ja rakennuslain 38 §:n mukaisen rakennuskiellon ja 128 §:n mukaisen toimenpiderajoituksen jatkaminen, Ruotsinkylä-Myllykylä II

Valtuusto päätti, että liitekartassa esitetyllä osayleiskaavan muutosalueella jatketaan MRL 38 §:n mukaista rakennuskieltoa.

Rakennuskieltoa jatketaan vihreällä viivoitettujen alueiden ulkopuolella siten, että rakennuskielto ei koske maatilatalouden harjoittamisen kannalta tärkeiden rakennusten rakentamista. Muilta osin rakennuskielto koskee myös maatilatalouden harjoittamisen kannalta tärkeiden rakennusten rakentamista.

Osayleiskaava-alueella jatketaan MRL 128 §:n mukaista toimenpiderajoitusta. Toimenpiderajoitusta jatketaan vihreällä viivoitettujen alueiden ulkopuolella siten, että rajoitus ei koske metsänhoidollisia toimenpiteitä. Vihreällä viivoitettujen alueiden sisäpuolella toimenpiderajoitus koskee myös metsänhoidollisia toimenpiteitä.

Rakennuskielto ja toimenpiderajoitus ovat voimassa kolme vuotta 12.3.2017 saakka tai kunnes osayleiskaava on saanut lainvoiman. Päätöstä on noudatettava MRL 202 §:n nojalla ennen kuin se on saanut lainvoiman.

64 § Grönqvist Valter Fredrik (ja Grönqvist Judith Eleonora), tilan Johannislund rn:o 3:13 lunastaminen, Anttilanranta, Paijala

Valtuusto päätti hakea ympäristöministeriöltä lunastuslupaa koko kiinteistön kt: 858-409-3-13 lunastamiseksi maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n nojalla yhdyskuntarakentamista varten.

Valtuusto päätti valtuuttaa maankäyttöpäällikön hakemaan lunastustoimitusta maanmittauslaitokselta lunastuksen toimeenpanemiseksi ja valtuuttaa maankäyttöpäällikön päättämään ja allekirjoittamaan kaikki lunastustoimituksessa esille tulevat asiat ja asiakirjat sekä hyväksymään lunastustoimituksessa lunastustoimikunnan määräämän lunastuskorvauksen määrän ja koko lunastustoimituksen.

Valtuusto päätti tallettaa lunastustoimikunnan määräämän lunastuskorvauksen lunastustoimikunnan määräämään aluehallintovirastoon.

65 § Hanhela Heidi, luottamustoimen päättyminen ja nuorisolautakunnan varajäsenen vaali

Valtuusto päätti jättää asian pöydälle.

66 § Hanhela Heidi, luottamustoimen päättyminen ja kulttuurilautakunnan jäsenen vaali

Valtuusto päätti todeta Heidi Hanhelan jäsenyyden kulttuurilautakunnassa päättyneeksi ja valitsi Hanhelan tilalle Outi Nuottimäen.

67 § Nuottimäki Outi, luottamustoimen päättyminen ja tarkastuslautakunnan varajäsenen vaali

Valtuusto päätti todeta Outi Nuottimäen varajäsenyyden tarkastuslautakunnassa päättyneeksi ja valitsi Nuottimäen tilalle Marja-Leena Kulmalan.

68 § Nurmi Laura, eron myöntäminen luottamustoimesta ja liikuntalautakunnan varajäsenen vaali

Valtuusto päätti myöntää Laura Nurmelle eron liikuntalautakunnan varajäsenen tehtävästä ja valitsi Nurmen tilalle Merja Laaksosen.


Esityslista 

Takaisin