Päätöstiedote 16.6.2014: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

16.06.2014

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

299 § Valtuuston 9.6.2014 pidetyn kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

Kunnanhallitus päätti todeta KunL 56 §:n mukaisesti valtuuston 9.6.2014 pidetyn kokouksen päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja olevan täytäntöönpanokelpoisia ja merkitä toivomusponnen tiedoksi.

300 § Järjestötalojen peruskorjausavustusten myöntäminen vuonna 2014, oikaisuvaatimus

Kunnanhallitus päätti kumota 19.5.2014 § 255 tekemänsä päätöksen ja myöntää avustukset seuraavasti:

  • Klemetskog Ungdomsförening rf: 2 400 euroa
  • Tuusulan Demarit ry: 13 400 euroa
  • Tuusulan Nuorisoseura ry: 4 200 euroa

Lisäksi kunnanhallitus päätti edellyttää, että avustuksen saajat toimittavat selvityksen tehdyistä töistä ja niiden kustannuksista sekä mahdollisesti puuttuvat liitteet ennen avustuksen maksamista. 

301 § Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2019, talousarviokehyksen hyväksyminen

Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle.

302 § As Oy Tuusulan Villa Havupuisto 1 ja 2, tilat Mairela ja Havula, kaavamuutoshakemus

Kunnanhallitus päätti, että Tuusulan kunta ei ryhdy muuttamaan asemakaavaa hakijoiden esittämällä tavalla.

303 § Kauravaara Asko ja Heini, kaavamuutoshakemus

Kunnanhallitus päätti, että Tuusulan kunta ei käynnistä omaa kaavahanketta, vaan pyrkii sisällyttämään hakijoiden kiinteistön alueelle myöhemmin muitakin kiinteistöjä koskevaan laajempaan asemakaavahankkeeseen.

304 § Maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukainen rakennuskielto, Jokelan Palojoenpuiston alue

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että liitekartassa esitetylle asemakaava- ja asemakaavamuutosalueelle määrättyä MRL 53 §:n mukaista rakennuskieltoa jatketaan kahdella vuodella 31.8.2016 saakka ja että päätöstä on noudatettava MRL 202 §:n nojalla ennen kuin se on saanut lainvoiman.

305 § Maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukainen rakennuskielto, Jokelan Kartanon alue

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että liitekartassa esitetylle asemakaava- ja asemakaavamuutosalueelle määrättyä MRL 53 §:n mukaista rakennuskieltoa jatketaan kahdella vuodella 31.8.2016 saakka ja että päätöstä on noudatettava MRL 202 §:n nojalla ennen kuin se on saanut lainvoiman.

306 § Veistospuistohanke

Kunnanhallitus päätti, että hyväksytään esityslistan liitteenä oleva sopimusluonnos ja valtuutetaan asian valmistelijat tekemään siihen tarpeellisia tarkistuksia.

Kunnanhallitus päätti, että tilataan taidekonsultointipalvelu käyttäen Ympäristötaidesäätiön kunnalle tähän tarkoitukseen myöntämää määrärahaa.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että pyritään sisällyttämään prosenttiperiaate mm. aiesopimuksiin ja maankäyttösopimuksiin, jotka laaditaan Rykmentinpuiston asemakaavoitettavien kiinteistöjen maanomistajien kanssa sekä tontteja luovutettaessa kauppakirjoihin.

307 § Leppäranta I, valitus Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen poikkeamispäätöksestä

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi Uudenmaan ELY-keskuksen päätöksen 4.6.2014 UUDELY/85/07.01/2014 ja valittaa päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen liitteenä olevan valituskirjelmän mukaisesti.

Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

308 § Kiinteistö Oy Haukkamäen yhtiökokous, edustajan nimeäminen yhtiön hallitukseen

Kunnanhallitus päätti nimetä Maarit Bergmanin hallituksen jäsenehdokkaaksi ja antaa muut mahdolliset ohjeet yhtiökokousedustajalle.

309 § Roinilantie 3, kunnan omistaman osakehuoneiston myyminen

Kunnanhallitus päätti myydä Ella Haloselle kunnan omistamat asunto-osakkeet Roinilantie 3 -nimisen yhtiön osakkeet nrot 5041-5418 (huoneisto D 13) velattomaan hintaan 118 000 euroa.

Kunnanhallitus päätti, että ostaja ottaa vastatakseen huoneistoja koskevat velkaosuudet, mitkä vähennetään velattomasta kauppahinnasta, että huoneistot myydään siinä kunnossa kuin ne nyt ovat tavanomaisilla kauppaehdoilla ja että huoneiston omistusoikeus siirtyy ostajalle kun kauppahinta on maksettu.

Kunnanhallitus päätti oikeuttaa henkilöstöjohtaja Harri Lipastin allekirjoittamaan kauppakirjan.

Kunnanhallitus päätti, että osakkeiden kauppahinnasta saatava myyntitulo kirjataan kunnan vuokra-asuntorahastoon.

310 § Työnantajan edustajien palkkauksen tarkistaminen 1.7.2014 lukien

Kunnanhallitus päätti, että kunnanjohtajan, kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan, sosiaali- ja terveystoimenjohtajan, teknisen johtajan, kuntakehitysjohtajan, talousjohtajan ja henkilöstöjohtajan kokonaispalkkaa tarkistetaan 20 eurolla 1.7.2014 lukien.

311 § Metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportti, lausunto valtiovarainministeriölle

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi valtiovarainministeriön lausuntopyynnön, metropolilainsäädäntöä valmistelevan työryhmän väliraportin 1.4.2014 ja Keski-Uudenmaan kaupungin yhdistymisselvityksen kannanoton suhteesta metropolihallintoon ja hyväksyä lausuntopyyntöön laaditut vastaukset perusteluosassa esitetyllä tavalla ja antaa ne Tuusulan kunnan pyydettynä lausuntona valtiovarainministeriölle.

Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

312 § Aalto Sakari, maa-ainesten otto, vesilupahakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi kuntakehityslautakunnan asiassa antaman lausunnon ja antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle perusteluosan mukaisen lausunnon.

Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

313 § Nuorisotakuun kuntakokeilu

Kunnanhallitus päätti, että Tuusulan kunta osallistuu nuorisotakuun toimintamallia koskevaan kuntakokeiluun vuosina 2015-2016 ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen valtiovarainministeriön kanssa elokuussa 2014.

Kunnanhallitus päätti suhtautua myönteisesti hallituksen esitykseen kokeilulaiksi ja antaa kunnanjohtajalle valtuudet lausua tarvittaessa lakiluonnoksesta yksityiskohtaisemmin annettuun määräaikaan 24.7.2014 mennessä.

314 § Ruotsinkielinen kielikylpytoiminta Tuusulassa, aloite

Kunnanhallitus päätti hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteeseen ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Anu Åbergin 12.5.2014 § 70 esittämän valtuuston keskiryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

315 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

316 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 
Esityslista

Takaisin