Päätöstiedote 8.9.2014: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

08.09.2014

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

361 § Valtuuston 1.9.2014 pidetyn kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpano 

Kunnanhallitus päätti todeta KunL 56 §:n mukaisesti valtuuston 1.9.2014 pidetyn kokouksen päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja olevan täytäntöönpanokelpoisia.

362 § Helsingin seudun asumisoikeusjärjestelmään liittyminen

Kunnanhallitus päätti, että uudistuksen voimaantulohetkestä alkaen markkina-alueella on yksi asumisoikeusasuntojen järjestysnumerojärjestelmä kuitenkin siten, että nykyisillä rekisterinumeroiden haltijoilla säilyy oikeus saada aiemmin haetulla numerolla asumisoikeusasunto sen kunnan alueelta, josta numero on aikoinaan haettu siinäkin tapauksessa, että kuntarajat myöhemmin muuttuisivat.

Kunnanhallitus päätti, että asumisoikeusasioiden viranomaispalvelut ostetaan Helsingin kaupungilta esityslistan liitteen mukaisella laskentaperiaatteella. Viimeisin vuoden 2013 toteutuneista kustannuksista laskettu hinta on 11,41 euroa/suorite.

Kunnanhallitus päätti, että asumisoikeuspäätöksen hintaan lisätään tarvittavan ohjelmiston käytön, ylläpidon ja uudistamisen osalta 1 euro/suorite.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että KUUMA-johtokunta seuraa vuosittain uuden järjestelmän toimivuutta ja asumisoikeusasuntojen kysynnän kehitystä.

363 § Lisämäärärahan varaaminen maanhankintaa varten

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää 1,5 miljoonan euron lisämäärärahan maanhankintaan talousarviovuonna 2014 tehtävien kiinteistökauppojen ja muiden kiinteistöhankintojen rahoittamiseksi.

364 § Tuomala II, osayleiskaavan tarkistus, ehdotus

Kunnanhallitus päätti hyväksyä lausuntoihin ja mielipiteisiin annetut vastineet, asettaa Tuomalan osayleiskaavaehdotuksen MRA 19 §:n mukaisesti nähtäville ja pyytää osayleiskaavasta tarvittavat lausunnot.

365 § Ruotsinkylä-Myllykylä II osayleiskaava, lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä tehdyistä valituksista

Asia poistettiin esityslistalta.

366 § Valvontainsinöörin virkanimikkeen muuttaminen

Kunnanhallitus päätti muuttaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen valvontainsinöörin virkanimikkeen terveystarkastajan virkanimikkeeksi 1.10.2014 alkaen.

367 § Ainikkamäki Asko, luottamustoimen päättyminen ja liikuntalautakunnan varajäsenen vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää valita Ari Maskosen varajäseneksi Jari Haaviston.

368 § Siltaloppi Heli, varavaltuutetun tehtävän päättyminen

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää todeta, että Heli Siltalopin luottamustoimi varavaltuutettuna on päättynyt.

369 § Siltaloppi Heli, luottamustoimen päättyminen ja nuorisolautakunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää todeta Heli Siltalopin jäsenyyden nuorisolautakunnassa päättyneeksi, suorittaa täydennysvaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja valita jäseniksi valituista lautakunnalle varapuheenjohtajan.

370 § Siltaloppi Heli, luottamustoimen päättyminen ja rakennuslautakunnan varajäsenen vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää todeta Heli Siltalopin varajäsenyyden rakennuslautakunnassa päättyneeksi ja suorittaa täydennysvaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

371 § Focus-alueen osayleiskaavan kiirehtiminen, aloite

Kunnanhallitus päätti hyväksyä kuntakehityslautakunnan selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa valtuutettu Petri Ahosen 14.6.2010 § 77 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

372 § Eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan hyväksyminen ja käyttöönotto, aloite

Kunnanhallitus päätti todeta, että pääosa Eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan periaatteista sisältyy Suomen lainsäädäntöön ja Tuusulan kunnan tasa-arvosuunnitelmaan ja kunta toteuttaa ko. periaatteita jo käytännössä.

Lisäksi kunnanhallitus päätti todeta, että peruskirjan tavoitteet ovat tärkeitä ja kannatettavia, mutta peruskirjan mukaiset raportointi- ym. vaatimukset lisäävät turhaa hallintoa, eikä ole tarkoituksenmukaista lisätä taloudellisia resursseja ja henkilöstöresursseja ko. peruskirjan edellyttämien suunnitelmien laatimiseen.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, ettei Tuusulan kunta allekirjoita Eurooppalaista peruskirjaa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta paikallis- ja aluehallinnossa, sillä pääosa Eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan periaatteista sisältyy Suomen lainsäädäntöön ja Tuusulan kunnan tasa-arvosuunnitelmaan ja kunta toteuttaa ko. periaatteita jo käytännössä.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa 31.3.2014 § 51 tehdyn Eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan hyväksymistä koskevan aloitteen tulleen käsitellyksi.

373 § Perhetyön resurssien lisääminen lasten ja lapsiperheiden kanssa toimivilla kunnan toimialoilla, aloite

Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityslistalla olevan vastauksen aloitteeseen ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa 9.6.2014 § 85 tehdyn lapsi- ja perheasiainneuvoston aloitteen tulleen käsitellyksi.

374 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

375 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

Kaikki esityslistat ja pöytäkirjat

Takaisin