Päätöstiedote 15.9.2014: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

15.09.2014 klo 18.25

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

379 § Asuntomessut 2020

Kunnanhallitus päätti, että Tuusula käynnistää valmistelutyön Asuntomessujen hakemiseksi Rykmentinpuistoon vuodeksi 2020.

380 § Ruotsinkylä-Myllykylä II osayleiskaava, lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä tehdyistä valituksista

Kunnanhallitus päätti antaa Helsingin hallinto-oikeudelle kuntakehityslautakunnan valmisteleman lausunnon mukaisen lausunnon.

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi kuntaan 5.9.2014 saapuneen valituksen täydennyksen liitteineen.

Kunnanhallitus päätti antaa valituksen täydennyksen johdosta Helsingin hallinto-oikeudelle esityslistan perusteluosion mukaisen lausunnon ja liittää kunnanhallituksen lausuntoon yhteisviranomaisen lausunnon Västerskogin YVA-selostuksesta Helsingin hallinto-oikeudelle toimitettavaksi.

Kunnanhallitus päätti vaatia, että 4 kk valitusajan päättymisen jälkeen valituksen täydennyksessä esitetyt uudet valitusperusteet tulee jättää tutkimatta ja että mikäli valituksen täydennyksessä esitetyt valitusperusteet kuitenkin tutkitaan, tulee valitukset myös niiltä osin hylätä perusteettomina.

Kunnanhallitus päätti vaatia esitettyjä oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimuksia hylättäväksi.

Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

381 § Jäniksenlinnan, Kaikulan ja Palaneenmäen pohjavesialueiden suojelusuunnitelma

Kirsi Viitanen esitti, että kunnanhallitus merkitsee Jäniksenlinnan, Kaikulan ja Palaneenmäen pohjavesialueiden suojelusuunnitelman tiedokseen ja toteaa, että siinä esitettyjä valtakunnallisia lakeja ja asetuksia tiukempia normeja ei oteta käyttöön. Suojelusuunnitelmasta puuttuvat riskiarvioinnit ja perustelut tiukemmille normeille. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 20§ 1. mom. edellyttää riskien selvittämistä, todennäköisyyttä ja vaikutuksien arviointia. Lisäksi 2 mom. edellyttää toimien mitoituksen olevan tarkoituksenmukaisia ja kustannustehokkaita. Lisäksi Kirsi Viitanen esitti, että kunnanhallitus lähettää sen tiedoksi edellä olevassa kohdassa esitetyllä saatteella kuntakehityslautakunnalle, tekniselle lautakunnalle, vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle sekä Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnalle ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle. Esitys raukesi kannattamattomana.

Kunnanhallitus päätti merkitä Jäniksenlinnan, Kaikulan ja Palaneenmäen pohjavesialueiden suojelusuunnitelman tiedokseen sekä lähettää sen tiedoksi ja toimenpiteitä varten kuntakehityslautakunnalle, tekniselle lautakunnalle, vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle sekä Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnalle ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle.

Kunnanhallitus päätti perustaa kunnan kaavoituksen, teknisen toimen, vesihuoltoliikelaitoksen ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen sekä Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymän, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Uudenmaan ELY-keskuksen edustajista muodostuvan pohjavesialueiden seurantatyöryhmän seuraamaan Tuusulan pohjavesialueilla toteutettavia suojelutoimenpiteitä, riskitoimintojen muutoksia sekä pohjaveden suojelua koskevia lakimuutoksia ja tutkimuksia sekä tekemään pohjaveden suojelemiseksi tarpeellisia esityksiä ja aloitteita toimivaltaisille viranomaisille.

Lisäksi kunnanhallitus päätti valtuuttaa kunnanjohtajan päättämään tarkemmin työryhmän kokoonpanosta ja sen työskentelystä.

Kirsi Viitanen jätti asiaan eriävän mielipiteen.

382 § Höckert Minna, eron myöntäminen Kellokosken kehittämistoimikunnan jäsenyydestä ja uuden jäsenen valinta

Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle.

383 § Höckert Minna, eron myöntäminen luottamustoimesta ja liikuntalautakunnan jäsenen vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää Minna Höckertille eron liikuntalautakunnan jäsenen tehtävästä ja suorittaa täydennysvaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

384 § Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan puheenjohtajien valinta toimikaudelle 2015-2016 sekä varajäsenen vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää Mika Lappalaiselle eron Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan varajäsenyydestä ja valita hänen sijalleen varajäseneksi Hannu Nuutisen ja valita toimikaudelle 2015-2016 ympäristölautakunnan puheenjohtajaksi Anneli Sundbergin ja varapuheenjohtajaksi Jerry Latvalan.

385 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

386 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

389 § Kutsuntatilaisuudet, kunnan tervehdyksen esittäjä

Kunnanhallitus päätti valita kunnan tervehdyksen esittäjäksi 19.9. pidettävälle kutsuntapäivälle Kim Kiurun.

Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Esityslista

 

 

Takaisin