Vaunukankaan koulun lähiliikunta-alue valmistuu koulun ja päiväkodin sekä asukkaiden käyttöön

18.09.2014

Tuusulan Vaunukankaan koululle valmistuva lähiliikunta-alue vilisee erilaisia geometrisiä muotoja, numeroita ja värejä sekä epäsäännöllisiä ja säännöllisiä pintoja. Aluetta suunniteltaessa tavoitteena oli, että sen osia voidaan käyttää luovasti myös muiden oppiaineiden opetuksessa, leikin ja liikkeen avulla.

Muutos piha-alueella on suuri, ennen rakennustöitä siellä oli vain muutama leikkiväline ja iso kivituhkainen kenttäalue. Nyt pihaa hallitsevat useat liikuntaan ja leikkiin soveltuvat paikat mm. miniareena, juoksurata, kuntovälineitä, skeittipaikka ja leikkialue, jotka tarjoavat monipuolista liikunnallista tekemistä kaiken ikäisille.

Koulun oppilailla, henkilökunnalla ja sidosryhmillä oli lähiliikuntapaikan suunnittelussa ja ideoinnissa suuri merkitys. Hanketta varten perustettu suunnittelutyöryhmä perkasi aluksi oppilaiden ideoita liikunnalliseksi koulupihaksi. Ehdotuksia tuotettiin useita kymmeniä ja niistä syntyi suunnitelma, jonka kunnan tekninen toimi kilpailutti keväällä.

Lähiliikunta-alue tuo Vaunukankaan ja Lahelan alueelle merkittävää vaikuttavuutta, sen vieressä sijaitsevat 390 oppilaan alakoulu ja yli 100 lapsen päiväkoti. Koulu- ja päiväkotirakennuksen laajennus valmistui vuonna 2013 ja tarve alueen lähiliikunnan kehittämiselle oli tässä yhteydessä suuri. Suunnittelualueeksi rajattiin piha-alue, koulun vieressä sijaitseva lähimetsä haluttiin säilyttää sellaisenaan. Vapaata kenttäaluetta jätettiin sen verran, että talvella päästään luistelemaan ja sulan aikana pihalla onnistuvat erilaiset pallopelit.

Lähiliikunta-alue toteutettiin osana Tuusulan kunnan lähiliikuntapaikkojen kehittämisohjelmaa, jonka tarkoituksena on rakentaa houkuttelevia liikunnallisia elementtejä koulujen ja päiväkotien yhteyteen. Ohjelmaa on toteutettu suunnitelmallisesti vuodesta 2010 lähtien. Toteutuskohteita on jo toista kymmentä ja niiden ensisijaisina sijoituspaikkoina ovat olleet koulu- ja päiväkotiympäristöt.

Vaunukankaan koulun lähiliikuntapaikka sai valtion liikuntapaikkojen rakentamiseen kohdennettua perustamistukea 147 000 euroa. Avustus kattoi noin puolet hankkeen kokonaiskustannuksista. Urakoinnista vastasi Jäämestarit Oy, suunnittelusta Carousel Oy ja rakennuttajana toimi Tuusulan kunta (Tekninen toimi, Kasvatus- ja sivistystoimi). Piha-alueen rakennustöiden yhteydessä uusittiin samalla koulun saattoliikennealue.

Avajaisten ohjelma lauantai 27.9.2014

klo

9.00               Tervetulosanat
                      Rehtori Janne Mellin ja liikuntapäällikkö Risto Kanerva

9.15               Lähiliikuntapaikan avaus

                      Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sarianna Laitinen
                      Kunnanhallituksen puheenjohtaja Sanna Kervinen
                      Kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja Laura Manninen

9.30               Koulun oppilaiden esityksiä

10.00             Avajaisten virallinen osuus päättyy. Koulupäivä jatkuu lähiliikuntapaikan käyttöönotolla ja Unicef-kävelyllä.

                

Takaisin