Tuusulan kunta teetti uusiutuvan energian kuntakatselmuksen - suurin lisäyspotentiaali metsäenergiassa

20.10.2014 klo 14.30

Osana kuntien energiatehokkuussopimusta (KETS) Tuusulan kunta teetti Motivan mallin mukaisen uusiutuvan energian kuntakatselmuksen, jossa esitetään Tuusulan kunnan energiantuotannon ja kulutuksen nykytila, alueelliset uusiutuvan energian resurssit sekä mahdollisuudet lisätä uusiutuvan energian käyttöä. Katselmukseen saadaan energiatukea työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Kunnan alueella on kolme kaukolämpöverkkoa. Tarkasteluvuoden 2013 aikana Järvenpäässä otettiin käyttöön uusi biovoimalaitos, jonka tuottamaa lämpöä toimitetaan myös Tuusulan pääverkkoon. Uuden voimalaitoksen myötä kunnan välillinen maakaasun käyttö on vähentynyt. Kolmeen muuhun verkkoon lämpöä tuotetaan edelleen fossiilisilla polttoaineilla eli maakaasulla sekä kevyellä ja raskaalla polttoöljyllä. Tuusulassa on vain piensähköntuotantoa. Tuusulassa ei ole energiaintensiivistä teollisuutta ja elinkeinorakenne on palveluvaltainen. Suurin energiankulutuskohde on asuminen. Rakennusten yleisin lämmitysmuoto on tilastojen perusteella sähkölämmitys.

Katselmuksessa helpoiten hyödynnettävissä oleva uusiutuvan energian lisäyspotentiaali on metsäenergiassa, jota voisi käytettyjen lähteiden perusteella kestävästi ja taloudellisesti kannattavasti kerätä n. 10 GWh/v enemmän. Peltobiomassoissa on arvioitu olevan suuri potentiaali, mutta sen hyödyntäminen on haasteellista. Tuulivoiman potentiaali on myös arvioitu melko suureksi, mutta käytännössä tuulienergiantuotanto sijoittuu Tuusulaa tuulisemmille ja harvemmin asutetuille alueille.

Kuntakatselmuksessa on ehdotettu taloudellisesti kannattavia toimenpiteitä, joilla Tuusula kunta voisi lisätä uusiutuvan energian hyödyntämistä omissa toiminnoissaan. Tuusulan kunnan omistuksessa on öljylämmitteinen aluelämpöverkko sekä muutamia öljy- ja sähkölämmitteisiä rakennuksia ja näiden lämmitystapamuutoksia on tässä katselmuksessa esitetty toimenpiteiksi. Jos kunta toteuttaisi kaikki esitetyt toimenpiteet, uusiutuvien energioiden lisäys olisi 3 GWh/v ja CO2-päästöt vähenisivät 784 t/v.

Jokelan kaukolämpöverkko on Fortumin omistuksessa. Lämpöä verkkoon tuotetaan kahdella raskaspolttoöljy-lämpökeskuksella. Vuonna 2013 öljyä kului 18,1 GWh. Fortumilta saatujen tietojen mukaan selvitykset polttoainemuutoksesta ovat käynnissä. Uusi asetus pienten polttolaitosten ympäristövaatimuksista (Vna 750/2013) on tiukentanut SO2-päästörajaa, joten raskaan polttoöljyn käytöstä on luovuttava viimeistään vuoden 2017 loppuun mennessä. Käytännössä on siirryttävä vähemmän rikkiä sisältäviin polttoaineisiin (esim. puupolttoaineet). Tässä vaiheessa olisi hyvä hetki harkita esim. hakelämpölaitosinvestointia.

Uusiutuvan energian kuntakatselmusraportti 2014

Lisätietoja:

Energia-asiantuntija Anna-Maria Rauhala, p. 040 314 2244, anna-maria.rauhala(at)tuusula.fi

Takaisin