Päätöstiedote 27.10.2014: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

27.10.2014 klo 18.25

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.  

458 § Omakotitonttien myyntihinnan ja vuokran suuruuden päättäminen vuonna 2015 luovutettavien tonttien osalta 

Kunnanhallitus päätti, että yli 3 vuotta voimassa olleiden vuokrattujen omakotitonttien lunastushinta vuonna 2015 noudattaa valtuuston vuoden 2015 omakotitonttien hintapäätöstä ellei vuokrasopimuksessa ole muuta sovittu.

Kunnanhallitus päätti, että Etelä-Tuusulassa Pekkolan asemakaava-alueella on asemakaavassa mahdollistettu sivuasunnon rakentaminen erillisen lisärakennusoikeuden perusteella. Sivuasunnon rakentamisen mahdollistavan lisärakennusoikeuden hintana kerrosneliömetriä kohden voidaan pitää puolta varsinaisen rakennusoikeuden hinnasta.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää oikeuttaa kunnanhallituksen myymään ja vuokraamaan 31.12.2015 saakka seuraavilla, luovutussopimuksissa tarkemmin sovittavilla ehdoilla, Pohjois-Tuusulassa Jokelan ja Kellokosken taajamissa asemakaavojen mukaiset pientalotontit (AO) hintaan 220 e/ke-m² ja Etelä-Tuusulassa asemakaavojen mukaiset pientalotontit (AO) hintaan 435 e/ke-m².

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää oikeuttaa kunnanhallituksen päättämään seuraavien, tarjousten perusteella myytävien kiinteistöjen pohjahinnat vuodelle 2015 ja asettamaan ne vapaaseen myyntiin alkaen 1.1.2015 toistaiseksi:

- Klaavonkallion asemakaava-alueelta pientalotontti (AP), kiinteistötunnus 858-1-8072-10

- Klaavonkallion asemakaava-alueelta Hyrylän kunnanosassa 1 korttelissa 8071 sijaitsevat tontit nrot 3-13

- kiinteistöstä 858-405-3-501 Kaunola noin 1051 m²:n suuruinen määräala, joka muodostaa asemakaavan mukaisen rakennuspaikan

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää periä kiinteistönmuodostus- ja toimitusmaksuja sopimuksentekohetkellä voimassa olevan valtuuston hyväksymän kiinteistötoimitustaksan mukaisesti.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää että rakennuspaikan rakentajan ja haltijan tulee esittää hankekohtainen maaperätutkimus ja perustamistapalausunto hakiessaan rakennuslupaa tai esittäessään rakennesuunnitelmia hyväksyttäväksi.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että rakennuspaikan varaamisesta tulee suorittaa varausmaksua 1.000 e. Varausmaksu hyvitetään lopullisen luovutuskirjan allekirjoituksen yhteydessä. Mikäli varaus peruuntuu rakennuspaikan varauksen saajan toimesta, varausmaksua ei palauteta.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että korvaukset vesihuoltoverkostoon (vesi ja viemäri) liittymisestä peritään erillisinä liittymähetkellä voimassaolevien taksojen mukaan.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että vuokrausehdot ovat seuraavat:

- vuokra-aika on 50 vuotta

- vuotuinen vuokra kaikilla nyt päätettävillä rakennuspaikoilla on 8 % kauppahinnasta sidottuna vuokrasopimuksen allekirjoittamispäivänä tiedossa olevaan elinkustannusindeksin pistelukuun siten kuin voimassa oleva laki sallii

- vuokra peritään siten, että sopimuksen tekovuoden osavuokra vuokrapäätöksen lainvoimaisuudesta vuoden loppuun sekä seuraavan vuoden koko vuokra peritään vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä, muutoin vuokra maksetaan vuosittain kesäkuun loppuun mennessä

- jos vuokrasopimus peruuntuu vuokralaisesta johtuvista syistä, niin suoritettua vuokraa ei makseta takaisin

- vuokralaisella on oikeus lunastaa rakennuspaikka nyt vahvistettavaan hintaan kolmen (3) vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituspäivästä lukien edellyttäen, että vuokrat on maksettu

- muilta osin noudatetaan maanvuokralain säännöksiä.

459 § Tuusulan työpaikka-alueiden tonttien/rakennuspaikkojen hinnoittelun tarkistaminen

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää vahvistaa teollisuustonteille myyntihinnat seuraavasti:

a) Jokelan läntinen työpaikka-alue ja Vallun työpaikka-alue 25 € / k-m²,

b) Rajalinnan työpaikka alue I ja II 25 € / k-m² ja

c) Kulomäentien työpaikka-alue 80 € / k-m² + harkinnanvarainen 15 %:n korotus.

460 § Laiti Petteri ja Laiti Anna, Ruskelan koulun myynti, kunnan omaisuuden tehokkaampi käyttö ja realisoitava omaisuus

Anu Åberg esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Esitys raukesi kannattamattomana.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä kiinteistöstä 858-412-2-86, Ruskelan koulu, 17.10.2014 allekirjoitetun kauppakirjan, jolla kohde myydään Petteri Laitille ja Anna Laitille 153 748,00 euron kauppahinnalla.

Anu Åberg jätti asiaan eriävän mielipiteen.

461 § Liikekeskuskonseptin kilpailutus ja Hyrylän keskustan kehittämistä koskevat jatkotoimenpiteet

Kunnanhallitus päätti merkitä tilannekatsauksen tiedoksi.

462 § Paijalan hautausmaa, asemakaavan muutosehdotus

Kunnanhallitus päätti hyväksyä laaditun asemakaavaehdotuksen ja asettaa Paijalan hautausmaan asemakaavaehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville.

463 § Lemmelä Markku ja Pertti, kaavamuutoshakemus

Kunnanhallitus päätti todeta, että kaavamuutos ei ole Tuusulan kunnan kannalta erittäin tärkeä, joten kaavatyötä ei pidetä kiireellisenä kärkihankkeena. Kaavoitustoimiston resursseja tulee ensisijaisesti kohdistaa tärkeämpiin kaavahankkeisiin. Tästä johtuen kaavamuutoksen laatiminen voidaan käynnistää, mikäli maanomistajat vastaavat osuudellaan hankittavan kaavakonsultin ja tarvittavien selvitysten kustannuksista.

464 § Asunto Oy Kolmostörmä, kunnan osakkeiden nrot 9306-9664 myyminen

Kunnanhallitus päätti myydä Tommi Telkille kunnan omistamat As Oy Kolmostörmä -nimisen yhtiön osakkeet nrot 9306-9664 (huoneisto Askolinintie 6 F 22) velattomaan hintaan 40 200 euroa.

Kunnanhallitus päätti, että ostaja ottaa vastatakseen huoneistoa koskevan velkaosuuden 7 306,44 euroa, mikä vähennetään velattomasta kauppahinnasta.

Kunnanhallitus päätti, että huoneisto myydään tavanomaisilla kauppaehdoilla siinä kunnossa kuin se nyt on ja että huoneiston omistusoikeus siirtyy ostajalle kun kauppahinta on maksettu.

Kunnanhallitus päätti oikeuttaa henkilöstöjohtaja Harri Lipastin allekirjoittamaan kauppakirjan.

Kunnanhallitus päätti, että osakkeiden kauppahinnasta saatava myyntitulo kirjataan kunnan vuokra-asuntorahastoon.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

465 § Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä esityslistan liitteenä olevan Tuusulan kunnan kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelman.

466 § Vuokratuki järjestötalojen vuokraamiseen yleishyödylliseen käyttöön v. 2014

Kunnanhallitus päätti myöntää vuokratuet seuraavasti:

Eläkeliiton Tuusulan yhdistys ry: 400,00 e

Hyrylän Seudun Omakotiyhdistys ry: 1 255,00 e

Jokelan Eläkkeensaajat ry: 200,00 e

Jokelan Karjala Seura ry/ JOKA-TEATTERI: 1 880,00 e

Rakennusliiton Ammattiosasto 20: 325,00 e

SAK:n Keski-Uudenmaan paikallisjärjestö ry: 50,00 e

Tuusulan Eläkkeensaajat ry: 3 430,00 e

Tuusulan Seudun Eläkeläiset ry: 200,00 e

Yhteensä 7 740,00 e

Lisäksi kunnanhallitus päätti edellyttää, että vuokratuen saajat osoittavat suorittaneensa hakemuksen mukaisen vuokran asianomaiselle järjestötalolle ennen vuokratuen maksamista. Mikäli hakija on toimittanut hakuvaiheessa kopion maksusuoritteestaan, ei uutta kopiota tarvitse toimittaa.

467 § Keski-Uudenmaan Klubitalot ry, edustajan nimeäminen yhdistyksen hallitukseen vuosille 2015-2017

Kunnanhallitus päätti nimetä Aila Koivusen varsinaiseksi jäsenehdokkaaksi ja Maritta Mitrosen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Keski-Uudenmaan Klubitalot ry:n hallitukseen vuosille 2015-2017.

468 § Tikka Päivi, luottamustoimesta eroaminen ja rakennuslautakunnan jäsenen vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää Päivi Tikalle eron rakennuslautakunnan jäsenen tehtävästä ja suorittaa täydennysvaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

469 § Tikka Päivi, luottamustoimesta eroaminen ja tarkastuslautakunnan varajäsenen vaali

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää Päivi Tikalle eron tarkastuslautakunnan varajäsenen tehtävästä ja suorittaa täydennysvaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

470 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

471 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

Takaisin