Päätöstiedote 30.3.2015: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

30.03.2015

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

152 § Tilinpäätös 2014 

Kunnanhallitus päätti merkitä asian tiedoksi.

153 § Kunnanhallituksen alaisten tulosyksiköiden käyttösuunnitelmien seuranta ajalla 1.1.-31.12.2014

Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityslistan liitteen mukaisen alaistensa tulosyksiköiden käyttösuunnitelmien seurannan.

154 § Kunnanhallituksen alaisten tulosalueiden toimintakertomus vuodelta 2014

Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityslistan liitteen mukaiset tulosalueiden toimintakertomukset.

155 § Ammatillisten paikallisyhdistysten oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätöksestä 9.2.2015 § 84

Päivö Kuusisto esitti Aila Koivusen ja Ilkka Seppälän kannattamina, että oikaisuvaatimus hyväksytään kokonaisuudessaan järjestöjen mainitsemin perustein.

Äänin 6-3 kunnanhallitus päätti hylätä oikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan perusteettomana.

Päivö Kuusisto, Aila Koivunen ja Ilkka Seppälä jättivät eriävän mielipiteen.

156 § OAJ:n Tuusulan paikallisyhdistys ry:n oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätöksestä 9.2.2015 § 84

Päivö Kuusisto esitti Aila Koivusen ja Ilkka Seppälän kannattamina, että OAJ:n Tuusulan paikallisyhdistys ry:n oikaisuvaatimus hyväksytään järjestön esittämin perustein.

Äänin 6-3 kunnanhallitus päätti hylätä oikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan perusteettomana.

Päivö Kuusisto, Aila Koivunen ja Ilkka Seppälä jättivät eriävän mielipiteen.

157 § Kunnanjohtajan sijaiset, Esa Ukkolan eronpyyntö ko. tehtävästä

Kunnanhallitus päätti vapauttaa Esa Ukkolan kunnanjohtajan sijaisen tehtävästä ja määrätä kunnanjohtajan 2. sijaiseksi henkilöstöjohtaja Harri Lipastin.

158 § Kansallinen veteraanipäivä Tuusulassa 27.4.2015

Kunnanhallitus päätti nimetä Arto Lindbergin puhujaksi kirkkopuistoon ja nimetä Kirsi Viitasen tervetulopuheen pitäjäksi juhlalounaalle varuskuntaan.

Kunnanhallitus päätti nimetä kunnan edustajiksi Arto Lindbergin, Mika Mäki-Kuhnan ja Hannu Joensivun veteraanipäivän seppeleenlaskuun Tuusulan kirkkomaalle Pro Patria -muistomerkille ja kukkalaitteen laskuun nimikirjalle sekä sekä Kellokosken sankariristille Kari Frimanin ja Kyösti Lehtosen, joista toinen lausuu seppelnauhan muistosanat.

Kunnanhallitus päätti todeta, että nimetyt henkilöt osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan kunnan edustajina juhlalounaalle.

Kunnanhallitus päätti luovuttaa veteraanijärjestöjen nimeämille veteraanityössä ansioituneille henkilöille Pro Patria -mitalit, jotka luovutetaan juhlalounaan yhteydessä.

159 § Kaatuneitten muistopäivän seppelten lasku 17.5.2015

Kunnanhallitus päätti nimetä edustajikseen Veikko Seunan, Jorma Sulanderin ja Lauri Untamon kaatuneitten muistopäivän seppeltenlaskuun Kirkkopuistoon ja Paijalan hautausmaalle ja Kari Frimanin, Esa Heikkilän ja Kyösti Lehtosen Kellokosken hautausmaalle.

160 § Paijalan hautausmaa, asemakaavan muutos

Kunnanhallitus päätti hyväksyä laaditun Paijalan hautausmaan asemakaavan muutoksen ja hyväksyä lausuntoihin ja muistutukseen laaditut vastineet ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä Paijalan hautausmaan asemakaavan muutoksen.

161 § Eduskuntavaalit 2015, vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen, muutos vaalilautakunnan kokoonpanoon

Kunnanhallitus päätti myöntää Helena Kortesmaalle eron Ruotsinkylän vaalilautakunnan 1. varajäsen tehtävästä ja Esa Heikkilälle eron Kellokoski läntinen vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä.

Kunnanhallitus päätti valita Kortesmaan tilalle Maarit Bergmanin uudeksi varajäseneksi Ruotsinkylän vaalilautakuntaan ja Heikkilän tilalle Veikko Kernenin uudeksi jäseneksi Kellokoski läntinen vaalilautakuntaan.

162 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

163 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

Takaisin