Tuusulan tulos nousi positiiviseksi

10.04.2015

- kuluvan vuoden taloustilanne haasteellisempi kuin viime vuoden

Tuusulan viime vuoden tulos oli lievästi ylijäämäinen ja samaa tasoa kuin vuoden 2013 tulos. Tilinpäätös oli ennakoitua parempi. Kunta investoi ja hankki maata lähes 120 hehtaaria tulevaisuuden rakentamista varten. Lisäksi useat merkittävät asunto- ja työpaikka-alueiden kaavat etenivät. Entiselle varuskunta-alueelle sijoittuvan Rykmentinpuiston ja lentokenttäalueen pohjoispuolelle suunnitellun Focus-alueen osayleiskaavat hyväksyttiin.

Tuusulan tulos nousi lievästi ylijäämäiseksi, ylijäämä oli 1,6 milj. euroa. Vuosikate eli juoksevien tulojen ja menojen erotus oli 12,8 milj. euroa. Toimintakulut olivat 219,3 milj. euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 3,6 %.

Tuusulan verotulot toteutuivat 2,6 milj. euroa edellisvuotta korkeampina. Verotulojen kasvu jäi 1,6 %:iin ennakoitua vaimeamman kunnallisverokertymän vuoksi. Verotulot olivat 167,3 milj. euroa. Tuusula sai viime vuonna valtionosuuksia 20,6 milj. euroa. Valtionosuudet toteutuivat 2,2 milj. euroa eli 9,6 % edellisvuotta pienempinä.

- Viime vuoden aikana Tuusulassa noudatettiin talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmaa. Tuottavuusohjelma toteutui suunnitellusti ja ohjelmalla saavutettiin vaikuttavuudeltaan 1,34 milj. euron toimenpiteet, Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivu sanoo.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kysynnän kasvu, kohonnut työttömyys ja valtionosuusleikkaukset vaikuttivat heikentävästi Tuusulan tulokseen. Tuusulan työttömyysprosentti oli vuoden lopussa 8 eli noin 1 570 tuusulalaista oli työttömänä.

Lainamäärä maltillinen

Tuusulan lainakanta on suhteellisen matala verrattuna muihin kuntiin. Tuusulalla oli lainaa vuoden lopussa 44,5 milj. euroa. Lainakanta kasvoi viime vuoden aikana 10,4 milj. eurolla. Tuusulan lainamäärä asukasta kohden oli 1 163 euroa, kun keskimääräinen lainakanta Manner-Suomen kunnilla oli 2 542 euroa/asukas.

Koulut ja päiväkodit keskeisiä investointikohteita

Tuusula investoi viime vuonna noin 22 milj. eurolla. Palvelukiinteistöjen rakentamiseen ja peruskorjaukseen kului noin 4 milj. euroa. Laajennuksia ja peruskorjauksia suunniteltiin Kellokosken yhtenäiskouluun sekä Hyökkälän ja Paijalan alakouluihin. Päiväkotien mittava uudistaminen käynnistyi, kun Jokelan Notkopuiston päiväkodin ja Kellokoskella sijaitsevan Roinilanpellon päiväkodin suunnittelu alkoi.

Tuusula osti maata poikkeuksellisen paljon

Tuusulan kunta osti vuoden aikana 117 hehtaaria raakamaata. Maan ostamiseen käytettiin noin 5,2 milj. euroa. Maata hankittiin lentokentän pohjoispuoliselta Focus-alueelta, Jusslan työpaikka-alueelta sekä asuntorakentamiseen sopivilta Rykmentinpuiston ja Lahelan alueilta. Viime vuoden aikana kiinteistön myyminen kunnalle oli verovapaata, mikä osaltaan piristi maanhankintaa. - Vuosi 2014 oli ennen kaikkea tulevaisuuden rakentamisen vuosi: nyt ostettu raakamaa on merkittävää rakentamisaluetta tulevaisuudessa, Joensivu sanoo.

Tuusula kehittää alueitaan voimakkaasti

Tuusulan kehittäminen jatkui suunnitelmallisesti. Entisen varuskunta-alueen Rykmentinpuiston osayleiskaava tuli voimaan. Rykmentinpuiston kaava mahdollistaa miljoonan kerrosneliömetrin rakentamisen keskelle Hyrylää. Lisäksi lentokenttäalueeseen rajoittuvan Focus-alueen osayleiskaava ja Ruotsinkylä-Myllykylä-osayleiskaava hyväksyttiin valtuustossa. Focus-alueen kaava mahdollistaa miljoonan kerrosneliömetrin laajuisen logistiikka-, tukkukauppa-, toimitila- ja liikekeskusalueen syntymisen. Yritysalueiden laajentamisen mahdollistavat Tuomalan ja Sulan osayleiskaavat olivat nähtävillä. Lisäksi asuntotuotannon kannalta tärkeät Lahelanpellon ja Anttilanrannan asemakaavat etenivät.

Tuusulaan syntyi lähes 380 lasta

Tuusulan väestökehitys on hidastunut viime vuosina. Lapsia syntyi saman verran kuin viime vuonna, mutta muuttovoitto ei ole enää viime vuosina kerryttänyt väestönkasvua. Tulomuutto jäi kuluneen kymmenenvuotisjakson keskiarvoa pienemmäksi. Lähtömuutto oli aikaisempien vuosien tasolla. Muuttovoittoa syntyy edelleen työikäisten ja lasten ikäryhmissä, muuttotappio muodostuu enimmäkseen nuorista. Tuusulan asukasluku oli vuodenvaihteessa 38 213. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 88 henkilöllä eli väestönkasvu jäi 0,2 %:iin.

Kuluva vuosi haasteellisempi kuin viime vuosi

Verotulojen kasvu on hidasta heikentyneessä taloustilanteessa. Haasteellinen taloustilanne heijastuu myös työllisyyden kehittymiseen. Palveluiden kysynnän arvioidaan kasvavan erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Valtionosuuksien leikkaukset jatkuvat vielä ensi vuonna, mikä osaltaan heikentää Tuusulan taloutta ja rahoitusasemaa. - Kuluvan vuoden talousarvio on noin 3 milj. euroa alijäämäinen. Talousarvion toteutuminen ja toimintamenojen alentaminen edellyttää maltillista palveluiden käytön kasvua, erittäin tiukkaa menojen hallintaa sekä tuottavuuden jatkuvaa parantamista, talousjohtaja Markku Vehmas sanoo.

Avainluvut Tuusulan tilinpäätöksessä 2014 (sis. kunta ja liikelaitos)

  2014 2013 Muutos Muutos 2013/2014 Talousarvio 2014
Asukasluku 38 213 38 130 83 0,2 % 38 837
Veroprosentti 19,25 19,25     19,25
Verotulot, milj. € 167,3 164,7 2,6 1,6 % 167,8
Vuosikate, milj. € 12,8 12,6 0,2 1,6 % 13,6
Vuosikate % poistoista 112 113 -1   110
Tilakauden yli-/alijäämä, milj. € 1,6 1,0 0,6   1,2
Investoinnit brutto, milj. € 21,9 14,2 7,7 54,2 % 21,1
Lainat, milj. € 44,5 34,0 10,5   45,2
Lainat, €/asukas 1 163 893 270   1 163

Takaisin