Päätöstiedote 4.5.2015: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

04.05.2015

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi. 

221 § Senaatti-kiinteistöt, Rykmentinpuiston aiesopimus, Hyrylä

Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle kunnanhallituksen 11.5.2015 klo 16.30 pidettävään kokoukseen.

222 § Palojoenpuiston viitasammakon suojelusta poikkeaminen, lausunto

Ilmari Sjöblom esitti Kari Frimanin, Salla Heinäsen, Pasi Huuhtasen, Aila Koivusen, Päivö Kuusiston, Ari Nymanin, Tuija Reinikaisen ja Ilkka Seppälän kannattamina, että kunnanhallitus antaa Vesa Lundbergin kuntakehityslautakunnassa 22.4.2015 tekemän muutosesityksen mukaisen lausunnon. Äänin 10-1 kunnanhallitus hyväksyi Sjöblomin muutosesityksen.

Kunnanhallitus päätti antaa muutosesityksen mukaisen lausunnon (kunnanhallituksen esityslistan liitteenä) Uudenmaan ELY-keskukselle koskien Luonnonsuojelulain 49 §:n 3 momentin mukaista hakemusta poiketa LSL 49 §:n 1 momentissa tarkoitetusta viitasammakon suojelusta Palojoenpuiston alueella.

223 § Kunnan johtamisjärjestelmän kehittäminen

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi tähän asti tehdyn johtamisjärjestelmän uudistamistyön.

Kunnanhallitus päätti, että seuraavassa budjettiprosessissa otetaan käyttöön

1. Yhteinen tilannekuva -käytäntö.

2. Pitkän aikavälin kehittämisen tiekartta.

3. Kuntayhteisön yhteinen vuosikalenteri.

4. Vakiinnuttavat vuosikellot talouden ja kehitystoiminnan johtamiseen.

5. Delegoinnin tarkastelu ja käytäntöjen uudistaminen päätöksenteon nopeuttamiseksi.

6. Tuusulan hankesalkku.

7. Yhdenmukainen hanke- ja projektimalli sekä nopean kokeilun malli.

8. Yhteinen prosessi ja työnjako isojen hankkeiden valmisteluun ja seurantaan.

Kunnanhallitus päätti, että johtamisjärjestelmän uudistamista jatketaan siten, että työhön otetaan mukaan myös poliittisen johtamisjärjestelmän kehittäminen. Poliittisen johtamisjärjestelmän kehittämistyön ohjausryhmään valitaan Sanna Kervinen, Tuija Reinikainen ja Arto Lindberg.

224 § Vanhakylä-Ruskelan metsästysseura ry, oikaisuvaatimus maankäyttöpäällikön päätöksestä 19.3.2015 § 5 koskien metsästysvuokrasopimusten uusimista ajalle 1.1.2015-31.12.2019

Kunnanhallitus päätti todeta, että päätös on syntynyt laillisessa järjestyksessä eikä päätöksentekijä ole ylittänyt hänelle säädettyä toimivaltaa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.

Kunnanhallitus päätti, ettei oikaisuvaatimuksessa ole esitetty perusteltua syytä päätöksen muuttamiseen, hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen ja pysyttää oikaisuvaatimuksen alaisen päätöksen voimassa.

225 § Kilpeläinen Jouko, käynnistämissopimuksen päivitys kiinteistöllä Ahola 2 858-409-5-254, Häriskivi

Kunnanhallitus päätti hyväksyä käynnistämissopimuksen päivityksen jo myönnetyn rakennusluvan osalta ja rakennusluvalla myönnetyn rakennusoikeuden otettavan tulevassa maankäyttösopimuksessa jo rakennettuna etuutena huomioon, vaikka sen voimassaolon määräaika menisikin umpeen ennen maankäyttösopimuksen laatimista koskien Jouko Kilpeläisen omistamaa kiinteistöä Ahola 2 RN:o 858-409-5-254.

226 § Erityisluokanopettaja, virkanimikkeen muutos laaja-alaiseksi erityisopettajaksi

Kunnanhallitus päätti muuttaa 1.8.2015 lukien Kolsan koulun erityisluokanopettajan virkanimikkeen Kolsan koulun laaja-alaisen erityisopettajan virkanimikkeeksi.

227 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

228 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

Takaisin