Päätöstiedote 1.6.2015: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

01.06.2015

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

271 § Kulomäen maankaatopaikan ympäristölupamääräysten tarkistaminen, ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi ympäristölupahakemuksen liitteineen ja antaa esityslistan perusteluosan mukaisen lausunnon sekä liittää siihen Kulomäentie II -asemakaava ja asemakaavan muutos -hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelman Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimitettavaksi.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

272 § Högberginmäen asemakaavaehdotus

Kunnanhallitus päätti hyväksyä laaditun Högberginmäen asemakaavan ehdotuksen ja laaditut vastineet sekä asettaa asemakaavaehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville mielipiteiden esittämistä varten.

273 § Ruotsinkylä-Myllykylä II osayleiskaava, selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä tehtyjen valitusten johdosta

Kunnanhallitus päätti antaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle perusteluosan mukaisen selityksen ja todeta, että valtuuston tekemää Ruotsinkylä-Myllykylä II osayleiskaavan hyväksymispäätöstä ei tule kumota.

Kunnanhallitus päätti esittää korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusten ja oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimuksen hylkäämistä.

Kunnanhallitus päätti että, koska kyse on kunnan ja Helsingin seudun kannalta merkittävästä teollisesta osayleiskaavasta, korkeinta hallinto-oikeutta pyydetään kiirehtimään valitusten käsittelyä.

274 § Ilsto Oy, maankäyttösopimus (858-411-4-276), Ruotsinkylä

Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityslistan liitteenä olevan 28.5.2015 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen Tuusulan kunnan ja Ilsto Oy:n välillä koskien Ilsto Oy:n omistamaa kiinteistöä Helminmetsä RN:o 4:276 (858-411-4-276).

275 § Riisula Oy ja Riisula-Rakennus Oy perustettavan yhtiön tai yhtiöiden lukuun, maankäyttösopimus (858-411-4-353), Ruotsinkylä

Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityslistan liitteenä olevan Tuusulan kunnan ja Riisula Oy:n sekä Riisula-Rakennus Oy perustettavan yhtiön tai yhtiöiden lukuun 28.5.2015 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen, joka koskee kiinteistöä Millapiilo RN:o 4:353 (858-411-4-353).

276 § Hallintosäännön muuttaminen

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että hallintosäännön 1 § Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt muutetaan seuraavasti: Hallintosäännön ohella kunnan toimintaa ohjataan toistaiseksi seuraavilla johtosäännöillä, joihin nähden hallintosääntöä sovelletaan ensisijaisena.

Pasi Huuhtanen esitti Päivö Kuusiston kannattamana, että hallintosäännön 12 § Esittely muutetaan seuraavasti: Esittelijästä määrätään asianomaisen toimielimen johtosäännössä lukuun ottamatta kunnanhallitusta. Kunnanhallituksessa talouteen ja hallintoon liittyvät asiat esittelee kunnanjohtaja. Kunnanhallituksessa teknisen toimen ja kuntakehitystulosalueen asiat esittelee kuntakehitysjohtaja. Muut asiat kunnanhallitukselle esittelee kunnanjohtaja. Äänin 7-3, 1 poissa kunnanhallitus päätti hyväksyä Pasi Huuhtasen esityksen. Sanna Kervinen, Salla Heinänen ja Hannu Joensivu jättivät asiaan eriävät mielipiteet.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että hallintosäännön 48 § Valinta muutetaan seuraavasti: Kunnanhallitus valitsee vesihuoltolaitoksen johtajan. Lautakunnat valitsevat tulosalueensa tulosyksiköiden esimiehet. Kasvatus- ja koulutuslautakunta valitsee myös koulujen rehtorit (virkarehtorit) ja päiväkodin johtajat.

Päivö Kuusisto esitti Pasi Huuhtasen, Aila Koivusen ja Tuija Reinikaisen kannattamina, että kuntakehityksen ja teknisen toimen muodostaminen toimialaksi valmistellaan siten, että hallintopäätös on lokakuun valtuustossa ja muutoin asia sisällytetään budjettivalmisteluun. Uusi toimiala aloittaa 1.1.2016.

Sanna Kervinen esitti Salla Heinäsen kannattamana, että kuntakehityksen ja teknisen toimen muodostaminen toimialaksi valmistellaan siten, että hallintopäätös on lokakuun valtuustossa ja muutoin asia sisällytetään budjettivalmisteluun. Samassa yhteydessä valmistellaan uuden toimialan tuomat mahdolliset muutokset esittelyoikeuksiin kunnanhallituksessa. Uusi toimiala aloittaa 1.1.2016. Äänin 7-3, 1 poissa kunnanhallitus päätti hyväksyä Kuusiston ehdotuksen.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että hallinto- ja johtosäännön jatkovalmistelussa tutkitaan kuntalain mukaisen pormestarijärjestelmän käyttöönottoa sekä kuntalain 33 § mahdollistamaa päätoimisten ja osa-aikaisten luottamushenkilöiden järjestelmää osana poliittisen johtamisen uudistamista. Valmistelu tapahtuu vuoden 2015 aikana.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä muutokset hallintosääntöön edellä mainituin lisäyksin esityslistan liitteen mukaisesti ja muutokset tulevat voimaan 9.6.2015 lukien.

277 § Isännöitsijä virkanimikkeen muutos kiinteistönhoitopäälliköksi

Kunnanhallitus päätti muuttaa tilakeskuksen kiinteistöhoitoyksikön esimiehenä toimivan isännöitsijän virkanimikkeen kiinteistönhoitopäällikön nimikkeeksi.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

278 § Ikäpoliittinen ohjelma 2014-2018, kuntakehityslautakunnan edustajan nimeäminen ohjausryhmään

Kunnanhallitus päätti myöntää Klaus Koivuselle eron ikäpoliittisen ohjelman ohjausryhmän jäsenyydestä ja puheenjohtajan tehtävästä ja nimetä Koivusen tilalle ikäpoliittisen ohjelman ohjausryhmän jäseneksi Liisa Sorrin sekä valita jäseneksi valituista ohjausryhmän puheenjohtajaksi Liisa Sorrin.

279 § Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus Oy Forum, yhtiökokous

Kunnanhallitus päätti nimetä hallitusehdokkaaksi kuntakehitysjohtaja Hannu Haukkasalon ja antaa mahdolliset ohjeet yhtiökokousedustajalle.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

280 § Kiinteistö Oy Haukkamäen yhtiökokous, hallitusehdokkaan nimeäminen

Kunnanhallitus päätti nimetä aiemmin nimettyjen Ruusalan ja Bergmanin lisäksi Jani Peltosen jäsenehdokkaaksi Kiinteistö Oy Haukkamäen hallitukseen, nimetä jäsenehdokkaista Jani Peltosen hallituksen puheenjohtajaehdokkaaksi ja antaa muut mahdolliset ohjeet yhtiökokousedustajalle.

281 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

282 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

 

Takaisin