Tuusula-viikot jatkuvat

06.07.2015 klo 12.45

Tuusula-viikot jatkuvat

Alun perin Tuusula-päivän, 22.7., ympärille rakentunut Tuusula-viikko on paisunut tänä vuonna vietettävän SHG150-juhlavuoden myötä kuukauden mittaiseksi. Viikot alkoivat maanantaina 6.7. runon ja suven päivän juhlinnalla ja jatkuvat aina Tuusulan Taiteiden Yöhön saakka. Tapahtumia kotikunnassaan järjestävät kulttuuri- ja kotiseutuyhdistykset, museot sekä Tuusulan kulttuuripalvelut.

Lauantaina 11.7. Jokelan vanhalla vanutehtaalla pääsee pogoamaan vaihtoehtorockin tahdissa Jekku Ry:n Jokelan Närkästysjuhlat -festareilla. Torstaina 16.7. Hyrylän torilla vietetään Tuusulan TaitoKädet ry:n tapahtumaa Käsintekijöiden markkinat. Markkinoille ovat tervetulleita myös muut käsityöharrastajat kuin yhdistyksen jäsenet. Myyntipaikkoja voi tiedustella numerosta 040 712 1555. Tapahtumaan ei ole paikkamaksua. Kaikkien myytävien tuotteiden pitää olla itse tehtyjä.

Lauantaina 18.7. kannattaa piipahtaa Tuusulan Työläiskotimuseon työnäytöspäivässä. Työläiskotimuseon pihapiiristä löytyy suutarinverstas, kirvesmiesperheen koti ja sepänpaja, jotka esittelevät maalaispitäjän käsityöläisten elämää 1900-luvun alkupuolella. Työnäytöspäivänä museonmäellä esitellään päreiden höyläämisestä pärehöylällä ja myös seppä on paikalla pajassaan. Ripauksen menneen ajan tunnelmasta voi nauttia myös sunnuntaina 19.7, kun Tuusula-päivän Kansanlaulumessua vietetään Tuusulan kirkossa klo 10. Kirkkorantaan saapuu Tuusulan Lionsien kirkkovenesoutu ja seurakuntalaisia rohkaistaan pukeutumaan kansallispukuihin. Messun jälkeen nautitaan kirkkokahvit kirkkopihalla. Musiikista messussa vastaavat kesäkuoro, soittajat sekä kanttorit Tuula Saarensola ja Antti Vilkko.

Tuusula-viikkojen tapahtumia lyhyesti:
la 11.7. klo 15-22 Jokelan Närkästysjuhlat, Jokelan vanha vanutehdas
to 16.7. klo 10-17 Käsintekijöiden markkinat, Hyrylän tori
la 18.7. klo 12-16 Työnäytöksiä Työläiskotimuseolla, Kirkkotie 21
su 19.7. klo 10 Kansanlaulumessu Tuusulan kirkossa, Kirkkotie 34

Tuusula-viikkojen koko ohjelma.

Tuusula-viikko, käsityömarkkinat 2014

Tunnelmia  Käsintekijöiden markkinoilla Tuusula-viikolla 2014.

Takaisin