Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä 5.10.2015

05.10.2015

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

415 § Teknisen toimen ja kuntakehityksen fuusiona syntyvän uuden toimialan rakenne ja johtamisen linjaukset

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi toimialan perustamista koskevan valmistelutyön ja annetut lausunnot.

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto päättää perustaa uuden Kuntakehityksen ja tekniikan toimialan (KETEK) 1.1.2016 lukien ja velvoittaa valmistelemaan toimialan perustamiseen liittyvät hallinto- ja johtosääntömuutokset, virkojen perustamiset ja lakkauttamiset sekä muut toimialan käynnistämiseen liittyvät päätökset valtuuston 7.12.2015 kokouksessa käsiteltäväksi.

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto päättää perustaa uudelle toimialalle toimialajohtajan viran. Virka täytetään sisäisesti siten, että valtuusto valitsee toimialajohtajan 9.11.2015. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto päättää lakkauttaa teknisen toimen toimialajohtajan viran 1.1.2016.

Ehdolla, että valtuusto hyväksyy Kuntakehityksen ja tekniikan toimialan perustamisen, kunnanhallitus päätti lisäksi perustaa Kuntakehityksen ja tekniikan toimialalle esityslistan liitteessä esitetyt tulosalueet: Kuntakehitys, Kuntasuunnittelu, Yhdyskuntatekniikka, Tilakeskus, Rakennusvalvonta sekä Hallinto- ja asiakaspalvelu ja täyttää uusien tulosalueiden päällikkötehtävät sisäisillä siirroilla. Muut mahdolliset esimiestehtävät tulee täyttää sisäisillä siirroilla.

416 § Kunnan johtamisjärjestelmän kehittäminen, poliittisen johtamisjärjestelmän kytkentä uudistettuun operatiiviseen johtamisjärjestelmään

Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityslistan liitteenä olevan ohjausryhmän ehdotuksen johtamisjärjestelmien yhdistämis- ja tiedonvaihtokohdiksi.

Kunnanhallitus päätti, että jatkovalmistelussa tutkitaan kuntalain mukaisen pormestarijärjestelmän käyttöönottoa sekä kuntalain 33 § mahdollistamaa päätoimisten ja osa-aikaisten luottamushenkilöiden järjestelmää osana poliittisen johtamisen uudistamista. Valmistelu tapahtuu vuoden 2015 aikana ja se tuodaan käsiteltäväksi valtuustolle 7.12.2015.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä asian tiedoksi.

417 § Kunnan omaisuuden tehokkaampi käyttö ja realisoitava omaisuus

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että realisointiprojektia jatketaan ja sen voimassaoloaika päättyy 31.12.2016.

418 § Sammonmäen asemakaava-alueen asuinkiinteistöjen hankinta, oikaisuvaatimusten käsittely

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi kuntaan saapuneet kaksi oikaisuvaatimusta.

Kunnanhallitus päätti oikaisuvaatimusten sisältöä enemmälti tutkimatta todeta, että kyse on ollut kunnanhallituksen tekemästä periaatepäätöksestä, joka ei ole kuntalain ja sen tulkintojen mukaan oikaisuvaatimus- eikä kunnallisvalituskelpoinen. Päätökseen ei olisi tullut liittää oikaisuvaatimusohjetta.

Kunnanhallitus päätti todeta, että koska erehdys on sattunut, kunnanhallitus haluaa pahoitella tapahtunutta ja siitä oikaisuvaatimuksen tekijöille aiheutunutta vaivaa.

Kunnanhallitus päätti todeta, että kunnanhallituksen päätös on syytä lähettää informatiivisesti oikaisuvaatimuksen tekijöiden lisäksi myös kaikille muille edellisen päätöksen jakelun piirissä olleille Sammonmäen alueen asuintonttien omistajille.

419 § Vuokratuki järjestötalojen vuokraamiseen yleishyödylliseen käyttöön v. 2015

Kunnanhallitus päätti myöntää vuokratuet seuraavasti: 

- Eläkeliiton Tuusulan yhdistys ry: 400,00 e

- Hyrylän Seudun Omakotiyhdistys ry: 1185,00 e

- Ikäihmisten neuvosto/Tuusulan seniorit ry: 200,00 e

- Jokelan Karjala Seura ry/ Joka-teatteri: 2 055,00 e

- Rakennusliiton Ammattiosasto 20: 325,00 e

- Tuusulan Eläkkeensaajat ry: 3 350,00 e

- Tuusulan Taitokädet ry: 200,00 e

Yhteensä 7 715,00 e

Kunnanhallitus päätti edellyttää, että vuokratuen saajat osoittavat suorittaneensa hakemuksen mukaisen vuokran asianomaiselle järjestötalolle ennen vuokratuen maksamista.

Mikäli hakija on toimittanut hakuvaiheessa kopion maksusuoritteestaan, ei uutta kopiota tarvitse toimittaa.

420 § Lemminkäinen Infra Oy, hakemus Sammonmäen asfalttiaseman ympäristöluvan lupamääräyksen 3. muuttamiseksi, lausunto

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi hakemuksen Sammonmäen asfalttiaseman ympäristöluvan lupamääräyksen nro 3. muuttamisesta ja antaa esityslistan perusteluosan mukaisen lausunnon Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimitettavaksi.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

421 § Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä, lausunto taloussuunnitelmaluonnoksesta 2016-2020 ja alijäämän kattamisesta

Kunnanhallitus päätti antaa esityslistan perustelutekstin mukaisen lausunnon Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän vuosien 2016-2020 taloussuunnitelmaluonnoksesta sekä alijäämän kattamisesta.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

422 § Joukkoliikenteen parantaminen Hyrylä-Kerava-Hyrylä, aloite

Kunnanhallitus päätti hyväksyä teknisen lautakunnan selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa valtuutettu Merja Kuusiston 13.10.2014 § 131 esittämän Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

423 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

424 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

 

Takaisin