Tuusula investoi vetovoiman vahvistamiseksi - tuottavuutta parannetaan järjestämällä kunnan palveluja uusin tavoin

28.10.2015

Kunnanjohtaja Hannu Joensivun talousarvioesityksessä menojen kasvu on erittäin maltillista. Verotulojen kasvu arvioidaan niukaksi heikosta työllisyystilanteesta ja asukasmäärän kasvun hidastumisesta johtuen. Tuusula investoi voimakkaasti palveluverkkoon ja uusien alueiden rakentamiseen. Jokelassa ja Kellokoskella käynnistyy uusien päiväkotien rakentaminen, Paijalan, Hyökkälän ja Kellokosken kouluja peruskorjataan ja laajennetaan. Joukkoliikenteen palvelutaso halutaan säilyttää, lisäksi ensi vuoden aikana selvitetään Tuusulan liittymistä HSL-alueeseen. 

Tuusulan investoinnit nousevat ensi vuonna yli 30 miljoonaan euroon. Tulevan vuoden aikana investoidaan voimakkaasti koulu- ja päiväkotiverkkoon: Tuusulassa rakennetaan sekä kaksi uutta päiväkotia että laajennetaan ja peruskorjataan kouluja. Tuusulan investointitaso tulee säilymään korkealla tasolla myös lähivuosina, palveluverkon uusimista jatketaan samalla kun Lahelanpellon, Anttilanrannan sekä Rykmentinpuiston rakentaminen käynnistyy.

Tuusulan kunnallisvero säilyy 19,5 prosentissa. Kunnan verotulojen kasvu hidastuu vaimean palkkakehityksen sekä työttömyyden kasvun vuoksi. Tuusulassa oli elokuussa työttömiä 8,3 %. 

- Ensi vuoden budjettia on rakennettu sillä periaatteella, että kunnan menojen ja tulojen tasapaino saadaan hallintaan suunnittelukauden aikana - myös Tuusulan vetovoimaisuuden kasvattaminen on ollut keskeisenä tavoitteena. Tulevat isot haasteet, kuten sote-ratkaisu ja isot infrainvestointimme vaativat varautumista ja suunnitelmallisuutta, Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivu sanoo.

Toimintamenojen kasvu pidetään Tuusulassa erittäin maltillisena. - Tulevina vuosina on ratkaisevan tärkeää onnistua toimintojen tuottavuuden parantamisessa: palvelurakenteita kevennetään ja kunnan palveluja järjestetään uusin tavoin, kuten digitaalisia ratkaisuja sekä kuntayhteistyötä hyödyntäen, Tuusulan talousjohtaja Markku Vehmas sanoo.

Tuusulan talouden tunnusluvut

Tuusulan toimintatulot ovat ensi vuoden talousarviossa 71,0 milj. euroa. Toimintatulot kasvavat 0,8 milj. euroa kuluvan vuoden ennusteeseen nähden. Kunnan toimintamenot ovat 256,4 milj. euroa eli toimintamenot kasvavat 1,1 % tämän vuoden ennusteeseen verrattuna.

Tuusulan verotuloiksi on ensi vuodelle budjetoitu 174,4 miljoonaa euroa. Verotulojen ennakoidaan kasvavan ensi vuonna 1,2 %:lla kuluvan vuoden ennusteeseen verrattuna.

Tuusulan arvioidaan saavan valtionosuuksina maksettavia palvelunjärjestämisrahoja ensi vuonna 22,1 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien arvioidaan kasvavan 3,5 milj. eurolla. Lisäyksellä valtio kompensoi ensi vuonna voimaan astuvia veroperustemuutoksia, jotka alentavat kuntien verotulokertymää.

Toimintakate kasvaa noin 3,5 %. Verorahoituksen (verotulot ja valtionosuudet) ennakoidaan kasvavan ensi vuonna vain noin 3,0 % kuluvan vuoden ennusteeseen nähden. Ensi vuoden talousarviossa vuosikatteeksi muodostuu 10,6 milj. euroa ja Tuusula tekee lähtökohtaisesti noin 3,5 miljoonaa euroa tappiollisen tuloksen.

Velkaa joudutaan ensi vuoden aikana ottamaan lisää arviolta 17 miljoonaa euroa kuluvan vuoden ennusteeseen nähden. Ensi vuoden lopussa Tuusulalla on korollista velkaa noin 83 miljoonaan euroa. Lainaa jokaista tuusulalaista kohti on 2 145 euroa.

Koulu- ja päiväkotipalveluverkkoa uudistetaan

Ensi vuoden investoinnit ovat noin 33,5 miljoonaan euroa. Tulevan vuoden aikana satsataan erityisesti lasten palvelukiinteistöihin. Sekä Jokelan Notkopuistoon että Kellokosken Roinilanpeltoon käynnistyy uuden päiväkodin rakentaminen. Kellokosken yhtenäiskoulun laajennus- ja saneeraustyöt alkavat. Etelä-Tuusulassa Paijalan koulun laajennustyöt ja Hyökkälän koulun saneeraustyöt jatkuvat. Rakennusinvestointien määrä nousee ensi vuonna noin 17 milj. euroon.

Vanhusten palvelukeskus Tuuskodon toiminta siirretään ensi vuoden aikana Riihikallioon Yrjö ja Hanna -säätiöltä vuokrattaviin tiloihin. Lisäksi ensi vuoden aikana valmistellaan Etelä-Tuusulan alueelle sijoittuvaa kehitysvammaisten ympärivuorokautista palveluasumisyksikköä, jonka toiminta käynnistyy vuonna 2017.

Merkittävimmät kunnallistekniikan uudisrakentamisen alueet ovat Stenbackan asuinalue Lahelassa, Keravan ja Tuusulan yhteisen paloaseman alue sekä Koulutien siirto Kellokoskella. Teihin, liikenneväyliin ja puistoihin investoidaan noin 6,7 milj. euroa ja vesi- ja viemäriverkostoon noin 2,4 milj. euroa.

Rykmentinpuistoon kaavoitetaan asumista ja palveluita

Rykmentinpuiston kaavoitusta jatketaan ensi vuoden aikana. Asuntomessualueeksi suunnitellun Puustellinmetsän ja kauppakeskukselle varatun keskusta-alueen asemakaavat valmistuvat. Rykmentinpuiston katuverkoston, sekä vesi- ja viemärilinjastojen suunnittelu käynnistyy ensi vuoden aikana. Myös Rykmentinpuistoon sijoittuvan hyvinvointipalvelukeskuksen valmistelua jatketaan.

Omakotitontteja myydään Klaavonkalliosta, Lahelanpellosta ja Jokelan Peltokaaresta. Myös yritystonttivarantoa lisätään sekä Etelä-Tuusulassa, Jokelassa että Kellokoskella.

Rakennemuutokset kuntapalveluissa jatkuvat

Tuusulassa laajennetaan kotiin tuotettavien palvelujen kirjoa. Samalla siirrytään laitoshoitopainotteisuudesta kohti avopalvelupainotteisuutta. Palveluja tuodaan kotiin niin tukea tarvitseville lapsiperheille, ikäihmisille, mielenterveyskuntoutujille kuin vammaisille asiakkaillekin.

Tukea tarvitsevissa lapsiperheissä laajennetaan perhearviointityötä ja perhekuntoutusta. Palveluseteleiden avulla apua tarvitsevat lapsiperheet voivat hankkia kotihoitoa. Tuusulassa käynnistetään akuuttikotisairaanhoito, jonka turvin voi sairastaa kotona sairaalan sijaan. Vanhusten palveluissa otetaan käyttöön perhehoitomalli. Myös mielenterveyskuntoutujien kotona asumista tuetaan entistä vahvemmin, jolloin asiakkaat voivat siirtyä palveluasumisesta omaan asuntoon. Vammaisten palveluasumisessa vaihtoehtona tarjotaan kotiin tuettua palveluasumista. Palvelusetelin käyttöä laajennetaan myös vammaisten palveluissa.

Kellokosken lukiota esitetään lakkautettavaksi siten, että uusia opiskelijoita ei oteta syksystä 2016 alkaen.

Käynnissä merkittäviä kuntayhteistyöhankkeita

Tuusulalla on meneillään useita konkreettisia kuntayhteistyöhankkeita naapurikuntien kanssa. Keski-Uudenmaan oman sote-alueyksikön rakentamista valmistellaan. Kellokoskella käynnistyy ensi vuoden aikana kouluyhteistyö Mäntsälän kanssa. Lisäksi Keravan ja Tuusulan yhteisen paloaseman rakennustyöt alkavat vuoden 2016 alkupuolella. Hankkeen kustannusarvio on noin 9 miljoonaa euroa.

Joukkoliikenteeseen esitetään lisämäärärahaa

Joukkoliikenteeseen esitetään 0,8 milj. euroa lisämäärärahaa. Satsaukset mahdollistavat nykyisen joukkoliikennetason säilymisen ja lisävuorot kunnan päätaajamien ja Tuusulan aluetta palvelevien juna-asemien välille. Ensi vuoden aikana selvitetään myös Tuusulan mahdollista liittymistä HSL-alueeseen.

Työllisyyden hoitoa uudistetaan

Tuusulan työllisyyden hoidon palveluita kehitetään mm. palkkaamalla kuntaan työllisyysasiamies. Tämän vuoden alusta voimaan tullut maksuperusteiden muutos on kasvattanut kunnan maksamaa osuutta työmarkkinatuesta. Panostukset työllisyyden hoitoon tukevat työllistymistä sekä samalla pienentävät Tuusulan maksamaa työmarkkinatuen kuntaosuutta.

Digitalisaatio etenee Tuusulassa

Sähköisten asiointipalveluita otetaan yhä enemmän käyttöön, ja tämä näkyy myös monen kuntalaisen arjessa. Varhaiskasvatuspalveluissa käynnistyy uusi asiakastietojärjestelmä ja sähköinen asiointi lasten huoltajille. Kouluissa otetaan käyttöön sähköinen oppimisalusta Edison. Tuusulan kirjastojärjestelmä vaihdetaan uuteen tulevan vuoden aikana. Lisäksi Tuusulassa otetaan käyttöön sähköisen asioinnin alusta, jonka kautta kuntalaiset voivat lähitulevaisuudessa mm. tunnistautua kunnan sähköisiin palveluihin. Myös rakennusvalvonnassa ja ympäristöteknisissä palveluissa kuntalaisen tarvitsema tieto on aiempaa helpommin saatavilla sähköisesti.

Valtuusto päättää talousarviosta joulukuussa

Valtuusto kokoontuu talousarvioseminaariin 29.-30.10. Kunnanhallitus alkaa käsitellä talousarviota 2.11. ja tekee esityksensä valtuustolle 16.11. Valtuusto päättää ensi vuoden talousarviosta 7.12.

 

 

Talousarvioesitys 2016

Talousarvio 2015

Asukasluku

38 785

38 565

Veroprosentti

19,50

19,50

Verotulot, milj. €

174,4

172,2

Vuosikate, milj. €

10,6

11,2

Käyttöomaisuusinvestoinnit, milj. €

33,5

26,6

Lainat, milj. €

83

59

Vuosikate % poistoista

75

81

Lainat, €/asukas

2 145

1 541

Tuusulan kunta ja Tuusulan Vesihuoltoliikelaitos yhteensä

 

Takaisin