Kunnanhallituksen päätöksiä 16.11.2015

16.11.2015

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

484 § Valtuuston 9.11.2015 pidetyn kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

Kunnanhallitus päätti todeta KunL 56 §:n mukaisesti valtuuston 9.11.2015 pidetyn kokouksen päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja olevan täytäntöönpanokelpoisia.

485 § Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2020

Kunnanhallitus päätti jatkaa talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen käsittelyä.

Kunnanhallitus päätti tehdä vuoden 2016 talousarvio- ja vuosien 2016-2020 taloussuunnitelmaehdotukseen seuraavat muutokset ja lisäykset:

Kuntastrategia

Kohtaan Teemat ja strategiset kehittämishankkeet 2014-2017 tehdään seuraava lisäys:

Kunnassa varaudutaan sote- ja itsehallintoalueuudistukseen.

Vuositavoitteet, toimenpiteet ja toteutusohjelmat 2016 - vetovoimaiset keskukset

Kohtaan 1.1, ensimmäinen kohta tehdään seuraava muutos:

- Laajennamme palvelusetelin käyttöä toimialojen suunnitelmien mukaisesti.

Kohtaan 1.4, ensimmäinen kohta tehdään seuraava muutos:

- Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen suunnittelua jatketaan. Samalla lisätään ja syvennetään yhteistyötä ammatillisen koulutuksen kanssa. Jatkotyössä otetaan huomioon Keudan tekemä selvitys lukiokoulutuksen järjestämisestä osana Keudan toimintaa.

Kohtaan 2.1, toinen kohta tehdään seuraava lisäys:

- Käynnistämme Kellokoskella kouluyhteistyön Mäntsälän kanssa ja selvitämme Jokelan ja Hyvinkään kouluyhteistyötä sekä mahdollisuudet muihin vastaaviin yhteistyömalleihin.

Kohtaan 4.1, ensimmäinen kohta tehdään seuraava muutos:

- Vaihdamme vanhentuneen kirjastojärjestelmän kilpailuttamalla yhdessä Kirkes-kirjastojen kanssa.

Kohtaan 6.2, ensimmäinen kohta tehdään seuraava muutos:

- Projektoimme Rykmentinpuiston, Focus-alueen ja Hyrylän keskustan hankkeet.

Kohtaan 6.2, toinen kohta tehdään seuraava muutos:

- Varmistamme erilaisia toteutustapoja.

Kohtaan 6.5 tehdään seuraava lisäys:

- Selvitämme Tuusulanjärven kansallisen kaupunkipuistohankkeen käynnistämistä.

Kohtaan 7.2 tehdään seuraava lisäys:

- Samalla valmistelemme Kehä IV ja Focus-alueen toteuttamismallit.

Kohtaan 8.7 tehdään seuraava lisäys:

- Varaudumme kehittämään erilaisia liikkumisen muotoja ja järjestelmiä osana digitalisaatiota.

Kohtaan 10.5 tehdään seuraava lisäys:

- Otamme käyttöön sähköiset työntekemisen alustat.

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta

Kohtaan Tuusulan kunnan riskiympyrä 2016 tehdään seuraava muutokset:

- Sietämättömät riskit muutetaan merkittäviksi riskeiksi.

- Riski Hajanaisen kuntarakenteen ja tehottoman palveluverkon kustannukset muutetaan seuraavasti: Hajanaisen yhdyskuntarakenteen ja tehottoman palveluverkon kustannukset

Kohtaan Tuusulan kunnan riskiympyrä 2016 tehdään seuraava lisäys:

- Uhkana on myös, että Rykmentinpuiston toteutus etenee tällä hetkellä liian hitaasti eikä Hyrylän (kävely)keskustan kehittämisessä päästä eteenpäin.

Kuntakehitys, tulosalue

Tuija Reinikainen esitti Sari Heiskasen kannattamana, että kohtaan Kuntakehitys tehdään seuraava lisäys: Rykmentinpuiston vanhan lämpökeskuksen käyttömahdollisuuksia tutkitaan Aalto-yliopiston oppilastyönä ja lisätään talousarvioon 12 000 euron määräraha. Äänin 8-3 kunnanhallitus päätti tehdä em. tekstilisäyksen ja lisätä 12 000 euron määrärahan.

Kasvatus- ja sivistystoimi, toimiala, strategian toteuttaminen

Kohtaan Hyödynnämme kuntayhteistyön mahdollisuuksia tehdään seuraava muutos:

- Käynnistämme Kellokoskella kouluyhteistyön Mäntsälän kanssa ja selvitämme Jokelan ja Hyvinkään kouluyhteistyötä sekä mahdollisuudet muihin vastaaviin yhteistyömalleihin.

Kohtaan Jatkamme palveluverkon uudistamista tehdään seuraavat muutokset ja lisäykset:

- Luovumme Mesta-nuorisotilasta, kun korvaavat tilat ja toiminnot on löydetty ja suunniteltu yhdessä nuorten kanssa

- Suljemme Tuusulan lukion Kellokosken toimipisteen porrastetusti 1.8.2017, mikäli lukion Kellokosken toimipisteen hakeutuu kevään 2016 yhteishaussa alle 10 oppilasta. Jos lukion Kellokosken toimipisteeseen hakeutuu keväällä 2016 oppilaita 10 tai enemmän, mutta keväällä 2017 alle 25 oppilasta, toimipiste suljetaan porrastetusti 1.8.2018.

- Luomme pienten koulujen toiminnan kriteerit maaliskuuhun 2016 mennessä.

Kunnanhallitus päätti lisätä 50 000 euron määrärahan Tuusulan lukion Kellokosken toimipisteen toimintaan.

Kasvun ja oppimisen palvelut, tulosalue

Kohtaan Tavoitteet tehdään seuraava muutos:

- Suljemme Tuusulan lukion Kellokosken toimipisteen porrastetusti 1.8.2017, mikäli lukion Kellokosken toimipisteen hakeutuu kevään 2016 yhteishaussa alle 10 oppilasta. Jos lukion Kellokosken toimipisteeseen hakeutuu keväällä 2016 oppilaita 10 tai enemmän, mutta keväällä 2017 alle 25 oppilasta, toimipiste suljetaan porrastetusti 1.8.2018.

Kohtaan Palvelusuunnitelman painopisteet vuosille 2016-2020 ja keskeiset muutokset toiminnassa tehdään seuraavat muutokset:

- Laitekustannusten kasvua pyritään hillitsemään monipuolistamalla laitekantaa ja korvaamaan osa nykyisestä laitakannasta edullisimmilla tuotteilla.

Kohtaan Palvelusuunnitelman painopisteet vuosille 2016-2020 ja keskeiset muutokset toiminnassa poistetaan seuraava kohta:

- Tämän hetkinen väestöennuste osoittaa kasvua esiopetusikäisten lasten kohdalla pari seuraavaa vuotta, mutta kokonaisuudessaan alle 6-vuotiaiden lasten määrä putoaa lähivuosien aikana nousten sitten taas uudelleen kasvuun. Huolimatta tästä Tuusula on lapsirikas kunta.

Sari Heiskanen esitti Kari Frimanin, Karita Mäensivun ja Ilkka Seppälän kannattamina, että päiväkotien ryhmäkoot pidetään hallitusohjelman ehdotuksista huolimatta ennallaan ja ryhmäkokojen ylläpitämiseksi lisätään 250 000 euron lisämääräraha. Äänin 6-5 kunnanhallitus päätti pitää päiväkotien ryhmäkoot ennallaan ja lisätä 250 000 euron määrärahan.

Salla Heinänen esitti Ilmari Sjöblomin, Sanna Kervisen ja Pasi Huuhtasen kannattamina, että talousarviossa varaudutaan hallitusohjelman mukanaan tuomiin muutoksiin päivähoito- ja iltapäivätoiminnan maksuihin ja päivähoidon ryhmäkokoihin 1.8.2016 alkaen kuitenkin niin, että päiväkotien ryhmäkokojen muutosten vaikutuksia seurataan.

Päivö Kuusisto esitti Karita Mäensivun kannattamana, että subjektiivinen päivähoito-oikeus pidetään hallitusohjelman ehdotuksista poiketen ennallaan. Äänin 9-2 kunnanhallitus päätti hylätä esityksen.

Liikuntapalvelut

Kohtaan Tavoitteet, kolmas kohta tehdään seuraava muutos:

- Liikuntapalveluiden ja teknisen toimen välisen vastuunjakotaulukon päivittäminen.

Nuorisopalvelut

Kohtaan Tavoitteet, toinen kohta tehdään seuraava muutos:

- Luovumme Mesta-nuorisotilasta, kun korvaavat tilat ja toiminnot on löydetty ja suunniteltu yhdessä nuorten kanssa.

Tuija Reinikainen esitti Karita Mäensivun, Ilkka Seppälän, Pasi Huuhtasen kannattamina, että ympärivuorokautiseen leiritoimintaan lisätään 24 000 euron määräraha. Äänin 7-4 kunnanhallitus päätti lisätä 24 000 euron määrärahan ympärivuorokautiseen leiritoimintaan.

Tekninen toimi, toimiala

Kohtaan Tekninen toimi, toimiala tehdään seuraava lisäys:

- Selvitetään pyöräkuormaajapalvelun hankkimista ostopalveluna.

Joukkoliikenne

Kohtaan Tavoitteet tehdään seuraava lisäykset:

- Varaudumme kehittämään erilaisia liikkumisen muotoja ja järjestelmiä osana digitalisaatiota.

- Seurataan Nuppulinnan ja Purolan seisakkeiden lakkautusten vaikutuksia ja ollaan valtioneuvostoon yhteydessä korvaavan joukkoliikenteen järjestämiseksi.

- Yrityspalveluissa toivotaan aktiivisuutta yrittäjien löytämiseksi vuokralle Jokelan
asemarakennukseen, niin että rakennus olisi myös junamatkustajien käytössä.

Ympäristötekniset palvelut

Kunnanhallitus päätti lisätä 30 000 euron määrärahan Tuusulan jokipuiston ja venevalkaman kunnossapitämiseksi.

Investointien perustelut 300 000 euroa tai sitä ylittäviin hanke-esityksiin v. 2016

Kohtaan Kellokosken yhtenäiskoulun laajennus ja muutostyöt, 3,2 milj. euroa tehdään seuraava lisäys:

- Lisäksi uusi rakennus sisältää tiloja myös nuorisotoimelle ja paikallisille järjestöille. 

Kohtaan Etelä-Tuusulan lukio/monitoimirakennus tehdään seuraava muutos:

- hankesuunnittelun valmistelu 0,1 milj. euroa.

Tehtiin seuraavat lisäykset:

- Irtaimiston uusimisessa noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita.

- Tuusulan kunnan vetovoimaa, kilpailukykyä ja houkuttelevuutta parantaviin investointeihin kunnanhallitus myöntää tarvittaessa määrärahaa.

Investoinnit

- Kunnanhallitus päätti, että Etelä-Tuusulan palveluverkon suunnitteluun varataan vain 30 000 euroa ja Jokelan palveluverkon suunnitteluun vain 30 000 euroa.

Ari Nyman esitti, että investoinneista poistetaan pyöräkuormaajan hankinta (150 000 e). Äänin 8-1, 2 tyhjää kunnanhallitus päätti poistaa investointimäärärahan. Pasi Huuhtanen jätti eriävän mielipiteen.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä omalta osaltaan edellä mainituin muutoksin vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2016-2020 taloussuunnitelman perusteluasiakirjoineen sekä vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanosäännön ja kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden toimivaltuudet vuonna 2016.

Kunnanhallitus päätti, että kunnanhallituksen hyväksymä talousarvio ja taloussuunnitelma/kunnanhallituksen ehdotus valtuustolle muutetaan uuden organisaation mukaiseksi.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2016-2020 taloussuunnitelman perusteluasiakirjoineen edellä mainituin muutoksin.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanosäännön ja kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden toimivaltuudet vuonna 2016.

486 § Kaavoitussuunnitelma 2016-2020

Kunnanhallitus päätti lisätä Tuusulanjärven kansallisen kaupunkipuistohankkeen kohtaan yleissuunnitelmat.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä kaavoitussuunnitelman vuosille 2016-2020.

487 § Asuntorakentaminen 2016-2020

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä asuntorakentamisen ohjelman vuosille 2016-2020 esityslistan liitteen mukaisesti.

488 § Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelusopimus 2016-2018

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelusopimuksen 2016-2018.

489 § Omakotitonttien myyntihinnan ja vuokran suuruuden päättäminen vuonna 2016 luovutettavien tonttien osalta

Kunnanhallitus päätti, että yli 3 vuotta voimassa olleiden vuokrattujen omakotitonttien lunastushinta vuonna 2016 noudattaa valtuuston vuoden 2016 omakotitonttien hintapäätöstä ellei vuokrasopimuksessa ole muuta sovittu.

Kunnanhallitus päätti, että Etelä-Tuusulassa Pekkolan asemakaava-alueella on asemakaavassa mahdollistettu sivuasunnon rakentaminen erillisen lisärakennusoikeuden perusteella. Sivuasunnon rakentamisen mahdollistavan lisärakennusoikeuden hintana kerrosneliömetriä kohden pidetään puolta varsinaisen rakennusoikeuden hinnasta.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää oikeuttaa kunnanhallituksen myymään ja vuokraamaan 31.12.2016 saakka seuraavilla, luovutussopimuksissa tarkemmin sovittavilla ehdoilla Pohjois-Tuusulassa Jokelan ja Kellokosken taajamissa asemakaavojen mukaiset pientalotontit (AO) hintaan 225 e/ke-m² ja Etelä-Tuusulassa asemakaavojen mukaiset pientalotontit (AO) hintaan 425 e/k-m².

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää oikeuttaa kunnanhallituksen myymään edellä mainitusta kiinteästä hinnoittelusta poiketen seuraavasti:

- Klaavonkallion asemakaava-alueelta pientalotontin (AP), kiinteistötunnus 858-1-8072-10 vapaassa myynnissä pohjahinnan ollessa 100.000 e, lisäksi peritään tehdyn tonttiliittymän rakentamiskustannuksia 1.521 e perustuen rasitetoimitukseen

- Klaavonkallion asemakaava-alueella Hyrylän kunnanosassa 1 korttelissa 8071 sijaitsevat tontit vapaassa myynnissä seuraavilla pohjahinnoilla:

nro

pinta-ala

rak.oik.

pohjahinta

3

474

175

92.000

5

797

175

92.000

6

636

175

100.000

10

435

175

92.000

12

341

175

88.000

 

Lisäksi peritään tonttiliittymän ja vesihuoltojohtojen rakentamisesta aiheutuneet tonttikohtaiset kustannukset tehdyn rasitesopimuksen mukaisesti. 

- Anttilanranta-nimiselle asemakaava-alueelle muodostettavat AO-tontit tarjouskilpailuna pohjahinnan ollessa 700 e/k-m² ja, että ensimmäisen hakuvaiheen jälkeen tontit ovat vapaassa myynnissä pohjahinnan ollessa 700 e/k-m².

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää periä kiinteistönmuodostus- ja toimitusmaksuja sopimuksentekohetkellä voimassa olevan valtuuston hyväksymän kiinteistötoimitustaksan mukaisesti.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että rakennuspaikan rakentajan ja haltijan tulee esittää hankekohtainen maaperätutkimus ja perustamistapalausunto hakiessaan rakennuslupaa tai esittäessään rakennesuunnitelmia hyväksyttäväksi.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että rakennuspaikan varaamisesta tulee suorittaa varausmaksua 1.000 e. Varausmaksu hyvitetään lopullisen luovutuskirjan allekirjoituksen yhteydessä. Mikäli varaus peruuntuu rakennuspaikan varauksen saajan toimesta, varausmaksua ei palauteta.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että korvaukset vesihuoltoverkostoon (vesi ja viemäri) liittymisestä peritään erillisinä liittymähetkellä voimassaolevien taksojen mukaan.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että vuokrausehdot ovat seuraavat:

- vuokra-aika on 50 vuotta

- vuotuinen vuokra kaikilla nyt päätettävillä rakennuspaikoilla on 8 % kauppahinnasta sidottuna vuokrasopimuksen allekirjoittamispäivänä tiedossa olevaan elinkustannusindeksin pistelukuun siten kuin voimassa oleva laki sallii

- vuokra peritään siten, että sopimuksen tekovuoden osavuokra vuokrasopimuksen allekirjoituksesta vuoden loppuun sekä seuraavan vuoden koko vuokra peritään vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä, muutoin vuokra maksetaan vuosittain kesäkuun loppuun mennessä

- jos vuokrasopimus peruuntuu vuokralaisesta johtuvista syistä, niin suoritettua vuokraa ei makseta takaisin

- vuokralaisella on oikeus lunastaa rakennuspaikka nyt vahvistettavaan hintaan kolmen (3) vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituspäivästä lukien edellyttäen, että vuokrat on maksettu

- muilta osin noudatetaan maanvuokralain säännöksiä.

490 § Virkojen perustaminen vuonna 2016

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää perustaa seuraavat uudet virat Tuusulan kuntaan vuonna 2016:

Yleisjohto ja konsernipalvelut

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, ympäristönvalvonta

Ympäristötarkastaja 1.1.2016, palkkahinnoittelu teknisten sopimus palkkaryhmä II

Kelpoisuusehdot: Virkaan soveltuva opisto- tai korkeakoulututkinto sekä hyvä kokemus ympäristönsuojelun ja maa-ainesten oton lupa- ja valvontatehtävistä

Perustelut: Ympäristökeskuksessa on huomattavaa henkilöstövajausta ympäristönsuojelun viranomaistehtävissä, mikä vaarantaa lupa- ja valvonta-asioiden viivytyksettömän käsittelyn ja heikentää asianosaisten oikeusturvaa. Muutokset lainsäädännössä, asukasmäärän lisääntyminen sekä alueen elinkeinoelämän kehittyminen ovat lisänneet ympäristönsuojeluviranomaisen työtehtäviä. Virka tullaan osoittamaan ympäristö- ja maa-aineslupien valmisteluun sekä lupavalvontaan ja ympäristönsuojelun laillisuusvalvontaan.

Hallinto, materiaalihallinto ja hankinnat

Hankintasuunnittelija 1.1.2016, palkkahinnoittelu HALTUU1

Kelpoisuusehdot: Soveltuva korkeakoulututkinto ja vahva hankintatoimen kokemus ja osaaminen

Perustelut: Tuusulan kunta on irtisanonut sen ja Nurmijärven kunnan välisen seudullista hankintapalvelukeskusta koskevan yhteistoimintasopimuksen päättymään 31.12.2015, joten kunnan omaa hankintaosaamista ja -resursointia on vahvistettava.

Sosiaali- ja terveystoimi

Vanhus- ja vammaispalvelut, vanhuspalvelut

Sosiaalityöntekijä 1.1.2016, palkkahinnoittelu TuuSos04/A

Kelpoisuusehdot: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 3 §:n mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys. Ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä.

Perustelut: Vanhussosiaalityön määrä on jatkuvasti kasvanut ja kasvaa edelleen asiakasmäärien lisääntymisen ja vanhuspalvelulain myötä. Vanhussosiaalityön resurssipula hidastaa tarkoituksenmukaista asioiden etenemistä ja päätöksentekoa.

Osa uuden viranhaltijan menoista katetaan jättämällä vammaispalvelujen palveluohjaajan tehtävästä 50 % täyttämättä työntekijän siirtyessä osa-aikaeläkkeelle 1.10.2015 alkaen sekä jättämällä kotihoidon lähihoitajan tehtävästä 50 % täyttämättä 1.1.2016 alkaen. Kustannusvaikutus on 9 000 euroa.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että seuraavat määräaikaiset virat vakinaistetaan 1.1.2015 lukien:

Kasvatus- ja sivistystoimi

Kasvun ja oppimisen tulosalue, opetus

Perusopetuksen lehtori 3 virkaa 1.8.2016, palkkahinnoittelu OVTES 40304005

Kelpoisuusehdot: Aineenopettajan, erityisopettajan tai erityisluokanopettajan kelpoisuus

Perustelut: Virkoja hoidettu määräaikaisilla. Määräaikaisuuden perusteita ei enää ole.

Kasvun ja oppimisen tulosalue, opetus

Tuntiopettaja (kemia ja biologia) 1.8.2016 lukien, palkkahinnoittelu OVTES 40307040

Kelpoisuus: Opetettavien aineiden pätevyys ja perusopetuksen opettajan kelpoisuus

Perustelut: Virkoja hoidettu määräaikaisilla. Määräaikaisuuden perusteita ei enää ole.

Kasvun ja oppimisen tulosalue, opetus

Tuntiopettaja (vieraat kielet) 1.8.2016 lukien, palkkahinnoittelu OVTES 40307040

Kelpoisuus: Opetettavien aineiden pätevyys ja perusopetuksen opettajan kelpoisuus

Perustelut: Virkoja hoidettu määräaikaisilla. Määräaikaisuuden perusteita ei enää ole.

Kasvun ja oppimisen tulosalue, opetus

Luokanopettaja 1.8.2016 lukien, palkkahinnoittelu OVTES 40304030

Kelpoisuus: Luokanopettajalle asetetut kelpoisuusehdot

Perustelut: Tehtävä on täytetty kahden vuoden ajan tuntiopettajuutena. Oppilasmäärä Lepolan koulussa on kasvussa ja siten tuntiopettajan tehtävän muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi luokanopettajan viraksi on perusteltua.

Kasvun ja oppimisen tulosalue, opetus

Perusopetuksen lehtori (käsityö)1.8.2016 lukien, palkkahinnoittelu OVTES 40304005

Kelpoisuus: Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukio-opettajan kelpoisuus

Perustelut: Virka korvaa tuntiopettajan tehtävän.

491 § Työsopimussuhteisten tehtävien käyttöönotto vuonna 2016

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että seuraavat määräaikaiset työsopimussuhteiset tehtävät saadaan ottaa käyttöön vuonna 2016:

Yleisjohto ja konsernipalvelut

Talous- ja tietohallinto, tietojärjestelmäpalvelut

It-tukihenkilö 1.1.2016-31.12.2017, palkkahinnoittelu 01ICT060/A2

Kelpoisuus: Vähintään toisen asteen it-painotteinen tutkinto

Kuntakehitys

Työllisyysasiamies 1.1.2016-31.12.2017, palkkahinnoittelu märitellään myöhemmin

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava aiempi tutkinto

Perustelut: Tavoitteena on vähentää kunnan työmarkkinaosuusmaksuja siten, että työllisyysasiamies keskittyy pitkäaikaistyöttömien työllistämistoimiin kuntaan ja yrityssektorille. Täydentää sosiaalisen kuntoutuksen ja nuorisotakuun mukaisia kunnan toimia. Resurssi vaikuttaa kunnan työmarkkinatuen kuntaosuusmaksua vähentävästi.

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää muuttaa seuraavat määräaikaiset tehtävät toistaiseksi voimassa oleviksi tehtäviksi:

Yleisjohto ja konsernipalvelut

Talous- ja tietohallinto, tietojärjestelmäpalvelut

IT-tukihenkilö 1.1.2016 lukien, palkkahinnoittelu 01ICT060/A2

Kelpoisuus: Vähintään toisen asteen it-painotteinen tutkinto

Perustelut: Kunnan voimakkaasti kasvanut it-ympäristö sekä useat kiireelliset kehityshankkeet (esim. Office-ohjelmistoversion käyttöönotto, opetusverkon kehitystarpeet, uusien mobiiliratkaisujen käyttöönotto) vaativat lisää henkilöresursseja. Yksikössä on ollut määräaikainen atk-tukihenkilö 1.1.2014 lähtien.

Sosiaali- ja terveystoimi

Sosiaalipalvelut, aikuisten sosiaalipalvelut

Lähihoitaja 2 tehtävää 1.1.2016 lukien, palkkahinnoittelu 03HOI040/A1

Kelpoisuus: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 8§:n mukainen tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto.

Perustelut: Päihde- ja mielenterveyspalvelujen uudelleen organisointi. Valtuusto perusti vuodelle 2015 2 määräaikaista lähihoitajan tehtävää, joiden avulla tuettua asumispalvelua on toteutettu kesästä 2015 alkaen. Palvelun piirissä oli elokuussa 14 asiakasta, jotka joudutaan siirtämään ostopalveluun, mikäli kunnalla ei ole omia resursseja. Yksi ostopalveluasumispaikka maksaa 60.000 euroa/vuosi. Palkkamääräraha sisältyy talousarvioon.

Sosiaalipalvelut, aikuisten sosiaalipalvelut

Ohjaaja 2 tehtävää 1.1.2016 lukien, palkkahinnoittelu TuuSos01/C

Kelpoisuus: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 11§:n mukainen tehtävään soveltuva sosiaali- tai terveydenhuollon ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus.

Perustelut: Pitkäaikaistyöttömien ja yli 300 pv työmarkkinatukea saavien kasvava määrä lisää kunnan työmarkkinatuen kuntaosuuden kustannuksia. Työkyvyn arviointi ja aktivointi sekä kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen edellyttävät ohjaajaresurssia. Painotus on nuorten lähiohjauksessa nuorten yhteiskuntakuun toteuttamiseksi sekä pitkäaikaistyöttömien aktivoinnissa. Työttömän saaminen aktiivitoimenpiteeseen vähentää kunnan toimeentulotuen ja työmarkkinatuen kustannuksia. Valtuusto perusti 2 määräaikaista ohjaajan tehtävää vuodelle 2015, toiminnan jatkuvuus edellyttää tehtävien vakinaistamista. Palkkamääräraha sisältyy talousarvioon.

Kasvatus- ja sivistystoimi

Kasvun- ja oppimisenpalvelut, opetus

10 koulunkäynninohjaajaa 1.8.2016 alkaen, palkkahinnoittelu 05KOU010/C

Kelpoisuusehdot: Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäyntiavustajan tutkinto tai soveltuva ammatillinen perustutkinto.

Perustelut: Avustajien tarve on vakiintunut, jonka vuoksi määräaikaisuuksille ei ole perusteita. Vakinaistamisia on tehty vuosittain 5-10 kpl, jotta päästään tilanteeseen, jossa laissa kiellettyä määräaikaisuuksien ketjuttamista ei tapahdu. Vakituisessa työsuhteessa on tällä hetkellä 62 koulunkäynninohjaajaa ja määräaikaisessa 68.

Nuorisopalvelut, kohdennettu nuorisotyö

Yksilövalmentaja 1.1.2016 lukien, palkkahinnoittelu 02VAP050/A2

Kelpoisuus: Alalle soveltuva koulutus (esim. nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, yhteisöpedagogi (AMK) tai sosionomi (AMK)). Lisäksi työkokemus nuorten kanssa toimimisesta ja verkostotyössä.

Perustelut: Yksilövalmentajan tehtävä kuuluu kohdennetun nuorisotyön perustehtäviin. Sen vakinaistaminen on tärkeää, jotta voimme luoda pysyvän palveluketjun. Starttipajatoiminnan kehittäminen ja sen nitominen osaksi hallituksen suunnittelemia muutoksia ei tule laadukkaasti onnistumaan ilman vakinaista sitoutunutta henkilöstöä. Kyseinen yksilövalmentajan paikka on ollut määräaikaisena tehtävänä jo yli 2 vuotta. Määräaikaisuuden perusteita ei tehtävään enää ole lain tai hyvän työnantajakuvan toteuttamiseksi.

Liikuntapalvelut, liikuntapalvelut ja viheralueet

Ulkoilu- ja viheralueiden hoitaja 50 % 1.1.2016 lukien, palkkahinnoittelu teknisten sopimus 50104018

Kelpoisuus: Tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai pitkäaikainen kokemus vastaavista tehtävistä sekä kokemusta tehtävissä käytettävän kaluston käytöstä ja huollosta.

Perustelut: Tällä hetkellä tehtävää on hoidettu määräaikaisina työsuhteina, useita vuosia ketjuttaen (puistopalvelut). Työtehtävä on monipuolinen ja kahden toimialan välillä tapahtuvana toimintana tehokasta järjestää. Toimialojen yhteistyönä henkilöresurssia voidaan käyttää joustavasti muuttuvissa olosuhteissa. Määrärahat esitettyjen työtehtävien hoitamiseen määräaikaisia työntekijöitä käyttäen on vuosittain varattuna sekä liikuntapalvelujen että puistoyksikön budjeteissa. Tehtävän vakinaistamisesta ei aiheudu lisäkustannuksia vaan yhteistyön lisääntymistä ja vuosittain toistuvien rekrytointien poisjäämistä.

Tekninen toimi, liikuntapalvelut ja viheralueet

Ulkoilu- ja viheralueiden hoitaja 50 % 1.1.2016 lukien, palkkahinnoittelu teknisten sopimus 50104018

Kelpoisuus: Tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai pitkäaikainen kokemus vastaavista tehtävistä sekä kokemusta tehtävissä käytettävän kaluston käytöstä ja huollosta.

Perustelut: Tällä hetkellä tehtävää on hoidettu määräaikaisina työsuhteina, useita vuosia ketjuttaen (puistopalvelut). Työtehtävä on monipuolinen ja kahden toimialan välillä tapahtuvana toimintana tehokasta järjestää. Toimialojen yhteistyönä henkilöresurssia voidaan käyttää joustavasti muuttuvissa olosuhteissa. Määrärahat esitettyjen työtehtävien hoitamiseen määräaikaisia työntekijöitä käyttäen on vuosittain varattuna sekä liikuntapalvelujen että puistoyksikön budjeteissa. Tehtävän vakinaistamisesta ei aiheudu lisäkustannuksia vaan yhteistyön lisääntymistä ja vuosittain toistuvien rekrytointien poisjäämistä.

492 § Virkanimikkeiden ja tehtävänimikkeiden muutokset vuonna 2016

Kunnanhallitus päätti hyväksyä seuraavat nimikemuutokset:

Yleisjohto ja konsernipalvelut

Talous- ja tietohallinto

- atk-tukihenkilön tehtävänimikkeen muuttaminen it-asiantuntijaksi 1.1.2016 alkaen.

- atk-suunnittelijan tehtävänimikkeen muuttaminen it-suunnittelijaksi 1.1.2016 alkaen.

- atk-asiantuntijan tehtävänimikkeen muuttaminen it-asiantuntijaksi 1.1.2016 alkaen.

Henkilöstö- ja tukipalvelut

- henkilöstöasiantuntijan tehtävänimikkeen muuttaminen palvelussuhde-esimieheksi 1.1.2016 alkaen.

- henkilöstösihteerin tehtävänimikkeen muuttaminen henkilöstönkehittäjäksi 1.1.2016 alkaen.

- palvelussuhdesihteerin virkanimikkeen muuttaminen henkilöstöasiantuntijaksi 1.1.2016 alkaen.

Sosiaali- ja terveystoimi

Sosiaalipalvelut, sosiaalinen kuntoutus

- sosiaalisen kuntoutuksen päällikön virkanimikkeen muuttaminen sosiaalisen kuntoutuksen esimieheksi 1.1.2016 alkaen

Vanhus- ja vammaispalvelut, vanhuspalvelut

- kahden lähihoitajan tehtävänimikkeen muuttaminen sairaanhoitajaksi 1.1.2016 alkaen

- kahden lähihoitajan tehtävänimikkeen muuttaminen sairaanhoitajaksi 1.1.2016 alkaen

- osastonhoitajan (kotihoito) virkanimikkeen muuttaminen kotihoidon esimieheksi 1.1.2016 alkaen

- osastonhoitajan (kotiutus- ja arviointiyksikkö) virkanimikkeen muuttaminen kotiutus- ja arviointiyksikön esimieheksi 1.1.2016 alkaen

- osastonhoitajan (Tuuskodon hoivapalvelut/Riihikoti) virkanimikkeen muuttaminen palveluasumisen esimieheksi (Riihikoti ja Tuuskodon palveluasuminen) 1.1.2016 alkaen

- osastonhoitajan (Tuuskodon asumispalvelut) virkanimikkeen muuttaminen palveluasumisen esimieheksi (Tuuskoto) 1.1.2016 alkaen

Vanhus- ja vammaispalvelut, vammaispalvelut

- toimintakeskuksen johtajan virkanimikkeen muuttaminen toimintakeskuksen (Kettunen) esimieheksi 1.1.2016 alkaen

- johtavan sosiaalityöntekijän (vammaispalvelut) virkanimikkeen muuttaminen vammaispalvelujen päälliköksi 1.1.2016 alkaen

Kasvatus- ja sivistystoimi

Kasvun- ja oppimisen palvelut, opetus

- usean lehtorin (66 henkilöä) virkanimikkeen muuttaminen perusopetuksen lehtoriksi 1.8.2016 alkaen

- usean tuntiopettajan (19 henkilöä) virkanimikkeen muuttaminen perusopetuksen tuntiopettajaksi 1.8.2016 alkaen

Kasvun- ja oppimisen palvelut, lukio

- usean lehtorin (10 henkilöä) virkanimikkeen muuttaminen lukion lehtoriksi 1.8.2016 alkaen

- usean tuntiopettajan (3 henkilöä) virkanimikkeen muuttaminen lukion ja perusopetuksen tuntiopettajaksi 1.8.2016 alkaen

- usean lehtorin (30 henkilöä) virkanimikkeen muuttaminen perusopetuksen ja lukion lehtoriksi 1.8.2016 alkaen

- usean tuntiopettajan (16 henkilöä) virkanimikkeen muuttaminen perusopetuksen ja lukion tuntiopettajaksi 1.8.2016 alkaen

- iltapäiväkerhon ohjaajan, iltapäivätoiminnan ohjaajan, iltapäiväkerhon vastuuohjaajan, luokka-avustajan, koulunkäyntiavustajan, kouluavustajan, iltapäivähoidon ohjaajan, henkilökohtainen avustajan, henkilökohtainen koulunkäyntiavustajan, koulunkäynnin ohjaajan, ryhmäavustajan, koulunkäyntiavustaja-iltapäivätoiminnan ohjaajan tehtävänimikkeen muuttaminen koulunkäynninohjaajaksi (89 henkilöä) 1.1.2016 alkaen.

Nuorisopalvelut

- Johtavan nuoriso-ohjaajan tehtävänimikkeen muuttaminen nuorisotyön esimieheksi 1.1.2016 alkaen

- johtavan erityisnuorisotyöntekijän tehtävänimikkeen muuttaminen kohdennetun nuorisotyön esimieheksi 1.1.2016 alkaen

493 § Kuntakehityksen ja tekniikan toimialan tulosaluepäälliköiden nimeäminen

Kunnanhallitus päätti täyttää Kuntakehityksen ja tekniikan toimialan tulosalueiden päällikkötehtävät 1.1.2016 lukien seuraavasti:

- Kuntakehitys, kuntakehitysjohtaja Hannu Haukkasalo

- Kuntasuunnittelu, kaavoituspäällikkö Asko Honkanen

- Yhdyskuntatekniikka, suunnittelupäällikkö Petri Juhola

- Tilakeskus, N. N. tilakeskuksen valittava päällikkö

- Rakennusvalvonta, johtava rakennustarkastaja Kaisa Nousiainen

- Hallinto- ja asiakaspalvelu, hallintopäällikkö Sylvia Appelberg.

494 § Anttilanranta, asemakaava ja asemakaavan muutos

Kunnanhallitus päätti hyväksyä laaditun Anttilanrannan asemakaavan ja asemakaavamuutoksen ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä Anttilanrannan asemakaavan ja asemakaavamuutoksen.

495 § Keski-Uudenmaan uusyrityskeskus ry, syyskokousohjeet

Kunnanhallitus päätti hyväksyä osaltaan toimintasuunnitelman vuodelle 2016, nimetä hallitusehdokkaaksi elinkeinopäällikkö Marko Kauppisen ja antaa mahdolliset muut ohjeet kokousedustajalle.

496 § Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen syyskokous, edustajien valinta

Kunnanhallitus päätti omalta osaltaan hyväksyä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n vuoden 2016 toimintasuunnitelman ja talousarvioehdotuksen.

Kunnanhallitus päätti nimetä Pentti Mattilan jäsenehdokkaaksi ja Risto Mansikkamäen tämän henkilökohtaiseksi varaedustajaksi Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n hallitukseen vuodeksi 2016.

Kunnanhallitus päätti antaa tarvittavat kokousohjeet kunnan edustalle vesiensuojeluyhdistyksen syyskokoukseen 24.11.2015.

497 § Järjestötalojen kiinteistöveron maksu, avustusten myöntäminen

Kunnanhallitus päätti myöntää esittelytekstissä kuvatuilla perusteilla seuraavat avustukset:

- Tuusulan Demarit ry, Hyrylän torppa: 3 095,00 €

- Tuusulan Nuorisoseura ry, Väinölä: 1 102,29 €

- Jokelan Työväenyhdistys ry, Jokelan työväentalo: 592,28 €

- Kellokosken-Linjamäen pienviljelijäyhdistys ry, Linjala: 266,57 €

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

498 § Finavia Oyj, liikenteen turvallisuusviraston päätös meluun liittyvistä toimintarajoituksista Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kunnan valitusoikeuden käyttäminen

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi Liikenteen turvallisuusviraston päätöksen liitteineen meluun liittyvistä toimintarajoituksista Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Kunnanhallitus päätti hakea asiassa muutosta Helsingin hallinto-oikeuteen esityslistan liitteen mukaisella valituksella.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

499 § Kierto Ympäristöpalvelut Oy:n nestemäisten jätteiden käsittelyn ympäristövaikutusten arviointiohjelma, lausunto

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi Kierto Ympäristöpalvelut Oy:n nestemäisten jätteiden käsittelyn ympäristövaikutusten arviointiohjelman ja antaa esityslistan perusteluosan mukaisen lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle toimitettavaksi.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

500 § Caruna Oy, sähkökaapelin asentaminen Keravanjoen alitse, lausunto vesilain mukaisesta lupahakemuksesta

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi Caruna Oy:n hakemuksen liitteineen ja antaa esityslistan perusteluosan mukaisen lausunnon.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

501 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

502 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

Takaisin