Valtuuston päätöksiä 25.1.2016

25.01.2016

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.  

2 § Lausunto hallituksen esitykseen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja Keski-Uudenmaan sote-hankkeen jatkovalmisteluun sitoutuminen

Valtuusto päätti, että Tuusulan kunta katsoo perustelluksi kuulua Uudenmaan maakunnan pohjalta muodostettavaan itsehallintoalueeseen.

Valtuusto päätti, että Tuusulan kunta sitoutuu Keski-Uudenmaan SOTE- hankkeen jatkovalmisteluun alueyksikkömallin pohjalta huomioiden sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön 7.12.2015 julkaistut linjaukset.

Valtuusto päätti merkitä tiedoksi kunnanhallituksen antaman lausunnon ja Keski-Uudenmaan SOTE-hankkeen työsuunnitelman.

3 § Kellokosken koulun L2-luonnospiirustusten hyväksyminen ja tarkennettu tilaohjelma ja kustannusarvio

Valtuusto päätti hyväksyä Kellokosken koulun hankesuunnitelmasta muuttuneen tilaohjelman ja kustannusarvion siten, että Kellokosken kouluun voidaan tehdä opetussuunnitelman muutoksesta ja mäntsäläläisten koululaisten mukaantulosta aiheutuvat muutokset ja hankesuunnitelmasta poiketen suurempi liikuntasali.

4 § Rykmentinpuisto, määräalan ostaminen kunnalle

Valtuusto päätti, että Tuusulan kunta ostaa Suomen valtiolta, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, n. 8314 m²:n suuruisen määräalan kiinteistöstä 858-402-1-57 ja määräalalla sijaitsevat rakennukset 1 905 000 euron kauppahinnalla ja muutoin liitteenä olevassa kauppakirjaluonnoksessa sovituin ehdoin.

Valtuusto päätti valtuuttaa em. määräalan ostoa koskevan kauppakirjan allekirjoittajien tarvittaessa tekemään kauppakirjaan pieniä/teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen kauppakirjan.

Valtuusto päätti valtuuttaa kunnanhallituksen myöhemmin tehtävällä erillisellä kiinteistökaupalla myymään em. määräalan rakennuksineen 1 905 000 euron kauppahinnalla sekä muutoin päättämillään ehdoilla (mm. kunnalle korvattavat myynnistä/ kaupan kohteesta aiheutuvat lisäkulut).

Valtuusto päätti tehdä maa- ja vesialueiden hankintaan 1 905 000 euron suuruisen määrärahalisäyksen vuodelle 2016.

5 § Pizzatalo, maa-alueen vuokraaminen kioskinpitopaikaksi, Mattila

Valtuusto päätti vuokrata noin 500 m² suuruisen osan kiinteistöstä 858-402-1-107 Pizzatalolle 15.11.2015-31.12.2025 väliseksi ajaksi, 130 € kuukausivuokralla ja muutoin vuokrasopimuksessa tarkemmin määriteltävin vuokrasopimusehdoin.

Valtuusto päätti oikeuttaa vuokrasopimuksen allekirjoittajat tarvittaessa tekemään vuokrasopimukseen pieniä teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen vuokrasopimuksen.

Valtuusto päätti periä Evapare Oy:ltä takautuvasti sopimuksettomalta ajalta 1.4.2015-14.11.2015 vuokraa 975,00 euroa.

6 § Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy, takauksen myöntäminen, vuokratalo Alarinne

Valtuusto päätti antaa kunnan omavelkaisen takauksen Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n Kuntarahoitus Oyj:ltä ottamalle enintään 1 947 000 euron lainalle, jolla yhtiö rahoittaa uudisrakennus Alarinteen.

Valtuusto päätti, että yhtiö maksaa kunnalle vuosittain 0,2 %:n takausprovision taatun lainan maksamattomasta pääomasta.

Valtuusto päätti, että vakuudeksi hyväksytään kunnan aiemmin myönnettyjen lainojen vastavakuutena olevat, lainojen lyhennysten myötä uudeksi vastavakuudeksi vapautuneet kiinnitykset. Lisäksi vakuudeksi haetaan kiinnitykset tilaan 858-3-7028-5.

7 § Luodelahti Sanna, luottamustoimen päättyminen ja rakennuslautakunnan jäsenen vaali

Valtuusto päätti todeta Sanna Luodelahden jäsenyyden rakennuslautakunnassa päättyneeksi ja valita Lilli Salmen.

8 § Luodelahti Sanna, luottamustoimen päättyminen ja teknisen lautakunnan varajäsenen vaali

Valtuusto päätti todeta Sanna Luodelahden varajäsenyyden teknisessä lautakunnassa päättyneeksi ja valita Maarit Bergmanin.

9 § Irtautuminen Keski-Uudenmaa kaupunki -hankkeesta, aloite

Valtuusto päätti katsoa 8.6.2015 § 97 tehdyn Kokoomuksen, valtuuston Keskiryhmän ja Rehti Tuusula valtuustoryhmien aloitteen tulleen käsitellyksi.

10 § Kuntaliitos Tuusulan, Keravan ja Järvenpään kesken, aloite

Merja Kuusisto esitti Jussi Salosen, Seppo Noron ja Pasi Huuhtasen kannattamina, että asia palautetaan uudellaan valmisteltavaksi siten, että Tuusula ja Järvenpää selvittävät kuntaliitoksen mahdollisuuden. Valmistelu tapahtuu vuoden 2016 aikana siten, että valtuusto käsittelee asiaa vuoden 2016 loppuun mennessä ja kuntalaisia kuullaan mahdollisesta kuntaliitoksesta valtuuston käsittelyyn mennessä.

Äänestyksen jälkeen äänin 26-23, 1 tyhjä, 1 poissa valtuusto päätti käsitellä asian tässä kokouksessa. Valtuusto päätti katsoa Tuija Reinikaisen ja Arto Lindbergin 13.5.2013 § 83 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

11 § Neuvoa antavan kansanäänestyksen järjestäminen, luottamushenkilöaloite

Pasi Huuhtanen esitti Eetu Niemelän, Aarno Järvisen ja Seppo Noron kannattamina, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Äänestyksen jälkeen äänin 27-16, 5 tyhjää, 3 poissa valtuusto päätti käsitellä asian tässä kokouksessa. Valtuusto päätti, että koska Keski-Uudenmaan kuntien v. 2013 käynnistämä Keski-Uudenmaan kaupunki -yhdistymisselvitys on rauennut kuntien irtauduttua selvityksestä, Kerava haluaa jatkaa itsenäisenä kuntana eikä Järvenpääkään näe kuntaliitoksia realistisina ainakaan 5-10 vuoteen, ei aihetta neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämiseen ole, joten neuvoa antavaa kansanäänestystä ei toimiteta.

Valtuusto päätti katsoa 22.4.2013 tehdyn Tuusulan Perussuomalaisten aloitteen tulleen käsitellyksi.

12 § Joukkoliikenteen kehittäminen, aloite

Valtuusto päätti katsoa Merja Kuusiston 26.1.2015 § 23 esittämän Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

13 § Ympärivuorokautinen tehostettu kotihoito osana terveyskeskussairaalan ja kotihoidon hoitoketjua, aloite

Valtuusto päätti katsoa valtuutettu Ulla Palomäen 9.6.2014 § 87 esittämän sosialidemokraattisen valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

14 § Jokelaan jäähalli, aloite

Valtuusto päätti katsoa valtuutettu Tapio Tammilehdon sekä usean muun valtuutetun 11.10.2010 § 110 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.


Esityslista

Takaisin