Kunnanhallituksen päätöksiä 18.4.2016

18.04.2016

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

136 § Hanhilahti Miikka, asemakaavan laatimishakemus

Asia poistettiin esityslistalta.

137 § Kesätyöllistämistuki ja kesätyöpaikat kunnan toimipisteissä vuonna 2016

Kunnanhallitus päätti myöntää esityslistan liitteen mukaisesti kesätyöllistämistukea yrityksille 32 534 euroa sekä yhdistyksille ja järjestöille 16 266 euroa tuusulalaisten nuorten työllistämiseen ajalla 1.5.-30.9.2016.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

138 § Kiinteistö Oy Kerava-Tuusulan paloaseman yhtiökokous 12.4.2016

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi yhtiökokouksessa käsitellyt asiat.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä osaltaan Kiinteistö Oy Kerava-Tuusula paloaseman yhtiökokouksen tekemät hallitusten jäsenten valinnat Tuusulan kunnan edustajiksi:

- jäsen Markku Vehmas, henkilökohtainen varajäsen Petri Juhola

- jäsen Hannu Kantola, henkilökohtainen varajäsen Esa Koskinen.

139 § Kiljavan sairaala Oy:n yhtiökokous 22.4.2016

Kunnanhallitus päätti merkitä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2015 tiedoksi ja antaa mahdolliset ohjeet yhtiökokousedustajalle.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

140 § Keski-Uudenmaan uimahallien sisäänpääsyn yhdistäminen, aloite

Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityslistalla olevan vastauksen aloitteeseen ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa 7.12.2015 § 183 tehdyn Tuusulan puolesta valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

141 § Vakituisen asumisen määrittelyn uudistaminen, aloite

Kunnanhallitus päätti hyväksyä selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää

katsoa valtuutettu Raimo Stenvallin allekirjoittaman 14.10.2013 § 131 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

142 § Maanhankinnan tehostaminen, aloite

Kunnanhallitus päätti antaa esityslistalla olevan selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa valtuutettu Ilkka Seppälän 7.5.2012 § 60 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

143 § Kulomäentien kortteliin 9004 tonttijako, aloite

Kunnanhallitus päätti antaa esityslistalla olevan selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa valtuutettu Ilmari Sjöblomin 10.6.2013 § 97 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

144 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

145 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Esityslista

Takaisin