Tuusulan valtuusto perehtyi seminaarissaan uudistuvan kunnan rooliin

22.04.2016

Tuusulan valtuusto kokoontui seminaariin 21.-22.4. Tampereelle. Valtuusto paneutui seminaarissa tulevaisuuden kunnan uudistuvaan rooliin ja uuteen kuntaan sopivaan poliittisen johtamisen malliin. Kunnan tehtävät muuttuvat merkittävästi tulevaisuudessa, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta maakunnille. Poliittisen johtamisen muutoksista päätetään Tuusulassa kesäkuun valtuustossa.

Valtuusto perehtyi seminaarissa, millainen on tulevaisuuden kunta - uuden kunnan identiteetti ja tehtävät. Tulevaisuudessa kuntien rooli muuttuu merkittävästi, kun sosiaali- ja terveyspalvelut irtautuvat kuntien hoidosta. Sote-muutoksen myötä puolet kunnan tehtävistä siirtyy maakunnille ja osa verotuloista häviää kunnilta. Uuden kunnan rooliin paneuduttiin vaihtoehtoisten kuntakuvien kautta. Valtuusto keskusteli vilkkaasti myös siitä, mitä tuleva muutos Tuusulan kunnalta edellyttää.

Kunnan muuttuva rooli asettaa uudistamistarpeita myös poliittiselle johtamiselle. Valtuutetut pohtivat, millainen luottamushenkilöorganisaatio ja poliittisen johtamisen järjestelmä Tuusulassa tulisi olla. Uusi kuntalaki mahdollistaa poliittiseen johtamiseen erilaisia malleja ja vaihtoehtoja.

Perinteisessä lautakuntamallissa lautakunnat toimivat kunnanhallituksen alaisina. Valiokuntamallissa kunnanhallitukseen ja muihin toimielimiin valitaan vain valtuutettuja ja varavaltuutettuja. Puheenjohtaja- eli ministerimallissa kunnanhallituksen jäsenistä valitaan lautakuntien tai valiokuntien puheenjohtajat. Pormestarimallissa esittelyoikeus on kunnanhallituksen puheenjohtajalla, jonka valtuusto valitsee.

Valtuusto kuunteli myös kokemuksia kunnista, joissa pormestarimalli on käytössä. Kokemuksia pormestarimallista oli jakamassa Tampereen entinen pormestari Timo P. Nieminen ja Pirkkalan entinen kansliapäällikkö ja nykyinen Kangasalan kunnanjohtaja Oskari Auvinen.

Valtuusto päättää poliittisen johtamisen mallista kesäkuun kokouksessa. Silloin otetaan kantaa lautakuntien toiminnan tiivistämiseen ja määrään. - Poliittista johtamista halutaan vahvistaa Tuusulassa, valtuuston puheenjohtaja Arto Lindberg sanoo. - Kesäkuussa valtuusto päättää, tuleeko Tuusulaan osa- vai kokopäiväisiä puheenjohtajia vai pormestarimalli, Lindberg jatkaa.

Seminaarissa keskusteltiin myös, millaisia linjauksia tarvitaan valtuustokauden viimeisen vuoden strategisiin tavoitteisiin ja kuntatalouteen. Valtuutetut pohtivat, mitä kuluvalla valtuustokaudella pitäisi vielä saada aikaiseksi. Lisäksi seminaarissa keskusteltiin, miten uuden valtuustokauden strategiaa tulisi valmistella ja mitä nykyisestä strategiasta tulisi säilyttää ja muuttaa. Seuraavat kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2017.

Valtuustoseminaariin osallistui valtuusto, kunnanhallitus, lautakuntien puheenjohtajat, pääluottamusmiehet ja viranhaltijoita.

 

Takaisin