Tuusula siirtyy ensi vuonna pormestarijärjestelmään

07.06.2016

Tuusulan valtuusto päätti kokouksessaan 6.6.2016, että Tuusula siirtyy johtamisessa pormestarijärjestelmään. Kokopäivätoiminen pormestari valitaan valtuuston keskuudesta. Pormestarimalliin siirrytään ensi vuoden kesäkuussa. 

Pormestarimallissa valtuusto valitsee keskuudestaan pormestarin. Pormestari on päätoiminen ja palkallinen luottamushenkilö, joka korvaa kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan. Kuntalain mukaan pormestari valitaan vaalikaudeksi eli enintään neljäksi vuodeksi.

Pormestari toimii jatkossa kunnanhallituksen puheenjohtajana. Lisäksi kunnanhallituksen kaksi varapuheenjohtajaa ovat osa-aikaisia ja toimivat myös lautakunnan puheenjohtajana. Kuntaa edustavat valtuuston puheenjohtaja, pormestari ja kunnanhallituksen varapuheenjohtajat.

Kunnanhallituksessa asiat esittelee 31.5.2019 asti kansliapäällikkö ja pormestari halutessaan. Kahden vuoden jälkeen esittelyoikeus siirtyy pormestarille. Tällä hetkellä kunnanhallituksessa esittelijänä toimii kunnanjohtaja ja kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvissä asioissa kuntakehitysjohtaja. Kansliapäällikkö valitaan kunnan johtavista viranhaltijoista.

Pormestarimalli on käytössä Tampereella ja Pirkkalassa. Myös Helsinki on siirtymässä pormestarimalliin ensi vuoden aikana.

Lautakuntien määrä vähenee

Tuusulan valtuusto päätti, että valtuutettujen lukumäärä on jatkossakin 51. Kunnanhallituksessa on tulevaisuudessa 13 jäsentä. Tällä hetkellä kunnanhallituksessa on 11 jäsentä.

Jatkossa Tuusulassa on seitsemän lautakuntaa: sosiaali- ja terveyslautakunta, kasvatus- ja sivistyslautakunta, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kuntakehityslautakunta ja tekninen lautakunta. Lisäksi kunnassa toimii keskusvaalilautakunta ja tarkastuslautakunta. Tällä hetkellä lautakuntia on 10. Lautakuntarakennetta tarkennetaan vielä Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan ja Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan osalta.

Lisäksi ryhdytään valmistelemaan, miten asiakaslähtöisyyttä sekä käyttäjädemokratiaa ja kuntalaisten osallisuutta kehitetään Tuusulassa. Jatkovalmistelu tehdään eri tahoja kuullen ja osallistaen.

Muutokset toteutuvat ensi vuoden kesäkuussa

Nyt päätetyt muutokset Tuusulan kunnan johtamisjärjestelmään tapahtuvat 1. kesäkuuta 2017, kun huhtikuussa valittavan uuden valtuuston kausi alkaa.

Kunnan johtamisjärjestelmää ohjaavaa hallintosääntöä muutetaan tehdyn päätöksen mukaan siten, että valtuusto päättää uudesta hallintosäännöstä joulukuussa pidettävässä kokouksessa.

Kahden vuoden päästä uuden johtamisjärjestelmän käyttöönotosta valtuusto tulee arvioimaan johtamisjärjestelmää ja tekemään tarvittavia muutoksia. Myös kuntalaiskuuleminen kunnan poliittisen johtamisen mallista suoritetaan samaan aikaan.

Valtuusto äänesti poliittisen johtamisen ja luottamushenkilöorganisaation uudistamisesta

Ensiksi valtuusto äänesti siitä, palautetaanko asia uudelleen valmisteltavaksi. Äänin 35-16 valtuusto päätti käsitellä asian kokouksessa. Seuraavaksi valtuusto äänesti Lauri Untamon ja Antti Kaikkosen tekemien muutosesitysten välillä. Untamo esitti, että Tuusulassa otetaan käyttöön kokopäiväinen, palkallinen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kaikkonen esitti lisäksi, että asian jatkovalmistelussa tulee järjestää riittävä kuntalaisten kuuleminen. Äänin 12-6, 33 tyhjää Kaikkosen muutosesitys voitti. Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen tekemän pohjaesityksen. Lopuksi valtuusto äänesti vielä siitä, lisätäänkö päätökseen Antti Kaikkosen esittämä lisäys kuntalaiskuulemisesta. Äänin 35-16 Kaikkosen esitystä ei lisätty päätökseen.

 

Takaisin