Mitä kaikkea taide mahtaa olla? Kuvataidekilpailu alle kouluikäisille tuusulalaisille

19.07.2016 klo 10.15

Tuusulan Taiteiden Yö ja Keski-Uudenmaan Osuuspankki järjestävät yhteistyössä päiväkoti-ikäisten kuvataidekilpailun, jonka teemana on Taide.

  • Kilpailuun voi osallistua jokainen päiväkoti-ikäinen tuusulalainen yhdellä tai useammalla työllä, joista kuitenkin vain yksi voidaan palkita.
  • Kilpailutyön toteutus on vapaa, esimerkiksi piirustus, maalaus, käsityö tai vaikka patsas.
  • Työn kääntöpuolelle tulee kiinnittää lappu, josta käy ilmi tekijän nimi, ikä, kotiosoite ja vanhempien yhteystiedot, (päiväkoti) sekä työn nimi. Osallistujalla tulee olla huoltajan lupa osallistua kilpailuun.


Voittajat valitaan viikolla 32 ja kaikissa sarjoissa palkitaan kolme parasta työtä. Voittajien huoltajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.

Kaikki palkitut työt ovat esillä näyttelyssä Tuusulan Taiteiden Yössä 12.8. Gustavelundissa.

Kilpailun sarjat ovat:

3-vuotiaat ja sitä nuoremmat
4-vuotiaat
5-7-vuotiaat


Kilpailu järjestetään 1.-29.7. Kilpailutyöt tulee toimittaa viimeistään perjantaina 29.7.2016 Taidekeskus Kasarmiin, Jääkärinpolku 2, 04300 Tuusula.

Takaisin