Käsitellyt aloitteet

Mikäli käsitellyn aloitteen sivulle liitetty linkki päätökseen ei toimi, voi päätöksen pyytää nähtävilleen sähköisellä tietopyyntölomakkeella.

Aloite Tehty Aloitteen tekijä Tyyppi
Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret latukunnostustyöhön liikuntatoimeen
27.2.2012: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
28.3.2012: Liikuntapalveluiden valmisteltavaksi
2.3.2012: Liikuntapäällikkö Risto Kanerva vastannut kirjeellä

26.02.2012 Kuntalaisaloite
Syrjäytymisneuvoston perustaminen
Valtuusto 12.11.2012 § 130: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 13.11.2012: Kunnansihteerin valmisteltavaksi kunnanhallitukseen, joka ottaa kantaa neuvoston perustamiseen siinä yhteydessä kun toimielimiä perustetaan
Kunnanhallitus 4.2.2013 § 56: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 4.3.2013 § 48: Aloite käsitelty
12.11.2012 Juntunen Asta / Reinikainen Tuija, Tuusulan puolesta valtuustoryhmä Valtuustoaloite
Suurten asiakokonaisuuksien aikataulu
Valtuusto 7.12.2020 § 147: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 8.12.2020: Kuntatoimialan valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 19.12.2022: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 6.2.2023: Aloite käsitelty
07.12.2020 Heikkinen Pekka ja useat muut valtuutetut Valtuustoaloite
Suotien ylinopeudet kuriin
17.11.2009 liik.ins. Jukka-Matti Laaksolle
22.9.2011 Suvi Niemi vastannut kirjeellä
16.11.2009 Kuntalaisaloite
Suotien saneeraus
Valtuusto 13.3.2017 § 42: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 14.3.2017: Kuntakehitys ja tekniikka toimialalle valmiteltavaksi
Tekninen lautakunta 16.5.2017 § 10
Kunnanhallitus 22.5.2017 § 267: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 1.6.2017 § 132: Aloite käsitelty
13.03.2017 Mäki-Kuhna Mika Valtuustoaloite
Suora linja-autoyhteys Hyrylästä Vantaanporttiin
11.11.2019 § 159: Kasvun ja ympäristön toimialueen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 12.11.2019: Kasvun ja ympäristön sekä yhteisten palveluiden toimialueiden valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 26.10.2020 § 415: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 9.11.2020 § 113: Aloite käsitelty
11.11.2019 Kuntalaisaloite
Suora bussiyhteys Tikkurilaan
8.5.2017: Kuntakehityksen ja tekniikan toimialalle valmisteltavaksi
9.5.2017: liikenneinsinööri Jukka-Matti Laakso vastannut sähköpostitse aloitteen tekijälle.
03.05.2017 Kuntalaisaloite
Suomi 100-vuotta juhlavuoden puun istutus kunnan kiinteistöjen pihoille
Valtuusto 13.3.2017 § 48: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 14.3.2017: Kasvatus- ja sivistystoimen valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 22.5.2018 § 50: Kunnanhallitukselle päätettäväksi
Kunnanhallitus 11.6.2018 § 219: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 3.9.2018 § 94: Aloite käsitelty
13.03.2017 Seuna Veikko Valtuustoaloite
Suojatie Pähkinämäentie 94-100 risteykseen
12.12.2011: Teknisen toimen valmisteltavaksi
13.12.2011: Jukka-Matti Laaksolle valmisteltavaksi
21.1.2013 Suvi Niemi vastannut kirjeellä
11.12.2011 Kuntalaisaloite
Suojatien liikennevalot äänettömäksi
7.8.2017: Tekniseen toimeen valmisteltavaksi
9.8.2017: liikenneinsinööri Jukka-Matti Laakso vastannut sähköpostitse.
06.08.2017 Kuntalaisaloite
Suojatien keskisaareke Vanhalle valtatielle
17.3.2015: tekniseen toimeen valmisteltavaksi
18.9.2015 Suvi Niemi vastannut sähköpostitse
16.03.2015 Kuntalaisaloite
Suojatien ja tien turvallisuuden ja käytettävyyden parantaminen (Ampujantien ja Patruunakujan risteys)
24.10.2018: Kuntakehityksen ja tekniikan toimialalle valmisteltavaksi
9.11.2018: Liikennesuunnittelija Jouni Rintanen vastannut sähköpostitse aloitteen tekijälle.
23.10.2018 Kuntalaisaloite
Suojatie Nahkelantielle Marjexin kohdalle
25.3.2009 J-M. Laaksolle valmisteltavaksi
22.9.2011 Suvi Niemi vastannut kirjeellä
24.03.2009 Kuntalaisaloite
Suojatie Lahelantien ja Maaniityntien risteykseen
25.3.2009 J-M. Laaksolle valmisteltavaksi
22.9.2011 Suvi Niemi vastannut kirjeellä
24.03.2009 Kuntalaisaloite
Suojatie, Jokela
27.8.2015: tekniseen toimeen valmisteltavaksi
25.1.2017 liikennesuunnittelija Jouni Rintanen vastannut aloitteen tekijälle sähköpostitse
26.08.2015 Kuntalaisaloite
Suojatie
27.10.2014: Tekniseen toimeen valmisteltavaksi
31.10.2014 Suvi Niemi vastannut sähköpostitse
25.10.2014 Kuntalaisaloite
Sulantielle hidastetöyssy(t)
11.2.2015: tekniseen toimeen valmisteluun
7.10.2016 suunnittelija Suvi Niemi vastannut kirjeellä
10.02.2015 Kuntalaisaloite
Stop-merkki kolmion tilalle Kiekontielle
19.8.2015: tekniseen toimeen valmisteltavaksi
21.10.2015 Suvi Niemi vastannut sähköpostitse
19.08.2015 Kuntalaisaloite
Sosiaali- ja terveystoimen terveyspalveluiden yhden osa-alueen määräaikainen ulkoistaminen
Valtuusto 27.1.2014 § 19: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 28.1.2014: Sosiaali- ja terveystoimen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 7.4.2014 § 188: Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi

Kunnanhallitus 26.5.2014 § 273: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 9.6.2014 § 84: Aloite käsitelty

04.02.2014 Leppiaho Kari / Kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuustoaloite
Sosiaali- ja terveysalan yksityisten palvelutarjoajien palvelulehtisen tekeminen ja jakelu
Valtuusto 16.3.2015 § 53: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 17.3.2015: Viestintään valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 19.10.2015 § 444: Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 17.8.2022 § 62: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 29.8.2022 § 298: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 3.10.2022 § 122: Aloite käsitelty
16.03.2015 Sjöblom Ruut / Kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuustoaloite
Skeittiramppi sisätiloihin
1.9.2010: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
Liikuntalautakunta 15.2.2011: Aloite käsitelty.
01.09.2010 Kuntalaisaloite
Sisäliikuntahallin rakentaminen Jokelaan
Valtuusto 31.5.2021 § 77: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 1.6.2021: Sivistyksen toimialueen valmisteltavaksi
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.10.2021 § 83: Vastaus kunnanhallitukselle
Kunnanhallitus 25.10.2021 § 401: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 8.11.2021 § 155: Aloite käsitelty
31.05.2021 Petra Kela, Eeva-Liisa Nieminen, Elisa Laitila, Kari Friman, Lilli Salmi, Henri Koskela, Kari Kinnunen, Kati Lepojärvi Valtuustoaloite
Sisäilmaprosessien sujuvoittaminen ja kokonaisvaltaisen toimeenpanon varmistaminen
Valtuusto 7.5.2018 § 58: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 8.5.2018: Tilakeskuksen sekä kasvatus- ja sivistystoimen valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 25.9.2018 § 87: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 1.10.2018 § 330: Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 29.10.2018 § 372: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 12.11.2018 § 130: Aloite käsitelty
07.05.2018 Lepojärvi Kati ja useat muut valtuutetut Valtuustoaloite
Sisäilmaongelmaongelmien ratkaiseminen niin, että lasten oikeudet terveelliseen ja turvalliseen päivähoito- ja oppimisympäristöön toteutuvat
28.2.2017: luotu kuntalaisaloite.fi -palveluun ja nimien kerääminen aloitettu
Valtuusto 19.6.2017 § 149: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 20.6.2017: Kasvatus- ja sivistystoimeen sekä kuntakehitys ja tekniikkaan valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 25.9.2018 § 89: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
19.06.2017 Sjöblom Ruut / Julin Tiina ja useita muita Valtuustoaloite
Sisäampumaradan perustaminen Tuusulaan
Valtuusto 14.11.2022 § 158: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 15.11.2022: Elinvoimayksikön ja sivistystoimialan valmisteltavaksi
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 23.3.2023: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 20.11.2023 §465: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 11.12.2023 § 177: Aloite käsitelty
14.11.2022 Ari Koponen ja muut valtuutetut Valtuustoaloite
Sisarusperiaate koulupaikkaperusteeksi
Valtuusto 12.10.2009 § 147: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 19.10.2009 § 543: Kasvatus- ja sivistystoimialalle valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 24.3.2010 § 27: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 29.4.2010 § 213: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 17.5.2010 § 57: Aloite käsitelty
12.10.2009 Niemi Reetta Valtuustoaloite
Sikokallion alueesta luonnonsuojelualue
Valtuusto 4.10.2021 § 143: Kunnanhallitukselle valmisteltavaksi
Johtoryhmä 5.10.2021: Kasvun ja ympäristön -toimialueelle valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 17.1.2024 §6: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 22.1.2024 §34: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 5.2.2024 §16: Aloite käsitelty
04.10.2021 Eeva-Liisa Nieminen ja 17 muuta valtuutettua Valtuustoaloite
Siirtolapuutarhamökki-alue Tuusulaan
15.7.2015 Tekniseen toimeen valmisteltavaksi
07.07.2015 Kuntalaisaloite
SIB-vaikuttavuusinvestoinnin käyttöönotto
Valtuusto 9.10.2017 § 187: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 10.10.2017: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 21.5.2019 § 53: Ehdotus kunnanhallitukselle.
Kunnanhallitus 27.5.2019 § 226: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 10.6.2019 § 96: Aloite käsitelty
09.10.2017 Taiveaho Satu ym. Valtuustoaloite
Sibeliuksen 150-juhlavuosi
Valtuusto 19.3.2012 § 43: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 20.3.2012: Valmisteluun kasvatus- ja sivistystoimeen
Johtoryhmä 3.4.2012: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 16.4.2012 § 156: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 7.5.2012 58: Aloite käsitelty
19.03.2012 Helasvuo Anni, Tuusulan puolesta valtuustoryhmä Valtuustoaloite

« 3 4 5 6 7 8 »