Käsitellyt valtuustoaloitteet

Mikäli käsitellyn aloitteen sivulle liitetty linkki päätökseen ei toimi, voi päätöksen pyytää nähtävilleen sähköisellä tietopyyntölomakkeella.

Aloite Tehty Aloitteen tekijä
Liityntäpysäköinti
Valt 4.3.2013 § 55: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 5.3.2013: Teknisen toimen valmisteltavaksi
Tekninen lautakunta 13.11.2013 § 154: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 25.11.2013 § 477: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 9.12.2013 § 166: Aloite käsitelty
04.03.2013 Vilén Sari / Untamo Lauri
Linja-autoliikenne Kerava-Hyrylä-Kehäradan asema
Valtuusto 14.10.2013 § 132: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 15.10.2013: Teknisen toimialan valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 13.1.2014 § 15: Palautus uudelleen valmisteltavaksi.
Kuntakehityslautakunta 12.2.2014 § 13: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 24.2.2014 § 92: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 31.3.2014 § 44: Aloite käsitelty
14.10.2013 Salonen Jussi / Tuusulan puolesta valtuustoryhmä
Linja-autoliikenteen kokonaisuudistus
Valtuusto 8.6.2015 § 94: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 16.6.2015: Tekniseen toimeen valmisteltavaksi
Tekninen lautakunta 25.4.2017 § 59: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 15.5.2017 § 218: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 29.5.2017 § 98: Aloite käsitelty
08.06.2015 Sjöblom Ruut
Linjamäen koulu 6-luokkaiseksi ja kolmiopettajaiseksi
Valtuusto 18.5.2009 § 104: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 25.5.2009 § 304: Kasvatus- ja sivistystoimialan valmisteltavaksi
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 17.6.2009 § 42: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 17.8.2009 § 412: Palautus uudelleen valmisteltavaksi kasvatus- ja sivistystoimialalle
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 26.5.2010 § 41: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 7.6.2010 § 309: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 6.9.2010 § 95: Aloite käsitelty
18.05.2009 Ahonen Lea
Linjamäen koulu kolmiopettajaiseksi, 5.-6. luokkien opetusryhmä Linjamäkeen
Valtuusto 14.10.2013 § 123: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 15.10.2013: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 10.2.2014 § 70: Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi ja otetaan käsiteltäväksi palveluverkkosuunnitelman käsittelyn jälkeen
Kunnanhallitus 17.11.2014 § 505: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 8.12.2014 § 158: Aloite käsitelty
14.10.2013 Linjamäen koulun vanhemmat ry / Reinikainen Tuija
Linjamäen, Nahkelan ja Tuomalan kylien lähikoulujen säilyttäminen
Valtuusto 9.11.2020 § 125: Kunnanhallitukselle valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 21.9.2021 § 88: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.
Kunnanhallitus 27.9.2021 § 369: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 8.11.2021 § 151: Aloite käsitelty
09.11.2020 Kati Lepojärvi Linjamäen koulun vanhemmat ry, Tuomalan kyläkoulun tuki ry ja Nahkelan koti-kouluyhdistys ry:n puolesta
Linjan 962 Hyrylästä Aviapolikseen käyttöönottaminen uudelleen
Valtuusto 2.9.2019 § 120: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 3.9.2019: Kasvu ja ympäristö toimialueen valmisteltavaksi

Kunnanhallitus 20.4.2020 § 158: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 11.5.2020 § 54: Aloite käsitelty

02.09.2019 Salonen Jussi / Tuusulan puolesta ry:n valtuustoryhmä
Linjapuiston asemakaava-alue kunnan omistukseen
Valtuusto 27.1.2014 § 22: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 28.1.2014: Kuntakehityksen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 5.5.2014 § 233: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 9.6.2014 § 83: Aloite käsitelty
27.02.2014 Helasvuo Hannu
Linjatien kevyen liikenteen väylän rakentaminen yhteistyössä kuntien kanssa
Valtuusto 9.11.2020 § 122: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 10.11.2020: Kasvun ja ympäristön toimialueelle valmisteltavaksi
Tekninen lautakunta 29.3.2022 § 47: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 4.4.2022 § 131: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 23.5.2022 § 71: Aloite käsitelty
09.11.2020 Arto Lindberg / Kuntaan saapuneen adressin pohjalta
Liputuskäytäntö
Valtuusto 9.11.2015 § 161: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 10.11.2015: Tilakeskukseen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 27.2.2017 § 72: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 13.3.2017 § 40: Aloite käsitelty
09.11.2015 Rämö Risto / Rehti Tuusula -valtuustoryhmä
Lukiokoulutuksen järjestäminen Keudan jäsenkunnille yhteistyössä Keudan kanssa
Valtuusto 21.9.2015 § 128: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 22.9.2015: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 19.10.2015 § 442: Ehdotus Keudan jäsenkunnille, että Keuda selvittää mahdollisuudet alueen lukiokoulutuksen järjestämiseksi Keudan toimesta
Kunnanhallitus 7.3.2016 § 76: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 9.5.2016 § 43: Aloite käsitelty
21.09.2015 Tamminen Sami / valtuustoryhmien yhteinen aloite
Lukio-opetuksen järjestäminen ja uuden lukion rakentaminen Tuusulan kuntaan
Valtuusto 16.3.2015 § 51: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 17.3.2015: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
18.3.2015: opetuspäällikkö Markus Torvisen ja Hyrylän lukion rehtori Seppo Kärpäsen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 13.4.2015 § 182: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 11.5.2015 § 71: Aloite käsitelty
16.03.2015 Hyrylän lukion vanhempainyhdistys ry / Lindberg Arto
Lukutaidon kehittäminen
Valtuusto 2.9.2019 § 117: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 3.9.2019: Sivistys toimialueen valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 22.10.2019 § 101: Ehdotus kunnanhallitukselle
Kunnanhallitus 28.10.2019 § 420: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 11.11.2019 § 152: Aloite käsitelty
02.09.2019 Sjöblom Ruut / Kokoomuksen valtuustoryhmä
Lumen ajo ja uudet kaavoitetut alueet
Valtuusto 7.3.2022 § 31: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 8.3.2022: Kasvu ja ympäristö -toimialueen valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 20.9.2023 §88: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 25.9.2023 § 379: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 9.10.2023 § 140: Aloite käsitelty
07.03.2022 Anu Åberg / Tuusulan Keskustan, RKP:n ja Tuusulan Puolesta -valtuustoryhmät
"Luontolahjani satavuotiaalle" -luonnonsuojelukampanjaan osallistuminen
Valtuusto 13.2.2017 § 23: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 14.2.2017: Kuntakehitys ja tekniikka toimialan valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 10.5.2017 § 72: Kunnanhallitukselle päätettäväksi
Kunnanhallitus 15.5.2017 § 221: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 29.5.2017 § 101: Aloite käsitelty

13.02.2017 Toivanen Ilona ja useat muut valtuutetut
Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet julkisiksi
Valtuusto 26.1.2009 § 43: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 2.2.2009 § 63: Hallinto- ja lainoppillisten palvelujen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 17.8.2009 § 414: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 31.8.2009 § 131: Aloite käsitelty
26.01.2009 Reinikainen Tuija
Luottamushenkilöt tutustumaan päätöksenalaisiin kohteisiin
Valtuusto 23.5.2022 § 75: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 24.5.2022: Kuntatoimialalle valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 20.2.2023: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 6.3.2023 § 39: Aloite käsitelty
23.05.2022 Eeva-Liisa Nieminen ja useat muut valtuutetut
Luottamustoimipalkkioiden yhdenmukaistaminen naapurikuntien kesken
Valtuusto 11.12.2017 § 243: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 12.12.2017: Konsernipalveluiden valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 9.4.2018 § 124: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 7.5.2018 § 52: Aloite käsitelty
11.12.2017 Järvinen Aarno
Lymfaödeemapotilaille mahdollisuus lymfaterapiaan
Valtuusto 10.10.2011 § 116: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
Johtoryhmä 11.10.2011: Sosiaali- ja terveystoimen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 17.10.2011 § 439: Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 7.11.2011 § 492: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 12.12.2011 § 156: Aloite käsitelty

10.10.2011 Kuusisto Merja ja useat muut valtuutetut
Lähi- ja luomuruuan tarjoannan selvittäminen Tuusulassa
Valtuusto 29.1.2018 § 15: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 30.1.2018: Henkilöstöpalveluiden valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 21.5.2019 § 52: Ehdotus kunnanhallitukselle
Kunnanhallitus 27.5.2019 § 225: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 10.6.2019 § 95: Aloite käsitelty
29.01.2018 Salonen Jussi / Tuusulan puolesta ry valtuustoryhmä
Lähipalveluiden säilyttäminen
Valtuusto 14.10.2013 § 126: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 15.10.2013: Kasvatus- ja sivistystoimen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 10.2.2014 § 71: Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi ja otetaankäsiteltäväksi palveluverkkosuunnitelman käsittelyn jälkeen
Kunnanhallitus 17.11.2014 § 506: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 8.12.2014 § 159: Aloite käsitelty
14.10.2013 Klemetskogin, Linjamäen, Nahkelan, Ruotsinkylän, Rusutjärven, Tuomalan ja Vanhankylän koulujen vanhempainyhdistykset / Reinikainen Tuija
Lähiruoka kunniaan Tuusulassa
Valtuusto 19.3.2012 § 44: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 20.3.2012: Valmisteluun ruokapalveluihin (Henkilöstö- ja tukipalvelut), josta johtoryhmään.
Kunnanhallitus 4.12.2017 § 565: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 29.1.2018 § 8: Aloite käsitelty
19.03.2012 Kaikkonen Antti, Tuusulan valtuuston keskiryhmä
Maahanmuuttoasiain toimikunnan perustaminen
Valtuusto 1.6.2017 § 135: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 6.6.2017: Konsernipalvelujen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 26.3.2018 § 113: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 7.5.2019 § 51: Aloite käsitelty
01.06.2017 Åberg Anu / Tuusulan Keskusta, RKP, KD ja Vastuullinen oikeisto
Maanhankinnan tehostaminen
Valtuusto 7.5.2012 § 60: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 8.5.2012: Valmisteluun kuntakehityslautakuntaan
Kuntakehityslautakunta 6.4.2016 § 54: Ehdotus kunnanhallituksen päätettäväksi
Kunnanhallitus 18.04.2016 § 142: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 9.5.2016: Aloite käsitelty
07.05.2012 Seppälä Ilkka
Maankaatopaikka Etelä-Tuusulaan
Valtuusto 9.11.2020 § 124: Kunnanhallitukselle valmisteltavaksi
Johtoryhmä 10.11.2020: Kasvun ja ympäristön toimialueelle valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 18.1.2023: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 23.1.2023: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 6.2.2023: Aloite käsitelty
09.11.2020 Tommi Partanen ja useat muut valtuutetut
Maankäyttösopimusneuvottelujen aloittaminen Kaukokiidon ja Åvallien kanssa
Valtuusto 8.4.2019 § 50: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 9.4.2019: Kuntatoimialan valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 21.10.2020 § 109: ehdotus kunnanhallitukselle
Kunnanhallitus 26.10.2020 § 414: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 9.11.2020 § 112: Aloite käsitelty
08.04.2019 Åberg Anu
Maapoliittisen ohjelman tarkastelu
Valtuusto 8.10.2018 § 119: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 9.10.2018: Kuntakehitys ja tekniikan valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 31.10.2018 § 118: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 5.11.2018 § 387: Ehdotus Valtuustolle
Valtuusto 10.12.2018 § 159: Aloite käsitelty.
08.10.2018 Sjöblom Ilmari
MaaS liikkumisen palvelutoiminnan aloittaminen Tuusulan sisäisessä ja liityntäliikenteessä
Valtuusto 8.5.2017 § 78: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 9.5.2017: Kuntakehitys ja tekniikan valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 8.11.2017 § 146: Kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi
Kunnanhallitus 27.11.2017 § 526: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 11.12.2017 § 233: Aloite käsitelty
08.05.2017 Salonen Jussi / Tuusulan puolesta ry
Maauimalan/ulkoaltaan rakentaminen Tuusulan uimahallin yhteyteen
Valtuusto 4.9.2017 § 169: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 5.9.2017: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
Kasvatus- ja vapaa-aikalautakunta
Kunnanhallitus 14.5.2018 § 167: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 4.6.2018 § 4: Aloite käsitelty
05.09.2017 Kuusisto Päivö / Tuusulan Sosialidemokraattien valtuustoryhmä
Maksuton aamupalakokeilu Tuusulan kouluissa
Valtuusto 7.10.2019 § 136: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 8.10.2019: Sivistys-toimialan valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 28.1.2020 § 6: Ehdotus kunnanhallitukselle
Kunnanhallitus 3.2.2020 § 44: Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 10.12.2020 § 116: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 11.1.2021 § 19: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 8.2.2021 § 10: Aloite käsitelty
07.10.2019 Palvas Liisa / Tuusulan Puolesta valtuustoryhmä

« 4 5 6 7 8 9 »