Koulunuorisotyö pysyväksi osaksi Tuusulan nuorisotyötä

Aloite tehty:
13.02.2017
Aloitteen tekijä:
Toivanen Ilona
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Nuorisotyö on ollut murroksessa ja nuorten käynnit nuorisotaloilla ovat olleet valtakunnallisesti laskussa jo pidemmän aikaa. Nuorisotyössä on aktiivisesti vastattu muutokseen ja nuorten toiveisiin järjestämällä erilaisia tapahtumia ja ryhmiä eri ihmisille perinteisen tilatyöskentelyn rinnalle. Myös arvokasta tilatyötä on edelleen jatkettu sekä Tuusulassa että muualla.

Paras mahdollisuus kohdata kaikkia alueen nuoria on yläkouluissa, jotka kokoavat samojen seinien sisään kaikki alueen 13-15 -vuotiaat. Eri kunnissa on menestyksekkäästi toteutettu koulunuorisotyötä siten, että nuorisotyöntekijät ovat säännöllisesti mukana koulujen toiminnassa, sekä erilaisissa erityispäivissä, ryhmäytyksissä että ihan viikottaisessa työajassa. Tällä tavoin nuoret saavat elämäänsä lisää turvallisia aikuisia, sekä tutustuvat alueen nuorisotyöntekijöihin, mikä voi madaltaa kynnystä osallistua nuorisotyön tarjoamiin palveluihin myös vapaa-ajalla.

Myös Tuusulassa nuorisotyöntekijät ovat perinteisesti olleet mukana esimerkiksi ryhmäytyksissä, sekä pitäneet pop-up -tilaa yksittäisissä kouluissa. Esitän kuitenkin, että Tuusulassa aletaan toteuttaa koulunuorisotyötä jokaisella yläasteella säännöllisesti ja, että se otetaan vakiintuneeksi osaksi sekä koulujen että nuorisotyön vuosikelloa.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 13.2.2017 § 24: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 14.2.2017: Kasvatus- ja sivistystoimen toimialan valmisteltavaksi
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Kunnanhallitus 14.5.2018 § 166: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 4.6.2018 § 73: Aloite käsitelty

Vastaus

Kasvatus-​ ja sivistystoimen vastaus aloitteeseen:Koulunuorisotyö on koulussa tapahtuvaa ja nuorille suunnattua tukitoimintaa,​ jota tehdään yhdessä koulun henkilöstön,​ oppilaiden ja koulun eri ammattiryhmien kanssa,​ osana yleistä oppilashuoltoa. Aloite on tärkeä ja alueellinen nuorisotyö valmistelee koululla tapahtuvan nuorisotyön rakenteen vahvistamista säännöllisesti tapahtuvaksi toiminnaksi. Tuusulan yläkouluissa järjestetään toimintaa,​ jossa nuoriso-​ohjaajan työotteesta ja tuesta voi olla hyötyä.

Alueellinen nuorisotyö osallistuu jo tällä hetkellä koulunuorisotyön tekemiseen eri tavoilla,​ toiminta kuitenkin vaihtelee koulusta riippuen eikä työtä ole resursoitu muun nuorisotyön tavoin.

Syksyn aikana laaditaan suunnitelma,​ joka sisältää kuvauksen tarvittavista resursseista,​ tavoitteista ja alueellisen nuorisotyön osuudesta koulunuorisotyössä. Suunnitelman tulee myös huomioida alueelliset tarpeet ja työtä tehdään yhteisesti sovituilla tavoilla koulun muiden ammattiryhmien kanssa. Toiminnan ja yhteistyön tiivistämisen tavoitteena on tukea oppilaiden osallisuutta koulun arjessa ja parantaa työn näkyvyyttä koululla aloitteessa kuvatulla tavalla.

Päätös

Päivitetty: 08.06.2018

« Takaisin