MaaS liikkumisen palvelutoiminnan aloittaminen Tuusulan sisäisessä ja liityntäliikenteessä

Aloite tehty:
08.05.2017
Aloitteen tekijä:
Salonen Jussi / Tuusulan puolesta ry
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Tuusulalaisten suurin liikkumisen ongelma on sisäinen liikenne. Tämän ratkaiseminen ei onnistu perinteisellä aikataulutetulla reittiliikenteellä. Sisäinen liikenne on ratkaistavissa esimerkiksi kutsupohjaisella taksien ja pikkubussien käyttöön perustuvalla, Sampo-kyydin modernilla mallilla. Kuntalaisten liikkuminen paranee, kun saamme Tuusulan taksit ja pikkubussit uusien älykkäiden sovellusten avulla liikkeelle Hyrylän, Jokelan ja Kellokosken ympäristössä sekä haja-asutusalueilla.

Tuusulan sisäisen liikenteen parantaminen on mahdollista käyttäen mm uusia älysovelluspohjaisia ratkaisuja, liikkumisen palvelun (MaaS) toimintamalleja ja kutsuohjatun liikenteen mahdollisuuksia kaikenikäisten kuntalaistemme liikkumisen mahdollistamiseksi.

Tuusulan kunta on 13.2.2017 tehnyt päätöksen HSL-kuntayhtymään liittymisestä. Tämän päätöksen valmistelun aikana heräsi huoli, miten HSL pystyy parantamaan Tuusulan kunnan sisäistä liikennettä. HSL:n toimintamalli on perustunut aikataulutettuun reittiliikenteeseen, jolla ei ainakaan kohtuukustannuksin eikä joustavasti pystytä ratkaisemaan tuusulalaisten liikkumisen ongelmia. Onneksi HSL on viimeisten kuukausien aikana herännyt myös uusiin keinoihin ja solminut yhteistyösopimuksia mm. Kyyti ja Whim -palveluntarjoajien kanssa.

Ehdotamme, että Tuusulan kunta yhdessä HSL:n kanssa aloittaa neuvottelut näiden palveluntarjoajien kanssa Tuusulan sisäisen ja liityntäliikenteen kokeilun ja lopulta varsinaisen toiminnan aloittamiseksi.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 8.5.2017 § 78: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 9.5.2017: Kuntakehitys ja tekniikan valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 8.11.2017 § 146: Kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi
Kunnanhallitus 27.11.2017 § 526: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 11.12.2017 § 233: Aloite käsitelty

Vastaus

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) vastaa vuoden 2018 alusta alkaen Tuusulan joukkoliikenteen järjestämisestä ja suunnittelusta. Joukkoliikennelinjastoa suunnitellaan jatkossa HSL:n ja kunnan yhteistyönä ja suunnittelussa huomioidaan myös paikalliset erityispiirteet. HSL:n linjasto perustuu aikataulutettuun reittiliikenteeseen, mutta siihen voi sisältyä myös pienemmällä kalustolla ajettavia reittejä hiljaisemman kysynnän aikoina ja pienemmän kysynnän alueilla, millä pystytään paremmin vastaamaan kunkin alueen ja sen asukkaiden liikkumistarpeisiin. Myös kutsuohjattu joukkoliikenne on HSL-alueella ja Tuusulassa ollut käytössä, mutta sen suoritekohtaiset kustannukset ovat aiemmin olleet erittäin korkeita, minkä johdosta toimintamalli ei ole laajentunut.

Perinteisen joukkoliikenteen rinnalle ja tueksi on viime aikoina noussut vahvasti esille erilaiset liikkuminen palveluna, MaaS, toimintamallit. Näiden on esitetty tuovan merkittävää etua erityisesti matkojen yhdistelyyn ja sen myötä mahdollistavan uudentyyppisen kutsuohjatun liikenteen järjestämisen kustannustehokkaasti. Julkisen sektorin rooli MaaS-palveluiden kehittämisessä on vielä avoin ja jäsentymätön ja sitä pohditaankin tällä hetkellä monien kuntien sekä seudullisten toimijoiden taholla. HSL on parhaillaan laatimassa uutta strategiaansa, jossa määritellään myös HSL:n rooli Maas-toimintakentässä. HSL:n, ja muiden julkisen sektorin toimijoiden, roolina voi jatkossa asioista ja tehtävistä riippuen olla joko toimia vastuullisena järjestäjänä tai edellytysten luojana muille toimijoille. Joissakin asioissa julkisen sektorin voi olla tarkoituksenmukaista jättää asiat kokonaan muiden toimijoiden, markkinoiden, hoidettavaksi.

Erilaiset MaaS-palveluiden kehittäjät ja tuottajat ovat olleet aktiivisesti yhteydessä HSL:ään ja pyytäneet HSL:ää mukaan MaaS-kokeiluihin. HSL onkin varannut budjetissaan vuodelle 2018 rahat uuden MaaS-päällikön palkkaukseen sekä varautunut MaaS:iin liittyvien liikennepalveluiden ostoon. HSL:n tavoitteena on järjestää uusien liikennepalveluiden kokeiluista innovaatiopohjainen tarjouskilpailu, jonka suunnittelu on kuitenkin vasta alkuvaiheessa.

Tuusulan kunta tulee tekemään MaaS-kehityksessä tiivistä yhteistyötä HSL:n kanssa ja seuraa HSL:n roolin kehittymistä. Kunta tulee myös seuraamaan aktiivisesti HSL:n etenemistä MaaS-hankkeiden kanssa sekä muutoinkin seuraamaan MaaS-toimintakentän kehittymistä ja sen tuomia mahdollisuuksia. Kunta tulee lisäksi ottamaan MaaS-aihepiirin kysymykset ja mahdollisuudet huomioon yhdessä HSL:n kanssa joukkoliikenteen linjastosuunnittelutyössä.

Päätös

Päivitetty: 18.12.2017

« Takaisin