Pienomakotitaloalueiden toteuttaminen Tuusulan taajamien yhteyteen

Aloite tehty:
08.05.2017
Aloitteen tekijä:
Kuusisto Päivö / Tuusulan Sosialidemokraattien valtuustoryhmä
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Tuusulan Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että kunta toteuttaa eri puolille kuntaa taajamien yhteyteen omakotialueita pienille tonteille ja alle sadan neliön omakotirakennuksille. Talotehtaat ovat tuoneet viime vuosina runsaasti uusia pienikokoisia, viihtyisiä ja toimivia omakotitalomalleja markkinoille.

Pienet omakotitalot olisivat oiva vaihtoehto rivitalo ja kerrostaloasunnoille. Ne soveltuvat erinomaisesti niin perhettä perustaville nuorille, kuin sinkuille että "mummon mökistä" haaveileville varttuneemmille. Rakentamis- ja tonttikustannukset jäisivät olennaisesti totuttua omakotialuetta alhaisemmiksi. Hyvällä suunnittelulla alueiden viihtyisyys ja toimivuus turvattaisiin.

Tässä yhteydessä tulisi ottaa myös selvitettäväksi mahdollisuudet vuokratonttien vuokrien laskemiseen kohtuullisemmalle tasolle. Kunta on saanut jo vuosia pitkäaikaista lainaa erittäin matalalla 1-2 prosentin korolla. Vuokratonttien nykyinen 8 prosentin korkotaso ei ole perusteltu.

Sopivia alueita pienomakotitonteille löytyisi varmasti esimerkiksi Jokelan Peltokaaresta, joka on lähtenyt toteutumaan nihkeästi. Rakennustehokkuudeltaan esitetty pienomakotialuealue sopisi varmasti myös Rykmentinpuistoon palvelujen ja hyvien liikenneyhteyksien tuntumaan.

Kunnassa on pulaa pienistä ja kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Tämä on johtanut jo työvoimapulaan paikallisissa palvelualan yrityksissä. Kohtuuhintaisten vuokrakerrostalohankkeiden ohella myös esitetyt pienomakotitalo-alueet voisivat olla osaratkaisu kohtuuhintaisten asuntojen pulaan.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 8.5.2017 § 82: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 9.5.2017: Kuntakehitys ja tekniikan valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 8.11.2017 § 148: Kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi
Kunnanhallitus 27.11.2017 § 527: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 11.12.2017 § 243: Aloite käsitelty

Vastaus

Liitteenä olevassa aloitteessa esitetään, että kunta toteuttaa eri puolille kuntaa taajamien yhteyteen omakotialueita pienille tonteille ja alle sadan neliön omakotirakennuksille. Talotehtaat ovat tuoneet viime vuosina runsaasti uusia pienikokoisia, viihtyisiä ja toimivia omakotitalomalleja markkinoille. Aloitteessa lisäksi ehdotetaan, että vuokratonttien vuokraa laskettaisiin nykyisestä 8 %:sta.

Aloitteessa esitettyä pienten tonttien tarve on todettu ilmeiseksi myös KUUMA-asuminen 2040 -selvityksessä (http://www.kuuma.fi/asuminen2040) ja tähän liittyvässä asukaskyselyssä. Selvityksessä kartoitettin KUUMA-alueen kiinnostavuutta ja uusia asumistrendejä. Selvitykseen liittyvässä kyselyssä kävi ilmi, että asumisen uusista trendeistä pieni alle 100 m2 omakotitalo ja piharakennus kiinnostavat eniten. Osa pientä omakotitalo arvostavista toivoisi isompaa pihaa - hieman ristiriitaisesti aluetehokkuustavoitteisiin ja perinteiseen tonttimalliin nähden (mitä isompi tontti, sitä enemmän rakennusoikeutta).

Aloitteessa esitetty pienten tonttien kaavoittaminen on järkevää, mahdollistaen tavallista suuremman väestöntiheyden. Lisäksi eri tonttimalleja markkinoille tarjoamalla kunta saa varmemmin alueita toteutettua. Haasteena on suunnitella sopiva määrä pieniä tontteja kullekin alueelle ja tästä johtuen kannattaa edetä kaavoittaen koekortteleita eri taajamiin, kuten aloitteessa ehdotetaan. Kortteleiden suunnittelussa olisi suotavaa ottaa huomioon, että joko tonttijaon muutoksella tai kaavamuutoksella voitaisiin tarvittaessa tonttikokoa vielä muuttaa vastaamaan tavanomaista omakotitonttikysyntää, jos mahdollista.

Kunnallisteknisten kustannusten osalta tulee selvittää vielä vaikutuksia. Kustannukset voivat olla tavallista suuremmatkin, ellei suunnittelun myötä voida päästä totuttuihin korttelisyvyyksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että pienemmät tontit edellyttänevät tonttikatuja aiempaa enemmän. Asia tulee selvittää tuelvia kaavoja laadittaessa.

Uusien kortteleiden ohella pieniä asuntoja voidaan toteuttaa jo toteutuneissa asuinkortteleissa, mikäli rakennusoikeutta on käyttämättä. Tämä tulee tulevina vuosina olemaan entistä helpompaa, koska valmisteilla olevan uuden rakennusjärjestyksen ehdotuksessa tontin vähimmäiskokoa esitetään 600 m2:n suuruiseksi. Tämä koskee niitä asemakaavoitettuja alueita, joilla asemakaava ei muuta määrää. Tämä sinänsä hyvä vähimmäistonttikoon pienentäminen ei kuitankaan vastaa muuttuneeseen tilanteeseen pienten omakotitonttien kysynnän osalta, koska em. muutos koskee jo rakennettuja pientaloalueita, joiden täydennysrakentaminen on hitaahkoa.

Tontin vuokrahinnan muutosta käsiteltiin kunnanhallituksessa 30.10.2017 § 491. Tuolloin kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että

vuotuinen vuokra kaikilla 1.1.2018 jälkeen vuokrattavaksi päätettävillä pientalotonteilla, mukaan lukien asuntomessualueen tontit sekä tuottajamuotoiset tontit, on 5 % kauppahinnasta sidottuna vuokrasopimuksen allekirjoitusvuotta edeltävän kalenterivuoden keskimääräiseen elinkustannusindeksin pistelukuun siten kuin voimassa oleva laki salliinoudatetaan valtion tukemaa pitkän korkotuen asuntotuotantoon kulloinkin voimassa olevaa Ara:n hintapäätöstä vuokran suuruudesta enimmäistonttihinnasta1.1.2015 jälkeen, jo tehtyjen vanhojen vuokrasopimusten vuokrausprosentti on 1.1.2018 alkaen 5 %.

Vuokrahinnan päättäminen edennee valtuustokäsittelyyn lähiaikoina.

Päätös

Päivitetty: 18.12.2017

« Takaisin