Fiksaatuusula

Aloite tehty:
04.09.2017
Aloitteen tekijä:
Salonen Jussi / tuusulan puolesta ry valtuustoryhmä sekä useat muut valtuutetut
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Ote pormestariohjelmastamme:

Emme digitalisoi nykyisiä tapoja toimia, vaan mietimme, miten tuotamme palveluita digitalisaation tuomin uusin keinoin. Kokeilemme uusia toimintatapoja perustellusti, mutta samalla ketterästi ja nopeasti muistaen, että digitalisoidun palvelun tulee aina olla kuntalaisen ja asiakkaan kannalta paperilla tapahtuvaa asiointia helpompaa, nopeampaa ja joustavampaa.”

Nykyisin lähes jokaisella on käytössään älypuhelin, jossa on kamera, lähes kaikilla myös jokin sosiaalisen median sovellus. Helppo tapa välittää tieto kaatuneesta liikennemerkistä, kuopasta tiellä, pensaasta suojatien edessä on ottaa kuva kännykällä ja lähettää kuva vaikkapa facebookin Tuusulassa kuntoon laittettavaa -sivulle. Sieltä kunnan viranhaltija välittää tiedon asianomaiselle työntekijölle, joka hoitaa homman kuntoon.

Tätä yritimme kolme vuotta sitten. Silloin ei aika ollut kypsä, löytyi seitsemän syytä, miksi näin ei voi toimia.

Sipoo otti runsas vuosi sitten käyttöön #fiksaasipoo -toimintamallin. Siinä Toimintakeskus Risteyksen alle on organisoitu matalan kynnyksen, helpon tavan reklamointi. Kuva korjattavasta kohteesta, kuva aihesanalla fiksaasipoo twitteriin tai facebookin. Sieltä toimintakeskuksen partio ottaa asian hoitaakseen ja kuittaa tehdyn työn - dokumentoi - samaten kuvalla."

”Kuoppa pyörätiessä, pieni reikä aidassa, yllättäen jäätynyt jalkakäytävä… Lähiympäristössämme on aina pieniä vikoja, puutteita tai kauneusvirheitä. Niiden kuntoon laittaminen ei ehkä ole välttämätöntä, mutta viat korjaamalla haluamme parantaa ympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Tätä tarkoitusta varten on olemassa Fiksaa Sipoo, jonka fiksauspartio kiertää Sipoossa kunnostamassa, siistimässä ja paikkailemassa - siis fiksaamassa - kuntalaisten ilmoittamissa kohteissa. Jos työ vaatii erikoistuneempaa ammattiosaamista, homman hoitaa kunnan tekniikka- ja ympäristöosasto, jolle välitämme tarvittaessa pyyntösi. Fiksaa Sipoo on osa toimintakeskus Risteyksen toimintaa, jonka tavoitteena on työllisyyden edistäminen Sipoossa.”

Ehdotamme, että Tuusula ottaa mallia naapuristaan Sipoosta ja aloittaa vastaavan toiminnan pikaisella kokeilulla. Tuusulassa toiminta voidaan organisoida vaikkapa Kohdennetun nuorisotyön alle.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 4.9.2017 § 168: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhhmä 5.9.2017: Talouspalvelujen ja viestinnän valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 16.10.2017 § 459: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 13.11.2017 § 209: Aloite käsitelty

Vastaus

Palvelujen tuottaminen digitalisaation keinoin, uusien toimintatapojen perusteltu kokeileminen, ketterä ja nopea toiminta, ovat asioita, joita Tuusula haluaa olla viemässä eteenpäin. Kunta onkin käynnistämässä lokakuussa 2017 uudenlaista toimintaa kuntalaisten havaitsemien pienten korjauskohteiden kuntoon laittamiseksi. Toimintaan liittyy palautekanavan avaaminen korjauskohteiden ilmoittamiseksi.

Tuusulan kunta perustaa Facebook-sivun, jonne voi ilmoittaa lähiympäristön vaatimista korjaustarpeista, kuten metsikköön ilmestyneestä luvattomasta kaatopaikasta, kuopasta tiessä tai kaatuneesta liikennemerkistä. Ajatuksena on, että kuntalainen ottaa valokuvan korjattavasta kohteesta ja laittaa sen tekstillä #fiksaatuusula ja sijaintitiedolla varustettuna kunnan avaamalle Facebook-sivulle.

Facebook-sivua ylläpitää Tuusulan nuorten Starttipaja. Starttipajan toiminta on suunnattu 16-25 -vuotiaille tuusulalaisille nuorille, jotka ovat vailla työ- tai koulutuspaikkaa sekä tarvitsevat tukea jatkosuunnitelmien tekemiseen ja arjenhallintaan. Pajalle tullaan 3-6 kuukauden jaksoille ja nuori saa pajaviikoilta työmarkkinatukea.

Starttipaja lähettää paikalle "fiksauspartion" korjaamaan asian tai etsii kunnasta oikean tahon ratkaisemaan ongelman. Joka tapauksessa rempallaan olevan kohteen ilmoittajalle kerrotaan, miten asia tullaan hoitamaan. Starttipaja tekee yhteistyötä kunnan organisaation, esimerkiksi kuntakehityksen ja tekniikan toimialan kanssa.

Sipoon kunta on toteuttanut vastaavantyyppistä Fiksaa Sipoo -toimintaa osana toimintakeskus Risteystä. Tuusulassa toimintaa kokeillaan nyt aluksi loppuvuoden 2017 ajan. Jatkosta päätetään kokemusten perusteella.

Päätös

Päivitetty: 23.11.2017

« Takaisin