Pelastakaa Jokelan vanutehtaan kiinteistö

Aloite tehty:
13.01.2018
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Vanutehtaan kiinteistö on ainutlaatuinen Jokelan teollista perinnettä edustava kiinteistö.
Se kannattaisi korjata ja säilyttää jälkipolville. Siihen voisi tehdä nuorisotiloja erilaista aktiivista toimintaa varten, kuten autojen ja mopojen korjailua, musiikin harjoittelutiloja, erilaisen taiteen tekemiseen yms. Korjausvaiheessa sitä voisi käyttää työttömien ns. aktiivimallin toteuttamiseen. Nuoret voisivat itse osallistua sen korjaamiseen ja kunnostamiseen omaksi aktiivisen toiminnan tiloiksi.

Käsittelyvaiheet

15.1.2018: Kuntakehityksen ja tekniikan toimialalle valmisteltavaksi
4.4.2018: Tilakeskus vastannuta sähköpostilla aloitteen tekijälle.

Vastaus

Kiinteistö on vanha, tyhjäksi jäänyt teollisuusrakennus, jonka omistaa Kiinteistö Oy Tuusulan Tärkkelystehdas. Kunnalla ei näillä näkymin ole tulossa lyhyellä, keskipitkällä tai edes pitkällä aikavälillä toimintaan liittyvää käyttötarkoitusta peruskorjattavalle kiinteistölle. Kunta ei suunnittele kiinteistön lunastamista tällä hetkellä.

Päivitetty: 04.04.2018

« Takaisin