Kunnanhallituksen kyselytunti kuntalaisille

Aloite tehty:
07.05.2018
Aloitteen tekijä:
Yltävä Anna ja useat muut valtuutetut
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Kunnanhallituksen avoimet kokoukset ovat lisänneet läpinäkyvyyttä Tuusulan kunnan päätöksenteossa. Kokouksissa kuntalaisilla ei ole kuitenkaan puheoikeutta, joten
kokousten avoimuus ei itsessään lisää avointa vuorovaikutusta kuntalaisten ja kunnanhallituksen kesken.

Esitämme, että Tuusulan kunta järjestää kunnanhallituksen avoimien kokouksien yhteydessä kuntalaisten kyselytunnin vuorovaikutuksen lisäämiseksi päätöksenteossa. Näin kuntalaisilla on mahdollisuus saada vastauksia kysymyksiinsä koskien kunnan päätöksentekoa ja toimintaa ja kunnanhallitus saa ensi käden tietoa kuntalaisia askarruttavista asioista.

Kyselytunti voidaan toteuttaa ennen kunnanhallituksen avoimen kokouksen alkua. Kunnanhallitukselle esitettävät kysymykset tulisi pääsääntöisesti kerätä etukäteen määriteltyyn päivämäärään mennessä esim. kunnan tekeminä kyselyinä kunnan internetsivuilla, kunnan sosiaalisen median tilien kautta ja/tai yhteistyössä Keski-Uusimaa- tai Viikkouutiset -lehden kanssa gallupkyselynä. Tämä antaisi mahdollisuuden kunnanhallituksen jäsenille ja kysymysten teemoista vastaaville viranhaltijoille valmistella vastauksia kysymyksiin etukäteen.

Esitämme myös vanhassa johtosäännössä ollutta valtuuston kyselytunnin palauttamista, joka mahdollisti kuntalaisten kysymykset valtuustolle tiettyyn määräaikaan mennessä ennen kokousta. Tämä unohtui uudesta pormestarimallin mukaisesta valtuuston johtosäännöstä.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 7.5.2018 § 57: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 8.5.2018: Yleisjohdon ja konsernipalveluiden valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 11.6.2018 § 221: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 3.9.2018 § 96: Aloite käsitelty

Vastaus

31.5.2017 saakka voimassaolleessa valtuuston työjärjestyksessä oli säännös kyselytunnista/kuntalaisten kysymyksistä valtuutetuille. Ko. säännöksen mukaan kuntalaisilla oli oikeus esittää valtuustolle, valtuustoryhmälle tai valtuutetulle valtuuston kokouksen päätteeksi järjestetyllä kyselytunnilla vastattavaksi lyhyitä kulloinkin yhteen asiaan kohdistuvia kysymyksiä kunnan toiminnoista. Kysymys tuli kirjallisena toimittaa viimeistään valtuuston kokousta edeltävänä maanantaina kunnanvirastoon. Kysymysten johdosta voitiin käydä keskustelua. Kyselytunti oli julkinen.

Tällä hetkellä kuntalaiset voivat antaa palautetta kunnan toiminnasta ja esittää kysymyksiä kunnan viranhaltijoille ja luottamushenkilöille monin eri tavoin: kuntalaiset voivat tehdä aloitteita, tavata viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä kuntalaisilloissa, kunta ja kuntapoliitikot ovat läsnä sosiaalisen median kanavissa, kunnan verkkosivuilla on palautelomake jne. Kunnan viranhaltijat pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan vastaamaan kuntalaisille kohtuullisessa ajassa jo virkansa velvoittamina ja luottamushenkilöillä on tähän poliittinen intressi. Mikäli kuntalaisilta halutaan kanavoida enemmän kysymyksiä – rohkaista kysymysten esittämiseen – päätöksenteossa olevista asioista, voi kunnanhallituksen kyselytunti olla perusteltu ajatus. Kysymysten keräämiseen voidaan käyttää samoja kanavia kuin jo nyt käytetään eli esimerkiksi kunnan verkkosivujen yleistä palautelomaketta, erillistä kunnan verkkosivuille laadittua (tai Surveypal-työkalulla tehtyä) lomaketta tai kehotusta lähettää sähköpostia johonkin sovittuun sähköpostiosoitteeseen. Lisäksi lienee tarpeen olla mahdollisuus toimittaa kysymys kirjallisena kunnantalolle. Facebookin kautta toimittaessa kyseeseen voi tulla Facebookin viestiominaisuudella kunnan Facebook-tilille jätetty viesti. Myös yhteistyö paikallislehden kanssa on aina mahdollista, mutta mikäli tästä tehdään pysyvä toimintatapa ja julkiset kokoukset toistuvat, kysymysten kerääminen on hyvä vakioida kunnan omaksi toiminnaksi, jossa käytetään mediaa apuna.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kunnanhallituksen julkisten kokousten yhteydessä voidaan järjestää kyselytunti kuntalaisille. Kysymykset kerätään etukäteen (viimeistään viikkoa ennen) esim. kunnan kotisivuja ja lomakkeita ja sähköpostia hyödyntämällä. Kysymykset voidaan myös tuoda kunnantalolle. Käytäntö voidaan käynnistää seuraavaa kunnanhallituksen julkista kokousta silmällä pitäen, kunhan kokousaika on tiedossa.

Ainakaan 10 viimeisen vuoden aikana kuntalaiset eivät esittäneet kysymyksiä valtuuston kyselytunnilla vastattavaksi, joten ko. käytäntöä ei ole tarkoituksenmukaista ottaa uudelleen käyttöön

Päätös

Päivitetty: 21.09.2018

« Takaisin