Icehearts-toiminta, selvitys toiminnan aloittamiseksi Tuusulassa

Aloite tehty:
08.04.2019
Aloitteen tekijä:
Sjöblom Ruut
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Esitän, että selvitetään mahdollisuus Icehearts-toiminnan aloittamiselle Tuusulassa. 

Icehearts on varhaisen puuttumisen toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. 
Icehearts-filosofia tukee lapsen kasvua itseensä luottavaksi ja toiset huomioonottavaksi joukkueen jäseneksi. Toimintamalli perustuu arvomaailmaan, joka antaa jokaiselle lapselle mahdollisuuden. 

Iceheartsin tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä, edistää sosiaalisia taitoja ja luoda lapsille pitkäkestoinen ja turvallinen aikuisen läsnäolo läpi kasvun nivelvaiheiden. Icehearts-kasvattaja tekee tiivistä yhteistyötä sosiaalitoimen ja opetustoimen kanssa lapsen hyväksi. Icehearts-toimintamalli näyttää tutkimustulosten valossa tavoittavan oikean kohderyhmän eli ne lapset, joilla on varhaisen tuen tarvetta ja haasteita käyttäytymisen tai tunne-elämän säätelyssä. Kasvattajat havaitsivat jo yhden vuoden seurannassa positiivisia muutoksia erityisesti lasten sosiaalisissa taidoissa, kaverisuhteissa, itsetunnossa sekä mielialassa. 

Iceheartsin ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö on saanut myös kansainvälistä tunnustusta.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 8.4.2019 § 46: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 9.4.2019: Sivistys -toimialueen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 14.10.2019 § 399: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 11.11.2019 § 151: Aloite käsitelty

Vastaus

Sivistyksen toimialue on saanut vastattavakseen aloitteen selvityksen tekemisestä Icehearts-​toiminnan aloittamisen mahdollisuudesta Tuusulassa.

Icehearts ry on yleishyödyllinen organisaatio,​ joka on kehittänyt ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön mallin,​ jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä,​ edistää sosiaalisia taitoja,​ tuoda syrjäytymisvaarassa oleville lapsille pitkäkestoinen ja turvallinen aikuisen läsnäolo läpi kasvun nivelvaiheiden ja edistää hyvinvointia. Mallia toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä sosiaali-​,​ ja sivistystoimen ammattilaisten kanssa.

Yhteistyön tavoitteena on tukea kunnan peruspalveluita ja hankkia osittain vaihtoehtoinen malli tukemaan syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria.

Icehearts harjoittaa toimintaansa käytännössä perustamalla Icehearts-​joukkueita,​ jotka tukevat niihin valittujen lasten kasvamista. Malli on liikuntaa painottava varhaisen puuttumisen toimintamalli lapsen hyväksi,​ jossa järjestön palkattu työntekijä – Icehearts-​kasvattaja – tukee ja ohjaa arjessa sekä valmentaa valitussa joukkueurheilulajissa ryhmänsä lapsia 12 vuoden ajan.

Ensimmäiset lapset valitaan Icehearts-​joukkueeseen 6-​vuotiaina yhteistyössä kasvatus-​ ja sosiaalitoimen ammattilaisten kanssa. Tämä ydinryhmä,​ johon kuuluu kuudesta kymmeneen lasta,​ valikoituu toimintaan ammatillisin perustein syntyneen huolen kautta. Tyypillisiä toimintaan osallistuvien ydinryhmän lasten vaikeuksia ovat impulssiherkkyys,​ oppimis-​ ja keskittymisvaikeudet sekä käytös-​ ja tunne-​elämän häiriöt. Osalla ydinryhmän lapsista on myös neurologisia sairauksia ja ongelmia oman toimintansa ohjauksessa.

Ydinryhmän jälkeen joukkueen kokoa kasvatetaan vähitellen sen sosiaalinen kantokyky ja käytännön toiminnan toteutus huomioiden. Kaikilla toimintaan valittavilla lapsilla on ammatillisesti tunnistettu tuen tarve,​ mutta ydinryhmän jälkeen valittavilla tasapainottavilla lapsilla nämä tarpeet ovat luonteeltaan lievempiä. Tyypillisiä tasapainottavien lasten valinnan kriteereitä ovat perheen vähävaraisuus,​ monilapsisuus tai yksinhuoltajuus. Tyypillisesti joukkueen kokoonpano on valmis neljänteen toimintavuoteen mennessä,​ jolloin joukkueessa on lopulta 20–30 keskenään saman ikäistä lasta tai nuorta.

Icehearts-​joukkueen toiminta rakentuu ajan kuluessa jonkin joukkueurheilulajin ympärille,​ mutta toiminnan keskiössä on saman aikuisen – Icehearts-​kasvattajan – sitoutuminen ryhmänsä lapsiin kahdentoista vuoden ajaksi. Toiminnan pitkäkestoisuus,​ jatkuvuus ja samojen aikuisten pysyvä sitoutuminen yhteistyöhön ovat merkittäviä motivaatiotekijöitä ongelmista kärsiville lapsille.

Icehearts-​toimintamallin tavoitteena on ennaltaehkäistä lasten syrjäytymistä yhteistyössä sosiaalityön,​ perheen ja koulun kanssa. Tähän tavoitteeseen pyritään integroimalla huono-​osaisia lapsia sellaiseen normaaliin arkielämään,​ joka monelle heidän ikätovereistaan on itsestäänselvyys. Liikunta ja joukkueurheilu eivät ole toimintamallissa tavoitteita itsessään,​ vaan välineitä huono-​osaisten lasten osallistamiseksi. Icehearts tukee ryhmään valittujen lasten hyvinvoinnin lisäksi peruspalveluiden ammattilaisten työtä. Toimintamallin pyrkimyksenä on käynnistää ja juurruttaa useampia Icehearts-​joukkueiden ketjuja sosioekonomisesti heikoille asuinalueille,​ jolloin toiminnan kerrannaisvaikutuksia kyetään ulottamaan yksittäistä koulua moninkertaisesti laajemmalle alueelle.

Pyrkimyksenä on ryhmään valittujen lasten oikea-​aikainen,​ tehokas,​ kokonaisvaltainen ja riittävän pitkäkestoinen tuki. Icehearts-​toiminnan roolina on toimia pitkäkestoisena kasvuyhteisönä,​ kokonaisvaltaisena eri tahoja ja nivelvaiheita yhdistävänä linkkinä ja tukena eri palveluiden välillä. Icehearts-​toiminnassa toteutettava joukkueurheilu luo tarkoituksenmukaiset puitteet kasvuyhteisön luomiselle. Liikunnan ja joukkueurheilun kautta lapsi oppii sosiaalisia taitoja. Joukkue pyrkii myös tarjoamaan huono-​osaiselle lapselle perheineen pysyvän ja pitkäkestoisen tukiverkon.

Icehearts-​toiminta on vaikuttavaa

Icehearts –toiminnalla on tutkitut ja todetut aidot vaikutukset,​ jotka tuovat hyvinvoinnin seurauksena säästönä. Toimintamalli on työväline,​ joka tuo pitkällä aikavälillä lisäarvoa ja vaikutusta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) aloitti vuonna 2015 selvityksen Icehearts toimintamallin vaikuttavuudesta. 13 vuoden pitkittäistutkimuksessa seurataan viiden Icehearts ryhmän toimintaa. Ensimmäinen raportti julkaistiin syksyllä 2017 (https://www.julkari.fi/handle/10024/135153)

Icehearts-​toimintamalli näyttää tutkimustulosten valossa tavoittavan oikean kohderyhmän eli ne lapset,​ joilla on varhaisen tuen tarvetta ja haasteita käyttäytymisen tai tunne-​elämän säätelyssä. Kasvattajat havaitsivat jo yhden vuoden seurannassa positiivisia muutoksia erityisesti lasten sosiaalisissa taidoissa,​ kaverisuhteissa,​ itsetunnossa sekä mielialassa. Icehearts-​toiminta on tuottanut mm. seuraavia tuloksia: koulussa käynti on parantunut,​ käyttäytyminen koulussa ja kotona on parantunut,​ aggressiivinen käyttäytyminen ja pelokkuus vähentynyt,​ aikuisten kanssa toimeen tuleminen parantunut,​ auktoriteettinen kunnioittaminen helpottunut,​ kaverisuhteet parantuneet,​ kavereiden määrä lisääntynyt,​ sosiaaliset taidot kohentuneet,​ itsetunto vahvistunut,​ mieliala kohentunut,​ liikunnallisuus lisääntynyt,​ lapsen ja vanhempien suhde parantunut,​ perheen sisäiset suhteet kohentuneet ja vanhempien jaksaminen parantunut.

THL:n pitkittäistutkimuksen toinen raportti julkaistiin marraskuussa 2018 ja se käsittelee Icehearts-​toimintaa koulun kumppanina. (http://www.julkari.fi/handle/10024/137198)

Toiminnan aloittaminen

Icehearts –toiminnan aloittaminen edellyttää kunnalta rahallisen panostuksen lisäksi pitkäjänteistä sitoutumista ja tavoitteellisuutta. Toimintamallin yhden joukkueen vuosittaiset kustannukset ovat 50 000 euroa,​ koko joukkueen elinkaaren kustannukset ovat 600 000 euroa. Malli ei sovi kokeilumielellä aloitettavaksi– laitetaan yksi joukkue pystyyn. Uusilta kunnilta edellytetään sitoutumista kahden joukkueen perustamiseen. Kunnassa tulee muodostaa ohjausryhmä,​ jonka tehtävänä on tukea toimintaa,​ suunnitella,​ seurata ja valvoa.

Toiminnan aloittamisesta käydään neuvottelut,​ joissa selvitetään toiminnan edellytyksen ja tarpeet. Aikaa tähän prosessiin on hyvä varata 1-​ 2 vuotta. Yhteistyökumppanuudesta ja toiminnan rahoittamisesta laaditaan kumppanuussopimus.

Icehearts -​ toimintamallissa on keskistetty hallinto ja tuki Suomen Icehearts ry:ltä. Palkattava kasvattaja on Suomen Iceheartsin työntekijä ja järjestö hoitaa rekrytoinnin,​ perehdytyksen ja toimintaan liittyvän ylläpidon.

Toiminnan aloittaminen ja joukkueen prosessi alkaa kasvattajan rekrytoinnilla. Ohjausryhmän tehtävänä on valita 1-​2 keskuskoulua. Kasvattaja jalkautuu alueelle 1. toimintavuotena lisäaikuiseksi,​ tutustuu alueen esikoululaisiin ja haastattelee henkilöstöä,​ sosiaalihuolto,​ erityisen tuen koordinaattoria.

Jokainen lapsi valitaan ammatillisen huolen perusteella -​ ohjausryhmässä sovitaan,​ kuka vie ehdotuksen perheelle. Kasvattaja tapaa jokaisen perheen yksilöllisesti ja arvioidaan,​ sopiiko toiminta lapselle ja perheelle. Perhelähtöinen lähestymistapa on todettu hyväksi ja sitovaksi. Joukkueen ydinryhmän lapset,​ 6-​10 lasta valikoituu esikouluiässä,​ tasapainottavat lapset seuraavien 2.-​5. vuoden aikana. Lopullisen ryhmän koko on n. 25 lasta. Yhteen joukkueeseen mahtuu 2-​3 ikäluokkaa

Joukkueen toiminta ja kasvattajien työ koostuu Icehearts toimintamallin keskeisistä toimintaelementeistä;​ koulutyöstä,​ perhe-​ ja verkostotyöstä,​ tarveharkintaisesta ja kohdennetusta yksilötyöstä sekä harrastus-​ ja leiritoiminnasta. Koulutyön sisällöt sovitaan aina yhteistyössä koulun rehtorin,​ oppilashuoltoryhmän ja opettajien kanssa. Iltapäivisin järjestettävä ryhmätoiminta on tärkeä osa viikkorytmiä ja sosiaalisten taitojen opettelua. Näiden lisäksi pienryhmä-​ ja yksilötyöllä kasvattajat kykenevät pureutumaan yksilöllisiin tuen tarpeisiin ja kasvatustyöhön. Perhe-​ ja verkostotyössä toimitaan kasvatuskumppanina ja luotettavana aikuisena perheelle ja viranomaisverkostolle. Leiri-​ ja retkitoiminta on aktiivista ja säännöllistä sosiaalisen pääoman vahvistamista. Niillä tarjotaan elämyksiä,​ onnistumisen ja voimaantumisen kokemuksia,​ jotka auttavat arjessa eteenpäin. Iltapäivien ryhmätoiminta muuttuu hiljalleen enenevässä määrin joukkueharrastukseksi ja tavoitteena onkin juurruttaa lapsille liikunnallinen elämäntapa osaksi itsestä huolehtimista. Joukkueen roolina on rakentaa joukkueesta ryhmä,​ johon jokainen ryhmän lapsi kokee aidosti kuuluvansa ja olevansa tärkeä osa ryhmää. Laajempana,​ yhteiskunnallisena tavoitteena joukkuetoiminnalla on luoda ryhmän jäsenille osallistava paikka yhteiskunnassa. Nämä yhdessä ehkäisevät radikalisoitumista ja syrjäytymistä sekä vahvistavat osallisuutta ja hyvinvointia.

Toiminnan rahoitus

Icehearts-​kokonaisuuden rahoitus jakautuu kolmeen osaan: kattojärjestön hallinto,​ kasvattajien henkilöstökulut ja joukkuetoiminnan kulut.

Kattojärjestö Suomen Icehearts ry:n toiminta on valtakunnallista ja rahoitetaan pääosin Veikkauksen avustuksella. Kattojärjestössä työskentelee hallinnon ja tukipalveluiden henkilöstö.

Paikallisyhdistysten rahoitus koostuu pääosin kuntien avustuksista,​ joilla katetaan kasvattajien palkkakustannukset. Osana hallinnon tukipalveluita kattojärjestö koordinoi järjestön ja paikallisyhdistysten yleistä varainhankintaa esimerkiksi etsimällä sponsoreita ja lahjoituksia ja hakemalla erilaisia toiminta-​avustuksia ja apurahoja. Lisäksi sekä kattojärjestö että paikallisyhdistykset järjestävät erilaisia varainhankintatapahtumia,​ kuten hyväntekeväisyysotteluita ja – konsertteja,​ joiden tuotto ohjataan eri paikallisyhdistysten alaisten joukkuetoimintojen mahdollistamiseen ja ylläpitämiseen.

Kolmantena rahoituksen tasona ovat joukkueet,​ jotka muodostavat Icehearts-​ toiminnan ytimen ja joissa järjestön perustehtävää toteutetaan. Joukkuetoiminnan kustannukset kasvattajan palkkakuluja lukuun ottamatta sisältävät muun muassa tilavuokria,​ urheiluvarusteiden ja -​välineiden hankintakuluja,​ kuljetuskuluja,​ leirimajoituskuluja,​ toimitilavuokria ja seuratoiminnan lisenssimaksuja. Näiden rahoitus koostuu yksityishenkilöiden lahjoituksista,​ kattojärjestön ja yksittäisten kasvattajien tekemästä varainhankintatyöstä,​ säätiöavustuksista ja apurahoista sekä yritysten tavaralahjoituksista ja sponsorituesta.

Toimintamalli eri kunnissa:

Lahti: Toiminta aloitettu 2011,​ rahoitus kumppanuussopimuksella. Toiminnassa 3 joukkuetta nyt ja 2020 2 joukkuetta lisähaussa. Rahoitus tulee Sivistystoimesta. Ohjausryhmässä perusopetusjohtaja ja lastensuojelun päällikkö pysyväisinä

Tampere: Toiminta aloitettu 2015,​ parin vuoden taustatyön jälkeen. Toiminnassa aluksi 4 joukkuetta,​ tavoitteena hakea säästöjä lastensuojeluun. Toiminta alueellisesti painotettu. Näkynyt lastensuojelunasiakkuuksien vähentämisenä. 8 joukkuetta tällä hetkellä,​ 2020 4 lisäjoukkuetta.

Kerava: Toiminta aloitettu 2018 yhdellä ryhmällä,​ arvioinnissa toisen ryhmän perustaminen. Ohjausryhmässä mukana valtuutettuja ja kaupunginjohtaja – toimintamalli strateginen painopiste

Lappeenranta – aloitettu 2019,​ sopimus puoliksi Eksoten ja Lappeenrannan kaupungin kanssa

Mikäli Icehearts-​toiminnan aloittamisessa halutaan edetä,​ kasvatus-​ ja sivistyslautakunta esittää,​ että Tuusulan kunta käynnistää tarkemman toiminnallisen ja taloudellisen selvityksen Icehearts-​toiminnan aloittamisen aikaisintaan vuonna 2021 Tuusulassa yhteistyössä KeuSoten kanssa.

Päätös

Päivitetty: 19.11.2019

« Takaisin