Kunnantalon väistöratkaisu kokonaisvaltaisesti

Aloite tehty:
08.04.2019
Aloitteen tekijä:
Lepojärvi Kati / Tuusulan puolesta valtuustoryhmä
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Kunnantalolla on ollut sisäilmaongelmia pitkään. Kunnantalosta onkin päätetty luopua, koska rakennus olisi vaatinut mittavia korjauksia, ja rakennuksen purku päätös on tehty. Viime vuoden 2018 loppukesästä lähtien ongelmat ovat kuitenkin kasvaneet huomattavasti mm. siten, että useammat henkilöt, jotka eivät ole koskaan aiemmin reagoineet sisäilmahaittoihin, reagoivat nykyisin kunnantalolla oleskellessaan. Niille, jotka reagoivat jo aiemmin sisäilmaongelmiin, terveyshaittavaikutukset taas ovat olleet kestämättömät. 

Kunnantalon henkilökunnalle on päätetty toteuttaa väistö muihin tiloihin. Hyvä niin. Osa henkilöstöstä on herkistynyt sisäilmaongelmille kunnantalolla ollessaan niin pahoin, etteivät voi ilman pahoja oireita oleskella enää kunnantalolla. 

Myös iso osa luottamushenkilöistä oirehtii kunnantalolla oleskellessaan, jo lyhyen kunnantalolla oleskelun aikana ja sen päätteeksi. Luottamushenkilöiden oireet ovat monenlaisia, sisäilmaoireisiin lukeutuvia, kuten: ihottumat, silmien ja ihon kutina, päänsärky, äänen käheys ja menetys, keuhkojen astmaattiset ja muut tulehdustilat kunnantalolla oleskelun seurauksena, ja monet muut. 

Monelle viranhaltijalle ja luottamushenkilölle kunnantalolla oleskelu on aiheuttanut tarpeen käyttää kunnantalolla oleskellessa ja/tai jatkuvasti astmalääkkeitä, avaavia lääkkeitä, antibiootti- ja kortisonilääkityksiä toistuviin (keuhko)tulehduksiin, jne. 

Kunnantalolla järjestetään kokousten lisäksi myös kuntalaisiltoja ja muita tapahtumia. Ei ole kuntalaisia tasapuolisesti kohtelevaa, jos sisäilmaongelmille herkistyneet ihmiset eivät voi osallistua kokouksiin ja kunnan osallisuustyöhön. 

Kokoustilojen käyttöä kunnantalolla henkilökunnan väistön toteutumisenkin jälkeen on perusteltu sillä, että oleskelu kunnantalolla, ongelmallisissa tiloissa on lyhytaikaista. Oleskelun lyhytaikaisuutta ei voida kuitenkaan taata, kun kokoukset usein venyvät pitkiksi. Lisäksi, lyhytaikainenkin oleskelu kunnantalolla voi aiheuttaa pitkäaikaiset oireseuraukset ja lääkehoitotarpeen. 

Ei ole myöskään kestävää, että johtavat viranhaltijat, jotka eivät voi työaikana oleskella kunnantalolla, joutuvat kuitenkin esittelijän ominaisuudessa osallistumaan joskus jopa normaalityöpäivän mittaisiin valtuuston kokouksiin, sekä kunnanhallituksen ja muiden valmisteluelimien kokouksiin ja seminaareihin, jotka järjestetään kunnantalolla. 

Emmehän halua tuhota viranhaltijoidemme ja muun henkilökuntamme, luottamushenkilöidemme, emmekä kuntalaistemme terveyttä? 

Haluamme siis väistön kunnantalolta toteutettavaksi myös kokoustilojen osalta mahdollisimman pian siten, että kokoustiloja kartoitetaan kunnan toimintojen muista väistörakennuksista, koulujen tiloista tai muista, esimerkiksi yhteisöjen soveltuvista tiloista. Lisäksi toivoisimme kiireellistä etenemistä kunnantalon korvaavien tilojen toteuttamiseksi.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 8.4.2019 § 49: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 9.4.2019: Hallintopalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 25.11.2019 § 486: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 9.12.2019 § 185: Aloite käsitelty

Vastaus

Suurin osa kunnantalolla työskennelleestä henkilöstöstä on siirtynyt väistötiloihin. Lopullisesti kunnantalo tyhjennee maaliskuussa 2020.

Toimielinten,​ työryhmien ym. kokoukset järjestetään jo nyt pääosin kunnantalon ulkopuolella. Valtuusto kokoontui syyskuussa Jokelassa ja lokakuussa Kellokoskella. Marraskuusta lähtien valtuuston kokoukset pidetään Hyrylän koulukeskuksessa,​ missä valtuustoasioiden informaatiotilaisuudet on pidetty jo koko syyskauden. Kunnanhallitus,​ konsernijaosto ja valtuustoasiain valmistelutoimikunta kokoontuu toistaiseksi kokoustila Ostarissa,​ mutta ko. toimielinten kokoukset siirtyvät pidettäväksi Tuuskodossa Tuuskodon remontin valmistuttua vuoden 2020 alkupuolella.

Muut toimielimet ovat kokoontuneet syyskauden muutamaa toimielintä lukuun ottamatta eri kokoustiloissa kunnantalon ulkopuolella. Pääosan kasvun ja ympäristön toimialueen henkilöstöstä siirtyessä väistötiloihin Sahankulmaan myös toimialueen lautakuntien ja jaostojen kokoukset on siirretty pidettäväksi siellä. Tuuskotoon siirtyvien toimialueiden ja kuntatoimialan lautakuntien ja muiden toimielinten kokoukset pidettäneen väistötilojen valmistuttua Tuuskodossa. Keski-​Uudenmaan ympäristölautakunnan kokoukset pidetään jatkossa Marianlinnassa eli ympäristökeskuksen toimitiloissa.

Päätös

Päivitetty: 31.12.2019

« Takaisin