Pienryhmäpaikkojen lisääminen

Aloite tehty:
11.04.2022
Aloitteen tekijä:
Johanna Sipiläinen ja Tuusulan Puolesta valtuustoryhmä
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Osaamisen ja sivistyksen rakentaminen ovat kunnan ydintehtäviä. Opetuksen järjestäminen Suomessa perustuu vahvasti autonomiaan sekä paikallisesti kunnissa ja kouluissa tehtäviin ratkaisuihin.

Tuusulassa on erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia. Kaikki heistä eivät pysty opiskelemaan tukitoimista huolimatta muun ryhmän mukana, vaan tarvitsisivat paikan pienryhmäopetukseen. Pienryhmäpaikkoja on kuitenkin tällä hetkellä liian vähän tarpeeseen nähden. Paikkoja tulisi lisätä, sillä opettajan aika, huomio ja voimavarat eivät riitä erityistä tukea vaativiin oppilaisiin ja koko muun luokan opettamiseen.

Pienryhmäpaikoista ei ole lapsen edun mukaista tinkiä, varsinkaan tilanteessa jossa koronapandemiasta aiheutuneet poikkeusolot ja niiden seurausvaikutukset ovat luoneet oppimis- ja osaamisvajeen sekä lisänneet syrjäytymis- ja mielenterveysongelmien riskiä. Elämme myös parhaillaan keskellä Ukrainan sotaa ja on hyvä tiedostaa että sota voi aiheuttaa lapsissa vaikeita tunteita, huolta ja pelkoa.

Edellä olevan perusteella ehdotan, että ryhdytään toimenpiteisiin pienryhmäpaikkojen kasvattamiseksi.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 11.4.2022 § 46: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 12.4.2022: Sivistyksen toimialan valmisteltavaksi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 20.9.2022: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 26.9.2022 § 330: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 14.11.2022 § 148: Aloite käsitelty

Vastaus

Sanna Marinin hallitusohjelman varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen laadun ja tasa-​arvon kehittämisohjelman mukaisesti tärkeää on lähikoulu-​ ja lähipäiväkotiperiaatteen vahvistaminen. Tuusula on mukana OKM:n rahoittamassa Kaikille yhteinen koulu ja -​ varhaiskasvatus hankkeissa,​ jonka keskeinen tavoite on kasvun ja oppimisen tukeminen lähikoulussa/-​päiväkodissa. Henkilöstön osaamisen lisääminen on toinen keskeinen tavoite. Kaikille yhteinen koulu ja -​varhaiskasvatus hankkeiden kautta on tarjottu laajasti erilaista osaamista vahvistavaa koulusta,​ niin tutkimusperustaisissa vaikuttavissa menetelmissä,​ kuten Ihmeelliset vuodet,​ mutta myös esim. Nepsy-​taitojen vahvistamista.   

Tuusulassa on vuodesta 2013 lähtien lähdettysuunnitelmallisesti vahvistamaan lähikouluperiaatetta. Tukea lähikouluissa on lähdetty vahvistamaan mm. laaja-​alaisten erityisopettajien määrän lisäämisenä. Vuonna 2013 laaja-​alaisia erityisopettajia oli kunnassa 16,​ kun niitä vuonna 2021 on ollut 46.  Osa muutoksesta on tullut erityisluokkaresurssin ohjaamisesta laaja-​alaiseen erityisopetukseen,​ mutta kunta on myös lisännyt resurssia ja erityisopettajien määrä kokonaisuudessaan on noussut 15 opettajan verran vuodesta 2013. Tuusulassa on edelleen vahva pienluokkarakenne,​ yhteensä 26 erityisen tuen pienryhmää luokka-​asteille 1-​9. Kullakin alueella (Jokela,​ Kellokoski ja Hyrylä) toimii alueelliset pienluokat,​ niin alakoulu kuin yläkouluikäisille. Koko kuntaa palvelevat vaativan erityisen tuen luokkapaikat on keskitetty Mikkolan kouluun.  

Viime vuosina on vahvistettu yhteisopettajuuden muotoja,​ jotka mahdollistavat joustavat ryhmittelyt. Joustavien ryhmittelyiden avulla on mahdollista huomioida oppilaiden tarpeet entistä paremmin oppilaan omassa lähikoulussa.   

Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä vaihtelee vuosittain ja tähän tarpeeseen on vastattu. Viime vuosina on tullut kolmen erityisluokan lisäys,​ yksi ryhmä vaativaan erityisopetukseen ja kaksi alueellista pienryhmää lisää.  Pienryhmien määrän lisäksi tulisi miettiä mihin tarpeeseen ko. pienryhmiä kohdennetaan. Tulevaisuudessa on pohdittava yläkouluikäisten EMO-​ luokan,​ ja 4-​6 lk alueellisten pienryhmien perustamista Jokelan ja Kellokosken alueelle. Resurssoinnin kokonaisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta tarkastellaan joka vuosi talousarvion yhteydessä.

Päätös

Päivitetty: 21.11.2022

« Takaisin