Ilmasto-, energia- ja ympäristösuunnitelmat tueksi Tuusulan kunnan ilmastostrategiaan

Aloite tehty:
11.04.2022
Aloitteen tekijä:
Eeva-Liisa Nieminen
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Tuusula on strategiassaan linjannut ilmastopoliittisen ohjelman. Sitä ollaan parhaillaan työstämässä. Monenmoisten maailman kriisien keskellä olisi tärkeää, että ohjelmaan saadaan monipuolisesti ja nopeasti Vihreään siirtymään liittyvät EU:ssa valmistelun alla olevat eri osa-alueiden tavoitteet ja miten Tuusula niitä toteuttaa. Koska aihepiiri on laaja, riskinä on, että poimitaan muutama asia, mutta suljetaan silmät niin ikään tärkeiltä osa-alueilta.

Vastasin EU:n kyselyyn European Green Dealin (Eurooppalaisen vihreän kehityksen ohjelman) toteuttamisesta omalla alueellani. Yksi lukuisista kysymyksistä kuului:

”Onko alueellanne seuraavat politiikkaa koskevat ilmasto-/energia-/ympäristösuunnitelmat ?”

Energiatehokkuus

Uusiutuvan energian tuotanto

Ilmastomuutokseen sopeutuminen

Luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ennallistaminen

Saastumisen vähentäminen

Ilmasto-oikeudenmukaisuus

Päästöjen vähentäminen

Kestävä liikkuminen

Kestävät rakennukset

Energiaköyhyyden torjunta ja oikeudenmukainen siirtymä

Kiertotalous

Kestävä maatalous

Kestävä elintarvikkeiden tuotanto ja kulutus

Vastausvaihtoehtoja jokaisen kohdalla oli seuraavat neljä.

Kyllä, suunnitelma on käytössä ja voimassa.

Laadimme suunnitelmaa parhaillaan.

Ei, meillä ei ole tällaista suunnitelmaa, mutta haluaisimme sellaisen.

Ei, meillä ei ole tällaista suunnitelmaa, emmekä aio laatia sellaista.

ALOITE

Tuusulan tulee sisällyttää ilmasto-, energia- ja ympäristösuunnitelmat monipuolisesti eri osa-alueilla osana Ilmastopoliittista ohjelmaa. Ohjelmaa tulee valmistella nopealla aikataululla ja huomioida ilmasto-, energia- ja ympäristövaatimukset kaikessa päätöksenteossa jo sovitun strategian mukaisesti.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 11.4.2022 § 47: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 12.4.2022: Kasvun ja ympäristön toimialueen valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 18.1.2023 § 4. Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 23.1.2023 § 26: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 6.2.2023 § 16: Aloite käsitelty

Vastaus

Eeva-​Liisa Niemisen aloitteessa 11.4.2022 pyydettiin selvitystä Tuusulan kunnan ilmasto-​/energia-​/ympäristösuunnitelmista. Tuusula on strategiassaan linjannut ilmastopoliittisen ohjelman,​ jota ollaan parhaillaan työstämässä. Aloitteen mukaan olisi tärkeää,​ että ohjelmaan saadaan monipuolisesti ja nopeasti Vihreään siirtymään liittyvät EU:ssa valmistelun alla olevat eri osa-​alueiden tavoitteet ja miten Tuusula niitä toteuttaa. Koska aihepiiri on laaja,​ riskinä on,​ että joku tärkeä osa-​alue jää huomioimatta. Aloitteessa pyydetään selvitystä siitä,​ onko Tuusulan kunnalla seuraavat politiikkaa koskevat ilmasto-​/energia-​/ympäristösuunnitelmat?” 

  • Energiatehokkuus
  • Uusiutuvan energian tuotanto
  • Ilmastomuutokseen sopeutuminen
  • Luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ennallistaminen
  • Saastumisen vähentäminen 
  • Ilmasto-​oikeudenmukaisuus
  • Päästöjen vähentäminen
  • Kestävä liikkuminen
  • Kestävät rakennukset
  • Energiaköyhyyden torjunta ja oikeudenmukainen siirtymä
  • Kiertotalous
  • Kestävä maatalous
  • Kestävä elintarvikkeiden tuotanto ja kulutus

Vastausvaihtoehtoja jokaisen kohdalla oli seuraavat neljä. 

  • Kyllä,​ suunnitelma on käytössä ja voimassa.
  • Laadimme suunnitelmaa parhaillaan.
  • Ei,​ meillä ei ole tällaista suunnitelmaa,​ mutta haluaisimme sellaisen.
  • Ei,​ meillä ei ole tällaista suunnitelmaa,​ emmekä aio laatia sellaista. 

Selvityksen kohteena olevat asiat liittyvät kunnan eri yksiköiden toimintaan,​ joten kaavoitus on kerännyt vastauksia niihin eri yksiköistä. Kaikkiin kysymyksiin ei ole mahdollista vasta suoraan vaihtoehtovalikoimaa noudattaen. Lisäksi vastauksia on joidenkin aiheiden kohdalla hieman laajennettu,​ jotta lukija saa paremman kuvan siitä,​ miten työtä kunnassa ao. asian kanssa tehdään tällä hetkellä.

Onko alueellanne seuraavat politiikkaa koskevat ilmasto-​/energia-​/ympäristösuunnitelmat?

Kyllä. Suunnitelma on käytössä ja voimassa

  • Energiatehokkuus: Olemme mukana energiatehokkuussopimuksessa
  • Saastumisen vähentäminen: Sisältyy ympäristönsuojeluviranomaisen lakisääteiseen ennakko-​ ja jälkivalvontaan.
  • Kestävä elintarvikkeiden kulutus.
  • Luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ennallistaminen: Tätä työtä tehdään kaavoituksessa koko ajan. Kaavoitusta varten laaditaan luontoselvityksiä,​ joissa löydetyt arvokkaat luontokohteet pyritään säilyttämään. Kunnan maille on perustettu suojelualueita ja niissä on aloiteltu ennallistamistoimet tai niiden suunnittelu pääasiassa HELMI-​rahoituksen avulla. Tuusulan kunta on mukana Suomen ympäristökeskuksen kompensaatiokokeiluhankkeissa. Osana kunnan ilmasto-​ohjelmaa on tarkoitus laatia Tuusulan kunnan viherryttämissuunnitelma. EU:n biodiversiteettistartegian mukaan kaikkien kuntien,​ joissa on yli 20 000 asukasta tulisi laatia viherryttämissuunnitelma.

Kyllä. Laadimme suunnitelmaa parhaillaan osana kunnan ilmasto-​ohjelmaa

  • Kestävä liikkuminen
  • Kestävät rakennukset
  • Ilmastomuutokseen sopeutuminen
  • Päästöjen vähentäminen: Päästöjä on jo vähennetty osana energiatehokkuussopimusta.
  • Uusiutuvan energian tuotanto.
  • Kiertotalous: Laadimme parhaillaan suunnitelmaa,​ jossa osoitetaan toimialaan liittyville toiminnoille alue Senkkerinmäestä.

Ei,​ meillä ei tällaista suunnitelmaa

  • Energiaköyhyyden torjunta ja oikeudenmukainen siirtymä.
  • Ilmasto-​oikeudenmukaisuus.
  • Kestävä elintarvikkeiden tuotanto.
  • Kestävä maatalous: Viljelytoimien valinta perustuu vapaaehtoisuuteen. Keski-​Uudenmaan ympäristökeskuksen hankkeissa jaetaan uutta puolueetonta tietoa kestävästä maataloudesta ja neuvotaan viljelijöitä. Maatalouden tukipolitiikka on keskeinen kestävän maatalouden ohjauskeino. LUKEn KUITU-​hankkeessa kerätään kokemuksia uusista maanparannusaineista Tuusulassa.

Päätös

Päivitetty: 10.02.2023

« Takaisin