Valtuustolta lisäresursseja NHG:n raportin toteuttamiseen talouden tasapainottamiseksi

Aloite tehty:
17.05.2010
Aloitteen tekijä:
Kostiainen Inkeri
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Kunnanvaltuusto hyväksyi keväällä 2009 NHG:n selvityksen. Ymmärtääkseni valtuuston tahto oli, että tarkoitus on toimia myös raportin mukaisesti. Valtuusto ei kuitenkaan osoittanut yhtään rahaa yhdessä hyväksytyn suunnitelman toteuttamiseksi. Sosiaali- ja terveystoimi ei ole voinut toimia raportin vaatimalla tavalla. Jotta kunnalliset palvelut voitaisiin turvata nyt ja myös jatkossa on rahaa saatava lisää.

Useana vuonna sos-toim talousarviot ovat olleet alimitoitettuja. Valtuusto ei ole hyväksynyt todellista tarvetta. Tämän vuoden TA on samaa suuruusluokkaa, kuin vuoden 2007 TA. Tästä huolimatta kunnanhallitus iltakoulussaan 10.5. edellytti, että toimialat pysyvät annetussa talousarviossa. Suurin osa sos- ja terveystoimen palveluista on lakisääteisiä. Rahat eivät kaikilta osin riitä edes niihin. Vanhusten palveluissa halutaan huomioida vanhusten hyvinvointi ja taloudellisesti kestävä kehitys niin kuin NHG:n raportissa edellytetään. Rahanpuutteen takia toimialalla on tehty epäinhimillisiä ja taloutta rasittavia kalliita ratkaisuja. Omaishoidontuella asiakasmäärä on laskenut 310 vajaaseen 200. Lisäksi omaishoidontuen myöntämisperusteet ovat tiukentuneet niin, että tukea saa vain jos hoidettava tarvitsee 24 h hoitajan paikalla oloa. Lautakunnalle on ilmoitettu, että omaishoidontuen piiriin ei oteta uusia asiakkaita v. 2010, vaikka tukea jonottaa kymmenkunta kriteerit täyttävää hoidettavaa. Tästä huolimatta tukea vaaditaan lisää leikattavaksi. Kuitenkin viranhaltijan mukaan omaishoidon tuki on ainoa mistä voidaan leikata. Tämä kehitys johtaa mittavaan laitospaikkojen lisätarpeeseen ja kestämättömään kustannusten nousuun. 300 €/kk omaishoidontukeen verrattuna laitoshoito maksaa n. 15 kertaisesti (n. 5000 €/kk) Yli 65 v. määrä lisääntyy vuoteen 2013 mennessä 1118 hengellä. Haluan valtuustolta selvät ohjeet miten ja milloin sos- ja terveystoimi hoidetaan laillisesti, inhimillisesti ja taloudellisesti. Sama koskee myös vanhusten palveluasumista sekä vammaispalveluja. Nämä ohjeet olisi tarvittu jo 2010 Ta tehtäessä. Valtuusto sai ja hyväksyi NHG:n raportin jo keväällä 2009!! Rahaa tarvitaan jo tälle vuodelle sekä v 2011 TAoon! Näin menetellen pääsemme jo lähivuosina säästämään, kun pidämme laitoshoidon tarpeen ja kustannukset mahdollisimman pieninä korvaamalla sitä omaishoidontuella!

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 17.5.2010 § 64: kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 24.5.2010 § 272: Sosiaali- ja terveystoimialan valmisteltavaksi
Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.8.2010 § 81: lautakunta palautti asian uudelleen valmisteltavaksi
Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.10.2010 § 97:Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 1.11.2010 § 501: Ehdotus kunnanhallitukselle
Valtuusto 15.11.2010 § 130: Aloite käsitelty

Vastaus

Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli kokouksessaan 25.8.2010, § 81 Inkeri Kostiaisen aloitteeseen annettua vastausta. Aloite palautettiin uudelleen val-misteltavaksi lisäkysymyksin.

Aloitteessa tiedusteltiin, kuinka kunta aikoo toteuttaa keväällä 2009 kunnan-valtuuston (30.3.2009 § 58) hyväksymän sosiaali- ja terveyspalveluja koske-van Nordic Healthcare Group Oy:n raportin mukaiset toimenpiteet. Aloit-teessa todetaan, että valtuuston tahto oli, että tarkoitus on toimia raportin mukaisesti, mutta lisämäärärahaa ei kuitenkaan ole osoitettu hyväksytyn suunnitelman toteuttamiseksi.

Nordic Healthcare Group Oy:n raportissa todetaan, että sosiaali- ja terveys-palveluiden merkittävin kehittämiskohta on vanhusten palvelujärjestelmän muuttaminen avohoitopainotteiseksi. Palvelurakenteen kehittäminen NHG:n raportin ja Sosiaali- ja terveysministeriön valtakunnallisten suositusten (So-siaali- ja terveysministeriön julkaisuja 3:2008) mukaisesti merkitsee, että pääpaino on kotona asumista mahdollistavissa ja tukevissa palveluissa. Tämä tarkoittaa laitoshoitopaikkojen suhteellisen osuuden vähentämistä, palvelu-asumisen (ympärivuorokautinen) voimakasta lisäämistä ja omaehtoisen toi-minnan tukemista erityisesti itse maksettua senioriasumista lisäämällä.

Vuosien 2009–2010 aikana sosiaali- ja terveystoimialalla on toteutettu palve-lurakenteen uudistamisen edellyttämiä toimenpiteitä valtuuston ja lautakun-nan hyväksymien toiminta- ja taloussuunnitelmien mukaisesti. Muun muassa palvelujen asiakkuuden kriteerejä kotihoidossa, omaishoidossa, vanhusten palveluasumisessa ja laitoshoidossa tarkistettiin vastaamaan avopalvelupai-notteisuutta lisäävää palvelurakennemuutosta. Lisäksi toimintoja tehostettiin keskittämällä palveluja, kuten pitkäaikainen laitoshoito palvelukeskus Tuus-kotoon. Laitoshoidon keskittäminen edellytti lisäpaikkojen käyttöönottoa palvelukeskus Tuuskodon hoivaosastoilla. Viimeiset laitospaikkojen lisäykset on esitetty toteutettavaksi vuoden 2011 aikana. Vastaavasti terveyskes-kussairaalan paikkalukua on vähennetty 80 paikasta 70:een, terveyskeskus-sairaalatoiminnan keskittyessä akuutti sairaanhoitoon ja kuntoutukseen. Näil-lä lisäyksillä arvioidaan pitkäaikaisen laitoshoidon paikkojen riittävän vuo-teen 2012 (3 % peittävyys +75 v).

Tuusulassa tehostetun palveluasumisen paikkatarpeeksi arvioidaan vuonna 2015 n. 155 paikkaa, joista 118 on 75 vuotta täyttäneille (5 % peittävyys +75v). Nykyisellään tehostetun palveluasumisen paikkoja on yhteensä 70, joista omana toimintana 27. Parhaillaan on käynnissä ostopalvelujen kilpai-lutus sopimuskaudelle 1.1.2011 - 31.12.2014.

Riihikallion palvelukeskushanke ja vuoden 2011 talousarvioesitykseen sisäl-tyvä hyvinvointipalvelukeskuksen hankesuunnitelman ja kilpailutuksen käynnistäminen tähtäävät siihen, että asumispalvelupaikkoja ja esteetöntä senioriasumista on Tuusulassa tarvetta vastaavasti tämän vuosikymmenen loppupuolella. Omaishoidon tuen kohdentaminen (sosiaali- ja terveyslauta-kunnan 2.9.2009 § 93) ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville toimii kor-vaavana palveluna suunnittelukaudella ennen kuin aiemmin mainitut tila-hankkeet toteutuvat. Omaishoidon tuen kohdentamisella voidaan vähentää kodin ulkopuolisen ympärivuorokautisen hoivan (asumispalvelun tai laitos-hoidon) tarvetta.

Riihikallion palvelukeskushankkeen osalta kunnanhallitus 20.9.2010 § 403 kokouksessaan teki päätöksen yhteistoimintasopimuksen hyväksymisestä. Palvelukeskuksen ensimmäisen vaiheen (asumisyksikkö) arvioitu valmistu-misaikataulu on vuonna 2013. Alustavissa laskelmissa 24-paikkainen van-husten vaativan tehostetun palveluasumisen yksikkö omana toimintana (0,66 henkilöstömitoituksella) olisi 45.000 euroa vuodessa/paikka ja vastaavasti ostopalveluna 150 euron keskihinnalla 52.000 euroa vuodessa/paikka. 

Osavuosikatsauksen perusteella omaishoidon tuen piirissä 31.8.2010 (poikki-leikkaus) omaishoidon tuen saajia oli 137, joista 65 vuotta täyttäneitä oli 68. Kuluvan vuoden talousseuranta osoittaa, että omaishoidon tukeen varattu määräraha tulee riittämään. Omaishoidon tukeen muodostui jonoa tilanteessa, jossa vuoden 2010 talouden tasapainottamistoimenpiteinä esitettiin, ettei omaishoidon tuen piiriin oteta uusia asiakkaita ja käyttämättä jäävä määrära-ha käytetään tulosalueen tasapainottamiseen. Sosiaali- ja terveyslautakunta sekä kunnanhallitus syksyn kokouksissaan käsittelivät talouden tasapainot-tamistoimenpiteitä. Valtuusto päätti 11.10.2010 § 102, että koti- ja laitos-hoidon palveluihin osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä myönnettävän lisämäärärahan riittävyydestä huolimatta omaishoidontuki tulee myöntää kahden kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä kaikille nykyiset tuen kriteerit täyttäville hakijoille. Sosiaali- ja terveyslautakunnan tulee tarvittaes-sa tehdä määrärahan ylitysesitys kunnanhallitukselle ennen tilivuoden päät-tymistä.

Vuoden 2011 talousarvion laadinnassa on noudatettu kunnanhallituksen ko-kouksessaan 9.8.2010 § 352 antamia talousarvion ja suunnitelman laadintaohjeita. Toimintamenojen kasvuprosenttina vuodelle 2011 on kehyslaskelmassa käytetty 1,5 %. Lähtökohtana on, ettei henkilöstömäärissä tai palvelutuotannossa tapahdu kasvua väestönkasvun oltua viime vuodet hitaampaa kuin aiemmin. Vuoden 2011 talousarvioesityksessä on vanhusten palveluasumisen osalta resursoitu vanhusten asumispalvelupaikkoja 48 paikkaa vastaava ostopalvelumääräraha. Tämä tarkoittaa 871 400 euron lisäystä ostopalvelumäärärahaan. Myös vammaisten ja kehitysvammaisten asumisen ja laitoshoidon määräraha on tarkistettu tarvetta vastaavalle tasolle. Omaishoidontuen määräraha on vuoden 2010 muutetun talousarvion tasolla.

Päätös

Päivitetty: 31.01.2011

« Takaisin