Kyläkouluverkoston säilyttäminen ja Linjamäen koulun toiminnan turvaaminen

Aloite tehty:
14.06.2010
Aloitteen tekijä:
Reinikainen Tuija, Tuusulan puolesta ry
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Viime valtuustokaudella Tuusulan kunnanvaltuusto yksimielisesti päätti, että kunnan kyläkouluverkko säilytetään nykyisellään. Tätä päätöstä ei ole tälläkään valtuustokaudella muutettu.

Valtuuston päätöksen mukaisesti Linjamäen koulu on juuri kunnostettu 1.-4. luokan alakouluksi, jossa toimii myös esiluokka. Kasvatus- ja koulutuslautakunnalle 9.6.2010 tiedoksi annetussa Tuusulan varhaiskasvatuksen ja opetuksen palveluverkkosuunnitelmassa 2010-2019 kuitenkin esitetään, että "Linjamäen koulun tilojen käyttö päivähoitoon ja esiopetukseen siirtää Roinilan päiväkodin rakentamisen tarvetta. Selvityksen mukaan Linjamäen kou-lutilojen käyttö voidaan suunnitella esim. 5-8- tai 0-6-vuotiaille lapsille". Edellä esitetyillä vaihtoehdoilla Linjamäen koulu voitaisiin muuttaa jopa pelkästään päiväkodiksi.

Tuusulan puolesta -valtuustoryhmä esittää, että kyläkouluverkosto Tuusulassa säilytetään edelleen tälläkin valtuustokaudella ja Linjamäen koulun toiminta pysyy nykyisellään.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 14.6.2010 § 78: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 21.6.2010 § 328: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 6.9.2010 § 96: Aloite käsitelty

Vastaus

Kyläkouluverkosto Tuusulassa säilytetään edelleen tälläkin valtuustokaudella eikä sen muuttamista tämän valtuustokauden aikana suunnitella ja Linjamäen koulun toiminta pysyy nykyisellään.

Päätös

Päivitetty: 13.09.2010

« Takaisin