Vieraskielisen päiväkodin tai päiväkotiryhmän perustamisen tukeminen

Aloite tehty:
07.12.2010
Aloitteen tekijä:
Wilska Terhi-Anna
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Tuusulan kunta on pientalovaltainen kunta, jossa on paljon hyvin koulutettuja lapsiperheitä, jotka haluavat asua luonnonläheisessä ympäristössä, mutta kuitenkin työn vuoksi pääkaupunkiseudulla. Kunnille nämä perheet ovat tavoiteltuja asukkaita ja hyviä veronmaksajia. Hyvin koulutetuista, hyvätuloisista lapsiperheistä kilpailevat Tuusulan kanssa Helsingin ympäristössä mm. Espoo, Vantaa, Kauniainen, Nurmijärvi ja Sipoo.

Tuusulan kunnassa onkin kiinnitetty huomiota laadukkaaseen asumiseen ja hyviin lapsiperheiden palveluihin, kohtuulliseen veroprosenttiin sekä perheiden sosiaaliseen tukemiseen. Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen haasteet ovat kuitenkin kovat samoin kuin lapsiperheiden vaatimustaso. Tuusulassa on tasokas kunnallinen päivähoito ja hyvät peruskoulut sekä yksityisiä päiväkoteja, jotka ovat esimerkiksi ilmaisu-, kulttuuri- tai liikuntapainotteisia. Kuitenkaan vieraskielistä varhaiskasvatusta ei ole kunnassa tarjolla, vaikka kysyntää olisi.

Tutkimusten mukaan vieraan kielen oppimisen paras herkkyyskausi on alle 8-vuotiaana ja paras oppimismenetelmä on kielikylpy. Lisäksi yhä useammat "maahanmuuttajat" ovat työn vuoksi ulkomailla asuneita, kotimaahan palaavia perheitä, jotka haluavat kasvattaa ja kouluttaa lapsensa Suomessa, mutta myös pitää yllä lastensa ulkomailla hankittua kielitaitoa. Nykyisellään nämä lapsiperheet asettuvat useimmiten Espooseen, missä etenkin englanninkielistä päivähoitoa on runsaasti tarjolla.

Esitän valtuustoaloitteena, että Tuusulan kunta pyrkisi edistämään vieraskielisen kielikylpypäiväkodin tai päiväkotiryhmän perustamista esimerkiksi tarjoamalla starttirahaa yksityiselle yrittäjälle toiminnan käynnistämiseen. Myös tilakysymyksissä kunta voisi tulla vastaan. Vaihtoehtoisesti yksi kunnallinen päiväkotiryhmä voisi olla englanninkielinen.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 7.12.2010 § 146: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 13.12.2010 § 594: Kasvatus- ja sivistystoimialan valmisteltavaksi
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 15.6.2011 § 48: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 8.8.2011 § 320: Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 9.12.2011 § 108: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 6.2.2012 § 52: Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 30.5.2012 § 47: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 18.6.2012 § 282: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 3.9.2012 § 84: Aloite käsitelty

Päätös

Päivitetty: 28.02.2013

« Takaisin