Aamupäiväkerhon järjestäminen kunnassa

Aloite tehty:
04.09.2012
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Haluan tehdä aloitteen kunnan järjestämästä aamupäiväkerhotoiminnasta Perusopetuslain 8a luvun mukaisesti. Koska koulunsa aloittaneilla 1. luokan lapsilla koulu alkaa 2-3 aamuna viikosta vasta kello 9 tai 10 on uskomatonta, ettei kunta tue pieniä koululaisia tässä asiassa. Aamukerho on ihan yhtä tarpeellinen kuin iltapäiväkerhokin. Vanhempien on käytävä töissä ja siten lapset oleilevat kotonaan monia tunteja yksin aamusta, koska ovat tottuneet heräämään esikouluun ja hoitoon 6-7 aikaan. Lasten henkinen kasvu ja hyvinvointi nykymaailman valossa on otettava jo varhaisella iällä huomioon. Useimmalla koululla on tilat iltapäiväkerhon järjestämiseen, toimisivat taatusti aamukerhonakin.

Käsittelyvaiheet

4.9.2012: Kasvatus- ja sivistystoimen valmisteltavaksi
5.9.2012: opetuspäällikkö Markus Torviselle valmisteltavaksi
19.11.2012: opetuspäällikkö Markus Torvisen vastaus aloitteen tekijälle sähköpostitse

Vastaus

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (48a§3mom.1136/2003) mukaista perusopetuksen oppilaille suunnattua ohjattua toimintaa, jonka kokonaisuudesta kunta vastaa. Kunnan järjestäessä tai hankkiessa perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa, sitä tulee tarjota kunnan päättämässä laajuudessa perusopetuksen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta oppilaille, joilla on perusopetuslain mukainen päätös erityisestä tuesta. Toiminnan järjestäminen on kunnille yhä vapaaehtoista.

 Kunnan tulee toimintasuunnitelmansa mukaisesti tiedottaa etukäteen toiminnasta ja toiminnan järjestämistavoista kuntalaisille. Lapsella ja hänen huoltajallaan ei ole subjektiivista oikeutta saada perusopetuslain 8a luku mukaisia aamu- ja iltapäivätoimintapalveluja. Kunta päättää vuosittain kuinka monelle lapselle ja missä määrin toimintaa järjestetään kullekin toiminnan piiriin kuuluvalle oppilasryhmälle. Tarjottava määrä voi vaihdella eri kohderyhmien kesken.

 Tuusulan kunnan perusopetuslaina mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmassa (Kasko § 6/18.1.2012) määritellään toiminnan perusteet. Kunnan perusteiden mukaan toimintaa tarjotaan vain iltapäivällä. Valtakunnallisesti aamupäivätoiminta on tarkoitettu lähinnä sellaisiin kuntiin, missä lapset kuljetetaan yhteiskuljetuksella pitempien matkojen päästä kouluun samanaikaisesti, vaikka koulut alkavat eri aikaan. Tuusulassa ei aamupäivätoiminnan tarvetta ole tuotu aikaisemmin esiin yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta.

 Toiminnassa tulee olla riittävä määrä ammattitaitoisia ohjaajia. Tällä hetkellä toiminta on suunniteltu iltapäivälle klo 17 asti. Ohjaajien työaika ja resurssit eivät riitä tällä hetkellä sekä aamu- että iltapäivätoiminnan pyörittämiseen. Iltapäiväkerhoja toimii Tuusulan kunnassa 13 eri koululla, erikokoisina ryhminä, joissa on 1 - 5 ohjaajaa lapsimäärästä riippuen. Toiminnassa on tällä hetkellä mukana 41 ohjaajaa. Aamupäiväkerhotoiminnan aloittaminen lisäisi iltapäivätoiminnan kustannuksia henkilöstötarpeen lisäyksen ja työaikojen pidentämisen tarpeen kautta. Tässä taloudellisessa tilanteessa ei siihen nähdä mahdollisuutta.

 Kasvatus- ja sivistystoimen näkemys on, että niiden oppilaiden kohdalla, joille aamupäivät aiheuttavat haasteita vanhempien työn ja oppilaan lukujärjestyksen kautta, tulisi voida kuitenkin pohtia erilaisia ratkaisuja. Lukujärjestysten osalta pyritään välttämään myöhäisiä aamuja, mutta tämä ei ole täysin mahdollista opetuksen järjestelyjen vuoksi. Myöhäiset aamut kuitenkin vaihtelevat koulukohtaisesti. Osalla oppilailla ei klo 10 aamuja tule lainkaan, osalla niitä on 1-2. Useammat myöhäiset aamut ovat hyvin harvinaisia. Koulujen vanhempainyhdistykset voivat käsitellä asiaa ja pohtia onko vanhempainyhdistysten kautta mahdollista organisoida aamutoimintaa. Vanhempainyhdistykset voivat myös alueellisesti selvittää voivatko eri yhdistykset tai seurat olla mukana tarjoamassa kerhomaista toimintaa aamupäiviin, mikäli sille kysyntää alueelta löytyisi. Koulun kanssa voidaan neuvotella tilojen käytöstä, koska iltapäiväkerhojen tilat ovat useasti aamulla vapaina. Vanhemmat voivat etsiä ratkaisua ongelmaan myös ottamalla asian esille luokkien vanhempainilloissa. On mahdollista, että perheiden välisellä yhteistyöllä on mahdollista helpottaa lasten aamupäivän yksinäisyyttä niinä aamuina, kun koulu alkaa myöhemmin.

Päivitetty: 22.11.2012

« Takaisin