Lahelantien ja Ristikiventien risteysalueen ylitys, koulumatkan vaarallisuus

Aloite tehty:
03.09.2012
Aloitteen tekijä:
Vaunukankaan koulun koti-kouluyhdistys ry / Untamo Lauri
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Esittely

Vaunukankaan koulun koti-kouluyhdistys ry:n jäseninä on Vaunukankaan koulun oppilaiden vanhempia ja koulun henkilöstöä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Vaunukankaan koulun oppilaiden vanhempien ja koulun välistä yhteistoimintaa ja toimia oppilaiden vanhempien yhteistyöelimenä. Yhdistys on puolueeton ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Kotikouluyhdistys on saanut monia huolestuneita yhteydenottoja oppilaiden vanhemmilta, jotka pitävät Lahelantien ja Ristikiventien risteysalueen ylitystä vaarallisena alaluokkalaisille. Asiaa on käsitelty useassa yhdistyksen kokouksessa. Yhdistyksen hallitus päätti 28.8.2012 yksimielisesti, että sen nimissä tehdään aloite, jossa pyydetään luokittelemaan risteysalue vaaralliseksi koulumatkaksi.

Taustatietoa ja perusteluita aloitteelle

- Noin satakunta Vaunukankaan koulun oppilasta joutuu päivittäin ylittämään Lahelantien ja Ristikiventien risteysalueen. Risteysalueelle on kaavoitettu jo vuonna 2006 alikulku, joka kulkisi Lahelantien alitse, mutta kunta ei ole sitä kustannussyihin vedoten vielä rakentanut.

- Risteyksen turvallisuuden parantamiseksi on tehty aloitteita, jotka eivät ole johtaneet mihinkään käytännön muutoksiin risteysalueella. Huomionarvoinen on mm. Mari Archerin 13.6.2011 jättämä aloite, jossa oli noin 150 lähialueella asuvan, huolestuneen kuntalaisen allekirjoitus. Kunnanhallitus on käsitellyt aloitetta 20.6.2011 (§ 302) ja lähettänyt sen teknisen toimialan valmisteltavaksi. Tästä huolimatta ei ole tehty mitään konkreettisia toimenpiteitä turvallisuustason nostamiseksi. Risteykseen lehtitietojen mukaan (Keski-Uusimaa 31.8.2012) harkittu liikenneympyrä palvelisi vain autoilijoita. Lasten Lahelantien ylitys olisi edelleen vähintäänkin yhtä vaarallinen kuin tälläkin hetkellä.

- Risteysalue on vilkkaasti liikennöity. Ristikiventien teollisuusalueen suunnalta tulee risteykseen paljon raskasta työmaaliikennettä (betonirekkoja, raskaita kuorma-autoja ja täysperävaunullisia yhdistelmäajoneuvoja). Tietä käyttää myös moni Nurmijärven ja Nahkelan suunnalta pääkaupunkiseudulle ajava, välttääkseen ruuhkaisen Koskemäen liikenneympyrän.

- Risteysalueella huomattavan moni auto ajaa ylinopeutta, varsinkin Lahelantietä etelään päin ajettaessa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että juuri ennen risteystä on pitkä alamäki ja välittömästi risteyksen jälkeen sallittu nopeusrajoitus nousee neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen.

- Risteysalueella tapahtuu paljon vaarallisia ohituksia varsinkin kun Lahelantietä etelään päin ajava ajoneuvo on kääntymässä oikealle Ristikiventielle. Kääntyvän ajoneuvon hidastaessa nopeutta perässä tuleva ajoneuvo lähtee usein kiihdyttämään nopeuttaan ja aloittaa lainvastaisesti ohituksen risteysalueella. Varsinkin lasten on vaikea hahmottaa takana tulevaa autoa ja arvioida sen nopeutta, kun se aloittaa kiihdyttämisensä kääntyvän auton takana.

- Näkyvyys risteyksessä ei ole esteetön, johtuen Lahelantiessä olevasta mutkasta, risteyksen pohjoispuolella. Syys- ja talviaikaan risteys on entistäkin vaarallisempi kun aura-autojen jättämät korkeat lumipenkat haittaavat näkyvyyttä entisestään.

- Risteyksen vaarallisuudesta johtuen suuri osa alakouluikäisten vanhemmista saattaa lapsensa Lahelantien ylitse ensimmäisillä luokilla tai vaihtoehtoisesti vie lapsensa autolla Vaunukankaan kouluun.

Ehdotus

Ehdotamme, että
1) Tuusulan kunnan kasvatus- ja sivistystoimi pyytää Keski-Uudenmaan poliisilaitokselta arviota koulumatkan vaarallisuudesta Lahelantien ja Ristikiventien risteysalueella alakouluikäiselle (1-6. luokkalaiset)

2) Ristikiventien ja Lahelantien risteysalue luokitellaan vaaralliseksi alakouluikäisille (1-6. luokkalaiset)

3) Risteysalueelle rakennetaan painonapeilla ja ennakkovaroitusvilkuilla varustetut suojatieliikennevalot. (Vastaava toteutus kuin Klemetskogin koululla v. 2012). Jalankulkijan painaessa painonappia kaikista suunnista tuleville ajoneuvoille syttyy punainen valo ja jalankulkijoille syttyy vihreä valo. Näin jalankulkija voi turvallisesti ylittää risteysalueen. Tämä järjestely toimisi väliaikaisratkaisuna siihen saakka, että risteysalueen turvallisuus jalankulkijoille ja pyöräilijöille saataisiin pysyvästi ratkaistua (esimerkiksi kaavassa mainittu alikulkutunneli rakentamalla).

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 3.9.2012 § 86: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 4.9.2012: Kasvatus- ja sivistystoimen sekä teknisen toimen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 17.9.2012 § 348: Teknisen toimen valmisteltavaksi
Tekninen lautakunta 27.11.2012 § 173: Ehdotus kunnanhallitukselle ja valtuustolle
Kunnanhallitus 3.12.2012 § 484: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 28.1.2013 § 30: Aloite käsitelty

Vastaus

Lahelantie-Ristikiventie -liittymään on asennettu suojatielle pyrkivästä jalankulkijasta tai pyöräilijästä autoilijoita varoittavat suojatievilkkuvalot viikolla 42. Liittymän yhteyteen asennetaan kaksi nopeusnäyttötaulua viikolla 47. Taulut asennetaan siten, että ne näyttävät ajonopeuden liittymään pohjoisen suunnasta ja etelän suunnasta saapuville autoilijoille. Suojatievilkkujen ja nopeusnäyttötaulujen kustannuksia ei voida kattaa teknisen toimen määrärahasta ja niille on poikkeuksellisesti määritetty toinen kunnan rahoitusmomentti.

Kunta laatii parhaillaan suunnitelmaa Lahelantie-Ristikiventie -liittymän kiertoliittymäjärjestelystä. Samassa yhteydessä suunnitellaan kevyen liikenteen väylä Lahelantielle välille Kuismankuja-Maitiaisentie sekä suojatie- ja linja-autopysäkkijärjestelyt tälle Lahelantien jaksolle. Suunnitteluaikataulu mahdollistaa liittymän rakentamisen aloittamisen vuoden 2013 aikana. Em. kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien järjestelyjen toteutukseen ei ole varattu määrärahaa vielä vuodelle 2013.

Teknisessä toimessa on listattu 21 kohdetta, joissa tilanne on koulumatkan, suojatien havaittavuuden ja nopeusrajoituksen noudattamisen kannalta vastaavan kaltainen kuin Lahelantie-Ristikiventie -liittymässä, joka sisältyy listaan. Määritettyjä kohteita yhdistää seuraavat kriteerit:

- liikennevalo-ohjaamaton suojatie ilman keskisaareketta tai keskisaarekkeellinen paljon käytetty suojatie
- suojatie on koulureitillä
- nopeusrajoitus on 40 km/h tai sitä korkeampi
- liikennemäärä on yli noin 2 500 ajoneuvoa/vrk

Kohteiden sijainnin mukaan Etelä-Tuusulasta pohjoiseen edeten lista on seuraava. Kohteista yhdeksässä suojatiellä on keskisaareke:

1. Ruotsinkyläntie-Jokitie -liittymä
2. Haukantie-Kotkantie -liittymä
3. Kurpantie-Teerenpolku-Pahanjäljentie -liittymä (keskisaareke)
4. Sahatie-Moukarinkuja -liittymä (keskisaareke)
5. Pähkinämäentie-Mikkolantie -liittymä
6. Lahelantie-Ristikiventie -liittymä
7. Lahelantie-Marunantie -liittymä
8. Lahelantie-Pylväsmännyntie -liittymä (keskisaareke)
9. Lahelantie-Terttuseljankuja -liittymä (keskisaareke)
10. Koskenmäentie-Paijalantie-Kivikiilankuja -liittymä (keskisaareke)
11. Koskenmäentie-Koskelantie -liittymä (keskisaareke)
12. Paijalantien-Kalamestarinkuja -liittymä (keskisaareke)
13. Kirkkotie-Lukkarintie -liittymä
14. Kirkkotie-Keudan tontti -liittymä
15. Mahlamäentie-Sampolantie-Kalliopohjantie -liittymä
16. Mahlamäentie-Saviriihentie -liittymä
17. Koulutie-Yliverstaakuja -liittymä
18. Koulutie-Ruukinpolku-Päivättärenpolku -liittymä
19. Koulutie-Pohjanojantie -liittymä
20. Opintie-Jokelan pelastusasema -liittymä
21. Pertuntie-Impivaarantie -liittymä (keskisaareke)

Listausta laadittaessa on todettu myös 17 kohdetta, jotka sijoittuvat osin tai kokonaan ELY:n maantielle ja joissa olosuhteet ovat samankaltaiset edellisen listan kohteiden kanssa.

Lahelantie-Ristikiventie -liittymän suojatievilkuista (yksi vilkkupari) ja nopeusnäyttötauluista (kaksi taulua) esitetty 10 000 euron alustava arvio on osoittautunut oikean suuruiseksi. Tällä kustannusarviolla em. 38 kohteen parantaminen edellyttäisi noin 400 000 euron määrärahaa.

Tekninen toimi ei ole varautunut vuoden 2013 budjetoinnissa näiden kohteiden nopeaan parantamiseen samoilla tai samankaltaisilla toimenpiteillä, jotka kunnanhallitus on velvoittanut teknisen toimen toteuttamaan Lahelantie-Ristikiventie -liittymään.

Tuusulan kunnan ja Uudenmaan ELY-keskuksen yhteisen liikenneturvallisuussuunnitelman laatiminen on käynnistynyt lokakuussa 2012. Suunnitelma valmistuu kesäkuun 2013 loppuun mennessä. Työssä on parhaillaan käynnissä asukaskysely, johon voi vastata 5.11.-25.11.2012. Tekninen toimi esittää, että mm. edellä mainitut ja muut taustalla olevaan kohdelistaukseen sisältyvät suojatiet käsitellään liikenneturvallisuussuunnitelman yhteydessä ja toimenpiteiden tarpeellisuus ja kohteisiin parhaiten soveltuvat toimenpiteet tai varusteet määritellään tässä yhteydessä mukaan lukien toimenpiteiden kustannusarviot ja toteutusaikataulu.

Päätös

Päivitetty: 04.02.2013

« Takaisin