Kanin Loikan päiväkodin toiminnan jatkaminen

Aloite tehty:
11.11.2013
Aloitteen tekijä:
Kanin Loikan lapset ja vanhemmat / Reinikainen Tuija
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

I TAUSTAA

Tiedottaminen ja asian valmistelu ala-arvoista ja kuntalaisten oikeuksia loukkaavaa

Maanantaina 4.11.2013 Tuusulan kunta jakoi yksityisen päiväkodin Kanin Loikan lasten lokerikkoihin oheen liitetyn tiedotteen. Missään muussa tiedotuskanavassa (esim. kunnan internet-sivut) ei ole asiasta mitään mainintaa eli asiaa on valmisteltu meiltä ja muilta kuntalaisilta salassa. Tiedotteen mukaan päiväkodin toiminta lakkautetaan ja tiloihin siirretään Anttilan kunnallisen päiväkodin toiminta.
Perusteluna kunta esittää sen, että päiväkotiyrittäjän ja kunnan välinen yhteistoiminta- ja vuokrasopimus on kilpailutuksen yhteydessä 2008 sovittu määräaikaiseksi. Tästä syystä kunta ei voi jatkaa sopimusta ilman kilpailutusta. Anttilan päiväkodin tilat eivät sovellu jatkuvaan päiväkotitoimintaan ja toiminnalle annettu määräaikainen lupa on päättymässä kesällä 2015. Kanin Loikan lasten vanhempia pyydetään tekemään uusi päivähoitohakemus eli etsimään lapsilleen uudet hoitopaikat.

Meitä Kanin Loikan lasten vanhempia järkyttää se tapa, miten Anttilan päiväkodin tilannetta ollaan ratkaisemassa. Ikävä tosiasia on ilmeisesti se, että Anttilan päiväkodin lapsille täytyy löytää joko kokonaan uusi tila tai uudet hoitopaikat jo olemassa olevista päiväkotitiloista. Tämä muutos on kuitenkin täysin mahdollista toteuttaa ilman, että myös Kanin Loikan lapset laitetaan muuttamaan. Anttilan päiväkotia koskeva asia tulee siten ehdottomasti ratkaista niin, että muutos koskettaa mahdollisimman vähäistä lapsimäärää ja, että muutos jää lasten ja perheiden kannalta mahdollisimman vähäiseksi. Nyt vahinko vain laitetaan kiertämään, tai ei vain kiertämään, vaan laajennetaan koskemaan kahta kokonaista päiväkotia ja henkilökuntaa. Aina näihin päiviin saakka meille vanhemmille ja lapsille on sekä Parasta Pienelle -yrityksen että kunnan taholta annettu selkeästi ymmärtää, että Kanin Loikka jatkaa tilassa myös 31.7.2014 jälkeen.

Kanin Loikan toiminnan lakkauttamispäätös on saamamme tiedon mukaan tarkoitus tehdä kunnassa viranhaltijapäätöksellä. Asia tulkitaan vain teknisluotoiseksi sopimuksen päättymiseksi tai irtisanomiseksi, jonka voi tehdä kunnan virkamies. Näin ollen asiasta ei tarvitse kertoa kuntalaisille tai heidän valitsemilleen edustajille eli kunnanvaltuutetuille. Lukuisista pyynnöistä huolimatta Kanin Loikan vanhemmat eivät ole saaneet mitään järkiperusteita tai kustannuslaskelmia liittyen Kanin Loikan lakkauttamiseen. Tietojen saanti olisi ollut erittäin tärkeää, jotta olisimme tarvittaessa ehtineet huomioida ne tässä aloitteessa.

Asia täytyy ehdottomasti valmistella ja käsitellä myös kunnan luottamuselimissä samalla tavoin, kun kunnallisten koulujen ja päiväkotien lakkauttamisasioita yleensä käsitellään. Kanin Loikassa on yli 50 tuusulalaista lasta hoidossa. Lasten perheet ja läheiset huomioiden sekä Kanin Loikan henkilökunnan huomioiden asia koskettaa satoja tuusulalaisia. Vaikutuksiltaan näin laajaa asiaa ei voi ratkaista yksittäinen kunnan virkamies.

II RATKAISUEHDOTUKSET

Kanin Loikka jatkaa ...

Kuntalaisina vaadimme, että päiväkoti Kanin Loikan toiminta jatkaa entisellään. Jos ja kun kunta ei voi jatkaa sopimusta ilman kilpailutusta, kilpailutus tulee käynnistää välittömästi.

Vaihtoehtona on myös antaa Parasta Pienelle -yritykselle tai heidän valitsemalleen pääomarahoittajalle ostomahdollisuus kiinteistöön.

... ja Anttilan päivä koti ajetaan alas hallitusti

Esitämme, että päiväkoti Anttilan toiminta jatkuu tarvittaessa kesään 2015 saakka niin, ettei uusia lapsia enää oteta Anttilaan. Anttilan päiväkodin lapsia ja hoitajia aletaan siirtää välittömästi, kun paikkoja muissa yksiköissä vapautuu (lasten ja vanhempien toiveet toki huomioiden). Kahden vuoden aikana kaksi ikäluokkaa ehtii kouluikään ja suurin osa on saanut uudet päiväkotipaikat. Näin ollen toisiin päiväkoteihin tai uusiin tiloihin sijoitettavia lapsia jää Anttilasta jäljelle todennäköisesti vain muutamia.

Haluamme korostaa, että asia tulee nähdä kokonaisuutena molempien päiväkotien lasten kannalta.

III PERUSTELUT

1. Kanin Loikan laatu ensiluokkaista

Kanin Loikka on ollut mitä loistavin hoitopaikka. Lasten saama hoito on siellä ensiluokkaista. Ammattitaitoiset ja todella lapsista välittävät hoitajat hoitavat lapsia antaumuksella. Vaihtuvuutta ei henkilökunnassa juurikaan ole eikä sairauslomia ole tarvinnut juuri viettää. Ei ole järkevää ajaa näin hyvän laadun omaavaa yritystä ja palvelun tuottajaa pois kunnasta. Vuosien kuluessa Kanin Loikan lapsille on muodostunut tiivis kaveripiiri, jonka on turvallista siirtyä päivähoidosta koulumaailmaan yhdessä aikanaan. Lapsilla on läheiset ja turvalliset suhteet Kanin Loikan hoitajiin. Päiväkoti alueella on tärkeä ja sille on ollut paljon kysyntää. Kanin Loikka on ainoa luonto- ja liikuntapainotteinen päiväkoti Tuusulassa ja tämä painotusalue tulee säilyttää. Kyseessä on siis erittäin toimiva päiväkoti, johon kaikki osapuolet ovat olleet erittäin tyytyväisiä: lapset, vanhemmat, alueen asukkaat, päiväkotiyrittäjä, työntekijät sekä Tuusulan kunta. Edellä mainitut seikat ovat johtaneet myös useiden vanhempien kohdalla nopeampaan työelämään takaisin siirtymiseen ja tätä kautta mahdollistaneet kunnalle enemmän verotuloja.

2. Lapsuusiän olosuhteilla vaikutusta koko myöhempään elämään

Lapsuus- ja nuoruusiän olosuhteet vaikuttavat ratkaisevalla tavalla koko myöhemmän elämän terveyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Lasten ja nuorten suotuisten kasvu- ja elinolojen turvaaminen on sekä inhimillisestä, sosiaalisesta että taloudellisesta näkökulmasta katsottuna yhteiskunnan tärkein tehtävä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan lapsuuteen investointi on julkiselle taloudelle tuottavaa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

3. Yksityinen päivähoito kunnalle edullista - kunnallistaminen ei järkevää

Yksityisesti toteutettu päiväkotitoiminta on kunnalle lähes puolet halvempaa kuin kunnallisesti toteutettu (http://yle.fi/uutiset/lasten_yksityinen_paivahoito_on_jopa_puolet_halvempaa_kuin_kunnallinen/6851561), joten päätös ei ole myöskään kuntataloudellisesti kestävä ja on vaikeasti selitettävissä Tuusulan kuntalaisille tässä taloustilanteessa (ohessa tarkempi laskelma). Jo pelkästään Kanin Loikan tiloista kunnan saamat vuokratuotot ovat yli kaksinkertaisesti enemmän kuin Anttilan sulkemisesta koituvat säästöt. Koska päiväkodin sijainti on tärkeä kriteeri monille Kanin Loikan lapsille ja vanhemmille sekä alueella jo asuville tuleville päivähoidon asiakkaille, monet heistä valitsisivat päiväkodin myös kunnallistamisen jälkeen. Päivähoitoasiakkaiden siirtyminen yksityisestä päiväkodista kunnalliseen tulee kunnalle todella kalliiksi.

4. Kyseessä liikkeen luovutus - Kanin Loikan työntekijöillä oikeus siirtyä kunnan palvelukseen

Tapauksessa mahdollisesti täyttyy liikkeen luovutuksen tunnusmerkit: samanlaista liiketoimintaa jatketaan samoissa tiloissa. Tällöin Kanin Loikan henkilökunnalla on oikeus siirtyä työsopimuslain tarkoittamalla tavalla ns. vanhoina työntekijöinä mahdollisesti perustettavaan kunnalliseen Halkivahan päiväkotiin. Kunnan on otettava huomioon, että sillä on suuri riski siitä, että Kanin Loikan työntekijät tulevat esittämään vaateita työpaikkansa pysymisen puolesta.

5. Ratkaisu ylenkatsoo yrittäjyyttä

Kanin Loikan toiminnan lopettamispäätöksen myötä kunnan on jatkossa vaikeampi houkutella yrittäjiä Tuusulaan ja sitä kautta luomaan uusia työpaikkoja. Yritysten kannalta kunnan toiminta on erittäin lyhytnäköistä ja arvaamatonta (Kanin Loikka sai toimia vain kuusi vuotta).

Mikäli Tuusulan kunnan strategiana on käyttää yksityistä (halvempaa) palveluntarjoajaa lasten päivähoidossa, Kanin Loikkaa koskeva päätös tekee sen toteuttamisen jatkossa vaikeaksi tai lähes mahdottomaksi.

6. Valmistelu, tiedottaminen ja ratkaisu vastoin lasten oikeuksia

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan viranomaisten on kaikissa lasta koskevissa toimenpiteissään ja päätöksissään arvioitava niiden vaikutukset lapseen, otettava huomioon lapsen etu ja kuunneltava lapsen mielipidettä. Sopimukseen liittyy neljä yleistä periaatetta, joista yhden mukaan lapsen etu on ensisijainen kaikessa päätöksenteossa. Lapsen edun turvaaminen päätöksenteossa edellyttää lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointia. Lapsen oikeuksien sopimus ei ole hyvän tahdon ohjelmajulistus, vaan valtion ja kuntien päättäjiä velvoittava ihmisoikeussopimus.

Anttilan päiväkotiin liittyvät päätökset tulee ehdottomasti ratkaista niin, että mahdollisimman harva lapsi joutuu kärsimään. Anttilan päiväkodin lapset on täysin mahdollista sijoittaa muihin päiväkoteihin, esimerkiksi ratkaisuehdotuksemme mukaisesti. Anttilan päiväkodin lapset joutuvat joka tapauksessa muuttamaan. Näin ollen on täysin järjen ja ihmisoikeussopimuksen vastaista ratkaista Anttilan päiväkodin lasten asia niin, että sekä Anttilan päiväkodin että Kanin Loikan päiväkodin lapset sijoitetaan kaikki uudelleen. On myös täysin järjen ja ihmisoikeussopimuksen vastaista ratkaista asia puhtaasti teknisluontoisena virkamiestyönä ilman lapsiin kohdistuvien vaikutusten todellista arviointia.

Vaikuttava joukko Tuusulan kunnanvaltuutettuja on allekirjoittanut huoneentaulun, jossa luvataan toimia lasten ja nuorten valtuutettuna (http://www.alli.fi/app/sign/list/-/municipality/289). Huoneentaulun mukaan lapset ja nuoret ovat kuntalaisia jo tänään. Lisäksi he ratkaisevat kunnan tulevaisuuden. Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Toivomme, että olette tänään valmiit lunastamaan tämän lupauksenne. Vaatikaa vastaavaa toimintaa myös kunnan virkamiehiltä.

7. Ratkaisu vastoin Tuusulan kunnan visiota

Tuusulan kunnan pitkän tähtäimen visio vuoteen 2020 sisältää seuraavaa: "Tuusula on hallitusti kasvava, viihtyisä, perheitä tukeva ja turvallinen kunta Helsingin seudulla". Tuusula on halunnut profiloitua perheystävällisenä kuntana. Moni meistäkin on lähiaikoina muuttanut perheineen Tuusulaan lapsiaan ja perhettään ajatellen. Toivomme, ettemme joudu katumaan tätä päätöstä.

IV EHDOTUS ASIAN ETENEMISESTÄ

Vaadimme, että valtuusto

1) Pysäyttää Kanin Loikan kunnallistamis-/lopettamispäätöksen jatkovalmistelut ja toimeenpanon

2) Peruu asiaa koskevat tiedotus- ja keskustelutilaisuudet, jotka on tarkoitus pitää keskiviikkona 13.11.2013 Anttilan päivä kodissa ja torstaina 14.11.2013 Kanin Loikan päiväkodissa

3) Palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi ehdotuksemme mukaisesti.

Toivomme aloitteen mahdollisimman nopeaa käsittelyä, koska epävarmuudessa on sietämätöntä elää. Epävarmuus heijastuu niin henkilökuntaan kuin meihin vanhempiin ja sitä kautta valitettavasti myös lapsiimme. Toivomme myös, etteivät poliittiset intressit aja tässä päätöksenteossa järjen sekä lapsen edun ja oikeuksien edelle.

Liitteenä
- laskelma Tuusulan kunnan tappioista Halkivahan päiväkodin kunnallistamisessa
- kutsu tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen
- Parasta Pienelle -yrityksen kannanotto

Liitteet luettavissa valtuuston pöytäkirjassa, linkki alla

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 11.11.2013 § 145: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 12.11.2013: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 16.12.2013 § 505: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 27.1.2014 § 11: Aloite käsitelty

Vastaus

Valtuusto päätti vuoden 2014 talousarviosta 9.12.2013. Tuolloin hyväksytyn varhaiskasvatuspalveluiden palvelusuunnitelman 2014-2018 mukaan Anttilan päiväkoti ajetaan hallitusti alas 2015 kesään mennessä, jolloin toiminta tiloissa loppuu. Yksityinen päivähoidon tuottaja jatkaa nykyisissä tiloissa, ja tila kilpailutetaan sovitussa aikataulussa. Osana kasvatus- ja koulutuslautakunnan palveluverkkosuunnitelmaa tarkastellaan Paijala-Halkivahan alueen yksityisen ja kunnallisen päivähoidon tulevaisuuden tarpeet ja ratkaisut.

Kuten edellä esitetystä ilmenee, yksityisen päiväkodin toiminta Halkivahassa jatkuu, eikä kunnallisen päiväkodin toimintaa siirretä Halkivahaan.

Päätös

Päivitetty: 04.02.2014

« Takaisin