Koskenmäen liikenneympyrän liikenteen ohjautuvuus

Aloite tehty:
12.05.2014
Aloitteen tekijä:
Viitanen Kirsi / valtuuston keskiryhmä
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Kolmas osa Hyrylästä Hyvinkäälle voitaisiin ohjata omalle kaistalle ennen Koskenmäen ympyrää

Keskustan Hyrylän paikallisyhdistys on tehnyt liikenneselvityksiä Koskenmäen liittymästä. Oheisena liikennemäärät maanantaina 7.4.2014 klo 16-17:

1. Helsingistä tuleva liikenne: Helsingistä liikenneympyrään tuli tunnin aikana 775 autoa. Liikenneympyrästä lähti samaan aikaan Helsinkiin 575 autoa

2. Nahkelan/Lahelan suunnasta tuli ympyrään 675 ja ympyrästä Nahkelan/Lahelan suuntaan 575 autoa

3. Hyvinkäältä tuli ympyrään 550 autoa ja ympyrästä Hyvinkäälle 1025 autoa

4. Koskenmäestä tuli ympyrään 700 autoa. Liikenneympyrästä tuli Koskenmäen suuntaan 525 autoa.

Parasta olisi tietysti saada kaksikaistainen ympyrä (arvio on yli 3 miljoonaa euroa), mutta tiedetään, että tämän toteutumista on odotettu vuodesta 2000 lähtien. Lisäksi tuntuu, että valtion liikennerahat vähenevät entisestään eikä kunnalla ole haluja sijoittaa miljoonia.

Tässä mittauksessa selvitettiin lisäksi Hyrylästä Hyvinkäälle kääntyvien autojen määrä, joka oli mittausaikana n. 250. Käytännössä siis kolmas osa voidaan ohjata liittymällä, joka alkaa Koskenmäeltä katsoen ennen liikenneympyrää (linja-autopysäkin jälkeen). Jatketaan liittymäkaistaa n. 100 metriä Hyvinkääntielle. Tällä kohdalla ei ole siltoja, joten työ on maastollisesti helppo toteuttaa. Tämä liittymä olisi tarkoitettu henkilöautoille.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 12.5.2014 § 72: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 13.5.2014: Tekniseen toimeen valmisteltavaksi
Tekninen lautakunta
Kunnanhallitus 11.8.2014 § 328: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 1.9.2014 § 98: Aloite käsitelty

Vastaus

Koskenmäen kiertoliittymä sisältyy käynnissä olevaan tiesuunnitelmaan Kantatien 45 Koskenmäen kiertoliittymän parantaminen ja maantien 139 parantaminen välillä Koskenmäen kiertoliittymä-Lahelantie. Tiesuunnitelman yhteydessä laaditaan tarkastelut Koskenmäen kiertoliittymän kehittämisen kannalta varteenotettavista vaihtoehdoista. Tiesuunnitelmatyössä on toukokuussa 2014 kerätty mm. Koskenmäen liittymän liikennemäärätietoja suunnitteluun liittyvien toimivuustarkastelujen lähtötiedoiksi.

Tiesuunnitelman laatii Uudenmaan ELY-keskus. Tuusulan kunnan tekninen toimi osallistuu tiesuunnitelmaprosessiin kunnan edustajana. Tiesuunnitelma on maantielain (23.6.2005/503) mukainen suunnitelma, jota esitellään yleisölle suunnitteluvaiheessa sekä suunnitelman valmistuttua pidetään yleisesti nähtävillä mahdollisia muistutuksia sekä kunnan lausuntoa varten. Tiesuunnitelma tullee yleisesti nähtäville vuoden 2014 lopulla.

Koskenmäen kiertoliittymästä on laadittu parantamissuunnitelma vuonna 2012, jossa on tarkasteltu erilaisia parantamisvaihtoehtoja ja niiden liikenteellistä toimivuutta. Tarkastelujen perusteella mm. nykyisen liittymän kaksikaistaistaminen kantatien 45 suunnassa ei lisää liittymän kapasiteettia siten, että liittymän käyttöaste olisi hyväksyttävällä tasolla edes kymmentä tulevaa vuotta. Tätä taustaa vasten on epätodennäköistä, että liittymää kannattaisi parantaa vain tekemällä aloitteessa esitetty lisäkaistajärjestely tai että maantieviranomainen antaisi tällaisen lisäkaistajärjestelyn toteuttamiseen lupaa.

Päätös

Päivitetty: 05.09.2014

« Takaisin