Terveyskeskusmaksuista luopuminen Tuusulan kunnassa.

Aloite tehty:
05.09.2014
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Vireillä

Alun perin kansanterveyslain mukaan perusterveydenhuolto oli maksutonta. 1990-luvun alussa eduskunnassa tehtiin päätös, jonka perusteella kunnat saattoivat omilla päätöksillään ryhtyä maksuja perimään. Ratkaisu oli jo silloin osa leikkauspolitiikkaa, jolla laman kustannukset kaadettiin tavallisten ihmisten niskaan.

Ja nykyinenkin laman, massatyöttömyyden (450.000 työtöntä) köyhyyden (700.000 kansalaista)ja pienituloisten eläkeläisten sekä lapsiperheiden toimeentulo vain yhä vain heikkenee, myös ruuan ja asumiskulujen nousun vuoksi, siksi on tehtävä tekoja Tuusulan kunnan päättäjien taholta, ettei terveyskeskusmaksuja enää perittäisi. Siis teen tässä kuntalaisen aloitteen, Tuusulan kunnan lopettamaan terveyskeskusmaksut.

Käsittelyvaiheet

5.9.2014 Sosiaali- ja terveystoimialalle käsiteltäväksi

Päivitetty: 05.09.2014

« Takaisin