Joukkoliikenteen kehittäminen

Aloite tehty:
26.01.2015
Aloitteen tekijä:
Kuusisto Merja / Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Tuusulan sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että kunta ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin kuntalaisten peruspalveluihin luettavan joukkoliikenteen tason palauttamiseksi ja kehittämiseksi.

Tulee selvittää mahdollisuudet korjata erityisesti koululaisten, opiskelijoiden, työmatkaliikenteen, sekä terveys- ja asiointipalveluja hakevien kuntalaisten joukkoliikennepuutteet.

Keinoina joukkoliikenteen parantamiseen tulee tutkia mm.

- syöttöliikenteen käynnistämistä Etelä-Tuusulasta Keravan asemalle

- koulukuljetusten hyödyntämistä yleisemmin muun henkilöliikenteen järjestämisessä, eli muitakin asiakkaita, kuin kunnan järjestämisvelvollisuuden piirissä olevia koululaisia, otetaan kyytiin maksua vastaan

- kuljetusreittien järjestämistä ja yhdistämistä niin, että koulujen ja oppilaitosten lisäksi kuntalaiset pääsevät asioimaan myös terveysasemilla ja muissa keskeisissä palvelupisteissä

- aikataulujen muokkaamista koulujen ja palvelupisteiden toiminnan, sekä jatkoyhteyksien kanssa yhteensopiviksi.

Samalla on valmisteltava kunnanvaltuustolle pikaisesti joukkoliikenteen kohentamisen edellyttämä lisämäärärahaesitys.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 26.1.2015 § 23: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 27.1.2015: Teknisen toimen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 14.12.2015 § 552: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 25.1.2016 § 12: Aloite käsitelty

Vastaus

Hyrylä-Kerava -yhteysvälin liikenne on hankittu kevään 2015 aikana osana Tuusulasta Helsingin ja Vantaan suuntaan kulkevan liikenteen kokonaisuutta. Hyrylän ja Keravan välillä liikennöi tällä hetkellä linjojen 632, 635, 638, 962 ja 963 vuoroja. Keravalla vuorojen lähtö- ja määräpaikka on rautatieasema ja vuorot kulkevat Keravalta Tuusulantien, Järvenpääntie ja Mahlamäentien kautta Klaavolantielle ja Hyrylän linja-autoasemalle. Linjojen 632 ja 635 reitit kulkevat Hyrylän eteläpuolella Lahelan kautta Helsinkiin. Linjan 638 reitti kulkee Hyrylän eteläpuolella Tuusulanväylän käytävää sekä joidenkin vuorojen osalta Riihikallion kautta. Linja 962 kulkee reitillä Kerava-Hyrylä-Riihikallio-Aviapolis (kehärata)-Jumbo. Linjatunnuksella 963 liikennöidään Kerava-Hyrylä -välillä sekä Kerava-Hyrylä-Riihikallio -reitillä kulkevia vuoroja. Liikenteen hankintakausi päättyy 5.6.2016, ja liikenteen hankinta tästä eteenpäin on tällä hetkellä Uudenmaan ELY-keskuksen ja Tuusulan kunnan teknisen toimen valmisteltavana.

Hyrylän linja-autoaseman ja Keravan aseman välillä liikennöitävien bussivuorojen määrä on syksyllä 2015 arkena 51 vuoroa. Linjatunnuksella 962 ja 963 ajetaan arkiliikenteen lisäksi liikennettä myös lauantaisin ja sunnuntaisin. Lauantaisin Hyrylä-Kerava -välin vuoroja on molemmat suunnat mukaan laskien 28 ja sunnuntaisin vastaavasti 18.

Syksyllä 2015 arjen liikennettä Hyrylän ja Keravan välillä ajetaan noin klo 6-23.45, lauantain liikennettä noin klo 7.20-20.45 ja sunnuntain liikennettä noin klo 8-18.30. Liikenteen aikataulusuunnittelussa on pyritty kiinnittämään huomiota siihen, että vaihtoyhteys Keravalla junaan/junasta voisi onnistua ilman kohtuuttomia viiveitä. Koska juna-aikataulut ovat ohjanneet bussiaikataulujen suunnittelua, linja-autovuorot eivät liikennöi tasaisin vuorovälein Hyrylän ja Keravan välillä.

Edellä mainitusta syyskaudella 2015 liikennöitävästä liikenteestä Tuusulan kunta tekee Uudenmaan ELY -keskuksen kanssa (toimivaltainen joukkoliikenneviranomainen) sopimukset, joissa jaetaan liikenteen hankinnan kustannukset. Linjojen 632, 635 ja 638 sekä osasta linjatunnuksella 963 ajettavien vuorojen liikennöinnistä Tuusulan kunnan maksuosuus on liikennöintikaudelta 10.8.2015-5.6.2016 noin 260 000 € (alv 0) ennen lipputuen vähentämistä. Linjojen 962 ja pääosan linjan 963 vuoroista Tuusulan kunnan maksuosuus liikennöintikaudelta 10.8.2015-5.6.2016 on noin 405 000 € (alv 0) ennen lipputuloja.

Vuoden 2016 talouden suunnittelussa tekninen toimi esittää, että Hyrylä-Kerava -yhteysvälin joukkoliikennetarjonta pidetään nykyisen tasoisena.

Koulukyytien avaamista kaikille kulkijoille on selvitetty 21.3.2011 tehdyn valtuustoaloitteen vastauksessa, joka on hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.3.2012. Teknisesti tilanne ei ole tuosta muutaman vuoden takaisesta tilanteesta muuttunut.

Koulutaksilla tarkoitetaan sopimuksen perusteella tilausajona ajavaa autoa, jonka on oltava merkitty koulukyytitunnuksin. Kuljettajalla on oltava kunnan vahvistama lista oppilaista, jotka kuljetetaan kouluun sovitun aikataulun mukaisesti. Koulukuljetusten tilausajojen sopimushinnat perustuvat kilometri-kohtaiseen laskutukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että autot täytetään koulukyytiläisillä, jolloin tavanomaisessa tilanteessa satunnaisille matkustajille ei ole välttämättä autossa tilaa ainakaan haluttuun matkakohteeseen saakka. Nykyisin koulutakseihin ei pystytä lisäämää satunnaisia matkustajia ilman heidän ottamista mukaan reittisuunnitteluun. Jos reittisuunnittelussa ryhdyttäisiin varautumaan laajemman kulkijajoukon liikkumisen suunnitteluun, nykyinen kalustokapasiteetti tai liikennöintiä suunnitteleva henkilöstö ei riittäisi kyytien toteuttamiseen.

Koulutaksikuljetusten hankinnassa autoihin ei ole edellytetty rahastuslaitteita. Tällä hetkellä ei ole määritelty myöskään matkalipun hintaa, joka suhteutuisi koulukuljetusten kustannuksiin. Nykyisten kuljetussopimusten perusteella kunta ei voi maksaa ylimääräisiä matkustajia kuljettaville takseille sopimuksesta poikkeavaa korvausta.

Koulukuljetuksissa käytettävät reitit, aikataulut ja kuljetuksissa olevat lapsimäärät eivät ole pysyviä, vaan ne muuttuvat tarpeen mukaan mm. oppilas- tai lukujärjestysmuutosten perusteella. Reitti- ja aikataulutietojen julkaisu ei ole mielekästä, koska ne mm. vaihtelevat arkipäivittäin ja niiden on oltava muutettavissa tarpeen mukaan. Autojen tehokkaan käytön vuoksi ajo-aikataulut ovat tiukkoja. Koulutaksin reitin tai ajoaikataulun muuttaminen satunnaisen asiakkaan kulkemistarpeen mukaan ei sovellu nykyiseen järjestelmään.

Edellä mainittuihin näkökohtiin perustuen tekninen toimi katsoo yhdessä kasvatus- ja sivistystoimen kanssa, että nykyisten koulutaksikuljetusten avaaminen joukkoliikennekäyttöön ei ole mahdollista kohtuullisin kustannuksin. Kaikille avoimen joukkoliikenteen kehittäminen tehdään linjaliikenteen, muun palveluliikenteen tai kutsuohjatun liikenteen kautta. Nykytoiminnasta lähtevänä tarpeena on mm. jatkossa kehittää palvelulinjatyyppistä joukkoliikennettä Pohjois-Tuusulan alueelle, jota voisi hyödyntää koulukuljetuksien järjestämiseen Kellokosken ja Jokelan koulujen alueella ja jossa ajoaikataulut sovitettaisiin koulujen alkamis- ja päättymisaikoihin.

Kaikille avoimen joukkoliikenteen suunnittelun perusajatus on vastata eri matkustajaryhmien liikkumistarpeisiin. Taajamakeskuksiin tukeutuva liikenne mahdollistaa kulkemisen bussireitin varrelta palveluiden ääreen. Hyrylä on alku-, pääte- tai kauttakulkupysäkki mm. pitkälti koululaisten liikkumistarpeiden perusteella järjestetyille Hyrylän alueen linja-autolinjoilla 64, 67 ja 937. Vastaava tilanne on esimerkiksi Keski-Tuusulan ja Jokelan välisessä paikallisliikenteessä, vaikka tämä liikenne ei nykyisin olekaan kokonaisuudessaan kunnan ostamaa liikennettä. Seudullinen Tuusulan kautta kulkeva tai Tuusulan rajan ylittävä linja-autoliikenne kulkee reitistä riippuen myös mm. Hyrylän, Kellokosken tai Jokelan kautta. Yleisesti linjojen aikataulusuunnittelussa pyritään ottamaan huomioon se, että liikennöintiajan puitteissa ne palvelevat myös taajamakeskuksiin tai niiden kautta kulkevaa työmatka- tai asiointiliikennettä. Säännöllisen koulu- ja työmatkaliikenteen muodostaman kysynnän vuoksi tämä onnistuu aamuisin ja iltapäivisin normaalin työajan puitteissa kohtuullisesti. Haasteena työmatka- ja asiointiliikennettä palvelevan joukkoliikenteen toteuttamisessa ovat epäsäännölliset työajat, liikkumistarpeen ajallinen hajautuminen, ns. hiljaisen ajan liikkuminen (mm. arki-illat ja viikonloput) sekä pienet matkustajavirrat päätaajaman ulkopuolella. Kaikkiin liikkumistarpeisiin ei perinteinen joukkoliikennejärjestelmä kannattavasti sovellu nykyisellä kulkijoiden volyymin tai vuotuisen joukkoliikenteen määrärahan tehokkaan käytön kannalta.

Teknisen lautakunnan lisämäärärahaesitys joukkoliikenteen vuoden 2015 hankintoihin on käsitelty valtuustossa 16.3.2015.

Päätös

Päivitetty: 29.01.2016

« Takaisin