Sosiaali- ja terveysalan yksityisten palvelutarjoajien palvelulehtisen tekeminen ja jakelu

Aloite tehty:
16.03.2015
Aloitteen tekijä:
Sjöblom Ruut / Kokoomuksen valtuustoryhmä
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Esitän, että Tuusulan kunnassa tehdään palvelulehtinen, josta löytyvät kaikki kunnassa toimivat yksityisen puolen palveluntarjoajat, jotka ovat tehneet ilmoituksen Tuusulan kuntaan ja/tai aluehallintovirastoon.

Palvelulehtisessä palvelut asetetaan selkeästi esille esimerkiksi niin, että terveyspalvelut iäkkäille, siivouspalvelut, tukipalvelut ja varhaiskasvatuksen toimijat ovat luokiteltu omiksi alueikseen ja palvelunkäyttäjä löytää ne helposti ja vaivattomasti lehtisestä.

Lehtistä jaetaan asiakkaille kaikissa kunnan toimipisteissä, joissa potentiaalisia asiakkaita on. Näin autamme kuntalaisia löytämään helposti tarvitsemansa palvelun ja helpotamme kunnan työtaakkaa. Näin vahvistamme myös asiakkaan itsemääräämisoikeutta.

Lehtisen voi toteuttaa esimerkiksi tekemällä yhteistyötä sosiaalialan opiskelijoiden kanssa tilaamalla lehtisen lopputyönä tai muuna vastaavana. Jos pidämme kiirettä tilauksen voi tehdä jo tänä keväänä.

Tarvittaessa lehtisen voisi toteuttaa myös verkkoversiona, jolloin tiedot olisivat kuntalaisten käytössä helposti myös sitä kautta.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 16.3.2015 § 53: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 17.3.2015: Viestintään valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 19.10.2015 § 444: Palautettiin uudelleen valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 17.8.2022 § 62: Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kunnanhallitus 29.8.2022 § 298: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 3.10.2022 § 122: Aloite käsitelty

Vastaus

Tuusulan kunnassa on otettu käyttöön vuonna 2021 sähköinen yritys-​ ja palveluhakemisto (https://tuusula.yrityshakemistot.fi/). Hakemisto tarjoaa asukkaille ajantasaista tietoa Tuusulan alueella toimivista yksityisistä palveluntuottajista. 
Hakemistosta on haettavissa palveluntarjoajien yhteystietoja,​ tuotteita ja palveluita 21 eri pääkategorian ja 169 tarkemman alakategorian nimikkeillä sekä vapaamuotoisella haulla. Palveluhausta on löydettävissä muun muassa siivous-​,​ hoiva-​,​ koti-​ ja asumispalvelut sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät palvelut omista kategorioistaan. Hakemistosta viestitään aktiivisesti eri kanavissa muun muuassa kunnan verkkosivuilla,​ Tuusulan asukaslehdessä ja yrityskirjeessä.
Yrityshakemiston perustiedot saadaan Patentti-​ ja rekisterihallitukselta. Tietokanta täydentyy kuukausittain uusien ja lopettaneiden yritysten osalta. Yritykset vastaavat tietojensa päivittämisestä ja Tuusulan kunnan elinkeinopalvelut toimittaa tuusulalaisille yrityksille päivitysmuistutuksia tietojen ajan tasalla pitämisestä. Tuorein tietojen päivityskierros on toteutettu keväällä 2022.

Päätös

Päivitetty: 19.10.2022

« Takaisin