Laadukas ja monipuolinen lukio Tuusulan vetovoimaa rakentamaan

Aloite tehty:
16.03.2015
Aloitteen tekijä:
Manninen Laura / Kokoomuksen valtuustoryhmä
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Tuusula on taantunut muuttovoittokunnasta muuttotappiokunnaksi. Kehityksen suunnan kääntämiseksi Tuusulan on petrattava toimintaansa lähes kaikilla kuntakonsernin osa-alueilla.

Koulutuspalveluissa yksi kunnan keskeisistä vetovoimatekijöistä on houkuttelevan ja monipuolisen lukiokoulutuksen saavutettavuus. Asuinpaikkaa valitessaan monet perheet arvostavat omasta kunnasta perheen lapsille ja nuorille löytyviä opiskelumahdollisuuksia korkeakoulun kynnykselle asti. Laadukas lukio on myös laajemmin mieltäen kunnalle tärkeä imagotekijä, jolla syvennetään mielikuvaa Tuusulasta sivistys- ja kulttuurikuntana.

Tällä hetkellä Tuusulan lukio ei ole naapurikuntien tarjontaan nähden kilpailukykyinen vaihtoehto valitettavasti edes oman kunnan nuorille. Tuusulassa iso osuus ikäluokasta hakeutuu lukiokoulutukseen, mutta valitettavan usein oman lukion sijasta suunnataan joko Järvenpäähän tai Helsinkiin, joissa kurssitarjonta on Tuusulan yksiköitä monipuolisempi ja erikoistumismahdollisuuksiakin on. Myös Tuusulan lukion tulisi tulevaisuudessa houkutella opiskelijoita myös omien kuntarajojen ulkopuolelta.

Tuusulan Kokoomuksen valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että Tuusulan lukiota kehitetään kohti kansainväliset mitat täyttävää, kilpailukykyistä ja kurssitarjonnaltaan monipuolista lukiota.

Tuusulan vetovoiman vahvistamisen takia Tuusulan Kokoomuksen valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että Tuusulassa säilyy oma itsenäinen, lähialueiden muiden oppilaitosten kanssa yhteistyöhön kykenevä vahva lukio.

Tuusulan Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että lukion toimintaa kehitetään sisällöllisesti siten, että kurssitarjotin monipuolistuu ja Tuusulan lukiolla on jatkossa tarjota myös erityisosaamisen syventämismahdollisuuksia esimerkiksi tieteiden, taiteiden tai kansainvälisyyden saralla. Esitämme, että Tuusulan lukion ja pääkaupunkiseudun korkeakoulujen yhteistyötä tiivistetään, jotta tuusulalaisille nuorille avautuisi selkeämpiä väyliä myös lukiosta jatko-opintojen pariin.

Hyrylän koulukeskus ja lukiorakennus ovat tulossa elinkaarensa päähän, jolloin lähivuosina on luontevaa tehdä suurempia ratkaisuja lukiokoulutuksen tulevaisuudesta Tuusulassa.

Tuusulan Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että uuden lukiorakennuksen suunnittelua Etelä-Tuusulaan ryhdytään valmistelemaan pikaisesti kunnan vetovoiman parantamiseksi ja lukiokoulutuksen kehittämiseksi Tuusulan omassa lukiossa.

Valmistelu- ja kehittämistyöhön on hyvä ottaa mukaan lukiolaiset, peruskoulun ylempien luokkien oppilaat sekä lukiolaisten että yläkoululaisten vanhemmat. Myös Tuusulan lukion opettajakunnalla ja muulla henkilöstöllä on oltava mahdollisuus tehdä esityksiä lukiokoulutuksen kehittämiseksi Tuusulassa.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 16.3.2015 § 54: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 17.3.2015: Kasvatus- ja sivistystoimeen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 13.4.2015 § 71: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 11.5.2015 § 71: Aloite käsitelty

Vastaus

Kasvatus- ja sivistystoimi toteaa vastauksenaan aloitteisiin seuraavaa:

Tausta ja nykyiset tilat

Tuusulan lukiolle ollaan tekemässä yhteistä toimintakulttuuria ja visiota monin eri tavoin. Tuusulan lukio on saamassa syksyllä yhteisen organisaation ja kurssitarjontaa yhtenäistetään esimerkiksi verkkokurssien avulla. Tavoitteena on muodostaa toimiva ja taloudellinen Tuusulan lukion kokonaisuus, johon kuuluu kolme toimipistettä. Nykyiset Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen tilat ovat aloitteissa mainitun mukaisesti riittämättömät, mikäli opiskelijamääriä halutaan kasvattaa nykyisestä. Hyrylän koulukeskuksen kunto on osin varsin lähellä käyttöikänsä loppua. Suuri osa lukion tiloista on toki suhteellisen uusia ja kohtuullisessa kunnossa, mutta osa tiloista (yhteiskäytössä yläasteen kanssa olevat opetustilat sekä lähes kaikki hallintotilat) sijaitsevat koulukeskuksen vanhemmissa osissa.

Sijainti ja rakennuksen monikäyttöisyys

Aloitteessa ehdotetaan uuden lukiorakennukselle paikaksi Rykmentinpuistoa. Tämä on ollut myös hankesuunnitelman ajatuksena. Suunnittelun lähtökohtana on nimenomaan monitoimitalo, jossa lukion lisäksi olisi muitakin toimijoita.

Vetovoimaisuus

Tuusulan lukion vetovoimassa keskeistä on kokonaisuus, jonka muodostavat opetuksen laatu, monipuoliset opetusmenetelmät, riittävä kurssitarjonta, osaava henkilökunta, opiskelijalähtöinen toimintakulttuuri ja ajanmukaiset tilat ja välineet. Vetovoimaisuutta ei siis voida perustaa pelkkään uuteen rakennukseen, mutta kokonaisuuden kannalta tulee myös opetustilojen ja -välineiden olla tarkoituksen- ja ajanmukaisia. Uusi lukion päärakennus siis sopisi mainiosti tukemaan Tuusulan lukion vetovoimaisuutta.

Kunnan toimenpiteet

Uuden lukiorakennuksen suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2010, mutta se on ollut muutaman vuoden pysähdyksissä. Tälle vuodelle on kuitenkin saatu jälleen suunnitteluraha hankesuunnittelua varten.

Hankesuunnittelutyön lisäksi on aloitettu lukio-monitoimitalon suunnittelun palvelumuotoiluprojekti, jonka tarkoituksena on kerätä ja analysoida asiakastietoa opiskelijoilta, huoltajilta, kunnan virkamiehiltä sekä rakennuksen muilta mahdollisilta käyttäjiltä. Palvelumuotoiluprojektissa on mukana laajasti mahdollisia monitoimitalon käyttäjäryhmiä, myös kulttuurin alalta. Palvelumuotoiluprojektissa kerätyt ja analysoidut tiedot hyödynnetään hankesuunnitelmaa tehtäessä. Siten voidaan varmistamaa, että rakennuksesta tulee toimiva ja käyttäjien tarpeet huomioiva kokonaisuus. Palvelumuotoiluprojekti jatkuu kesäkuuhun 2015 asti.

Varsinainen hankesuunnitteluryhmä kootaan välittömästi palvelumuotoiluprojektin päätyttyä tai jo ennen sitä kevään 2015 lopulla ja myös siinä pidetään mukana eri alojen ja järjestöjen sekä käyttäjäryhmien edustajat. Rykmentinpuiston monitoimitalon ja siihen sisältyvän lukiorakennuksen toteuttaminen vaatii saumatonta yhteistyötä luottamushenkilöiden, virkamiesten, rakennuksen tulevien käyttäjien ja muiden yhteistyökumppanien välillä.

Päätös

Päivitetty: 29.05.2015

« Takaisin