Ympäristötaideteos Jokelan meluaitaan

Aloite tehty:
31.08.2015
Aloitteen tekijä:
Heiskanen Sari
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Ehdotamme, että Jokelan valmistuvaan meluaitaan tilataan ympäristötaideteos, joka liittyy Jokelaan ja alueen identiteettiin.

Olemme kuulleet, että meluesteen rakennusmateriaali tulee olemaan ruostutettua metallikasettia, yläosaan UV-suojattua pleksiä. Radan puolelle seinään kiinnitetään teräsverkkoa. Asutuksen puolelle seinään kiinnitetään puusta vaakarimaa. Massiivisuutta häivennetään puu- ja köynnösistutuksilla puiston rakentamisen yhteydessä.

Kaiken kaikkiaan näistä materiaaleista koostuva meluaita sopinee alueen maisemaan, radan varteen vankilan jatkoksi. Nyt kyse on myös kuitenkin Tuusulan ulkoisen profiilin nostamisesta, siitä miltä kuntamme näyttää ulospäin vieraspaikkakuntalaisen silmissä. Meluaidan ohitse matkustaa paljon ihmisiä niin autolla kuin junalla. Siksi ehdotamme ympäristötaideteoksen tekemistä meluaitaan niiltä osin mitä aidasta voidaan hyödyntää. Toivomme, että aloitetta ei ymmärrä pelkästään maalaustaiteen näkökulmasta koska ympäristötaide on paljon enemmän. Ympäristötaidetta voi olla esimerkiksi valoinstallaatio tai erilaisista materiaaleista rakennettu teos, joka tukeutuu jo olemassa olevaan kiinteään rakennelmaan. Taideteos voi olla myös toteutettu ns. viherseinänä hyödyntäen esim. kukkia, floristin näkemys.

Ympäristötaideteos hälventäisi aidan nyt tuomaa mielikuvaa vankilan alueen laajenemisesta. Avoimessa keskustelussa on rakenteilla olevasta aidasta mainittu esimerkiksi näin: "Sehän nyt suoraan viittaa viereiseen vankilaan, näyttää keskitysleirin aidalta, sitäkö sinne pellolle rakennetaan, ei ihme etteivät mene tontit kaupaksi, tuli mieleen viimeksi eilen kotikylään palatessa."

Keskustelussa on esiin noussut myös seuraava seikka: "Meluaitojen perusongelma on, että vievät meiltä aidon maiseman, luonnolliset näkymät, vieraannuttavat. Mutta kun niitä nyt ilmeisesti "tarvitaan" kaikkialle (radanvarteen rakennetaan kokoajan ilman mitään aitoja erilaisia asuintaloja, huomattavasti lähemmäs rataa) niin luonnonläheisyys olisi hyvä Jokelassa näkyä, varsinkin kun puutarhakaupunkia pykätään. Ei Tuusulan valtteja Rantatietä järvineen, ei nuotteja ja sen sellaista, ei mainoksia, vaan jotain kuvaamaan tätä kotoisaa taajamaa, jossa eri-ikäisten ihmisten on hyvä asua ja elää."

Radan puoleisen teräsverkon tarkoituksena on todennäköisimmin estää meluaidan käyttö graffitti-seinänä, mutta nyt kannattaisi keskittää työstäminen niin päin, että 2 miljoonaa euroa maksava meluaita itsessään antaa mahdollisuuden taiteelle. Jokelaan on tulossa oma seinä graffiteille ja siihen tarkoitukseen emme meluaidan taideteosta esitä."

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 31.8.2015 § 114: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
Johtoryhmä 1.9.2015: Kulttuuri- ja teknisen toimen valmisteltavaksi
4.9.2015: kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Marke Naskille ja museoamanuenssi Jaana Koskenrannalle valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 15.02.2016 § 48: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 14.3.2016 § 27: Aloite käsitelty

Vastaus

Tuusulan Puolesta ry / Sari Heiskanen on 31.8.2015 tehnyt valtuustoaloitteen ympäristötaideteoksesta Jokelan Peltokaaren alueen meluaitaan, joka suojaa uutta asuinaluetta rautatien melulta.

Aloitteessa on monta hyvää näkökohtaa. Taajamien sisääntuloväylät ja niistä aukeavat näkymät ovat alueita, jotka muokkaavat mielikuvia alueesta, sen identiteetistä ja viihtyisyydestä. Hyvä ja hoidettu viher- ja rakennettu ympäristö on ensiarvoisen tärkeä, mutta taideteosten avulla voidaan nostaa ja parantaa syntyvää positiivista vaikutelmaa.

Taideteokset ovat parhaimmillaan hyvin vaikuttavia elementtejä. Myös niiden hankinta- ja hoitokustannukset ovat yleensä melko huomattavia. Siksi niiden laatuun ja sijoitteluun pitää tehdä kiinnittää erityistä huomiota. Jokelan taajamassa ei julkista taidetta juuri ole, joten siellä taideteokselle on iso tilaus. Useissa muissakin viimeaikaisissa aloitteissa ja yleisessä keskustelussa on muun muassa osana vetovoimakeskustelua esitetty tarve parantaa yleisten alueiden ilmettä ja viihtyisyyttä kunnan kaikissa taajamissa ja kaikilla merkittävillä sisääntuloväylillä.

Asiasta olisi syytä valmistella KETEK:n toimesta osana kunnan brändityötä yleissuunnitelma. Sen laatimisessa voisi mahdollisesti hyödyntää esimerkiksi maisema-arkkitehtuurin tai ympäristötaiteen opiskelijoita. Suunnitelmaa voitaisiin sitten toteuttaa myös osissa. Suunnitelmassa tulisi huomioida julkinen taiteen suomat mahdollisuudet, viherympäristö ja liikenneväylien rakennelmat (esim. linja-autokatokset) ja niiden kunto. Samalla olisi hyvä keskitetysti miettiä myös erilaisten opasteiden ja info- ja tervetulotaulujen sijoitusta ja sisältöä kaikissa kuntakeskuksissa.

Päätös

Päivitetty: 01.04.2016

« Takaisin