Tuuliviirinpuiston koirapuiston laajentaminen

Aloite tehty:
06.10.2015
Tyyppi:
Kuntalaisaloite
Käsittelyvaihe:
Vireillä

Miltei päivittäin puistossa käydessä huomaa, kuinka paljon Hyrylän alueella on koiria. Samalla myös puiston pientä kokoa omistajia on lähes yhtä paljon.
Monien kyseisessä koirapuistossa käyvien ihmisten kanssa olemmekin pohtineet, miksei puistoa olla alunperin tehty laajemmalle alueelle, jota puiston läheisyydessä on riittämiin. Päivittäin näkee myös omistajia ulkoiluttamassa koiriaan vapaana juurikin puiston välittömässä läheisyydessä sijaitsevalla pellolla/puistoalueella, vaikka irtipito taajamassa on kiellettyä. Tämä usein siksi, ettei näin pieneen koirapuistoon voi tulla, kun siinä on jo valmiiksi muutama muukin koira ahdettuna pieneen tilaan.
Kun koirapuistossa on useampia koiria kerralla, syntyy pienen tilan vuoksi helposti välikohtauksia. Koirilla ei ole mielestäni riittävästi tilaa antaa muille puistossa oleville koirille tarvitsemansa oma tila.
Nykyinen koirapuisto olisi mielestäni kohtalaisen kokoinen pienten koirien puoleksi, jos viereiselle puisto-/peltoalueelle rakennettaisiin suurempi alue myös suurille, enemmän tilaa tarvitseville koirille. Käyttömukavuus olisi kaikilta osin parempi, ja yhä useammat omistajat voisivat tuoda koiransa nauttimaan kytkemättämyydestä.

Käsittelyvaiheet

7.10.2015: tekniseen toimeen valmisteltavaksi

Päivitetty: 07.10.2015

« Takaisin