Adultan studiotilojen hankkiminen kunnan omistukseen

Aloite tehty:
30.01.2012
Aloitteen tekijä:
Reinikainen Tuija, Tuusulan Puolesta valtuustoryhmä
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Esitämme, että Tuusulan kunta selvittää Adultan studiotilojen hankkimista kunnan omistukseen. Studiotilat sijaitsevat Tuusulanjärven rannalla Anttilan päärakennuksessa, johon suunnitellaan parast’aikaa toimintakeskus Kettusen tiloja.

Studiotilat palvelisivat yli toimialojen monia erilaisia ryhmiä, yhdistyksiä, kuoroja, teattereita jne. Anttilan alueen saaminen kuntalaisten käyttöön mah-dollistuisi näin. Kunnassa ei ole vastaavia esiintymistiloja.

Esitämme, että kunnasta ollaan yhteydessä alueellamme toimiviin yhdistyk-siin ja yhteisöihin tilan hyödyntämisestä ja ideoinnista. Toimintakeskus Ket-tusen ja Studiotilan yhteiskäytöstä saisi luovan ja laaja-alaisen tilan kuntaan.

Päätös Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 30.1.2012 § 26: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 31.1.2012: Tekniseen toimen ja kasvatus- ja sivistystoimen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 27.2.2012 § 81: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 19.3.2012 § 42: Aloite käsitelty

Vastaus

Kasvatus- ja sivistystoimen vastaus aloitteeseen:

Kasvatus- ja sivistystoimen edustajat ovat tutustuneet Adultan studiotiloihin. Tällä hetkellä kasvatus- ja sivistystoimella ei ole käyttöä Adultan studiotiloille.

Teknisen toimen vastaus aloitteeseen:

Päärakennuksen muuttamisen suunnittelu Kettusen tiloiksi on käynnissä ja suunnitelmat valmistuvat huhtikuun aikana. Rakennustyö voi siten käynnistyä loppukesästä ja työ on valmis maaliskuulla v. 2013. 
 
Kunnanhallitus on hyväksynyt 6.2.2012 maanvuokrasopimuksen tarkistamisen kunnan ja Adultan konkurssipesän välillä. Sopimusluonnos on esitetty valtuuston hyväksyttäväksi.

Adultan konkurssipesästä 13.2.2012 saadun tiedon mukaan studiorakennuksesta ollaan solmimassa kauppaa perustuen saatuun tarjoukseen.

Päätös

Päivitetty: 23.03.2012

« Takaisin